Työlästä hommaa

Suomen työllisyysastetta on pakko nostaa. Hallitustunnustelijapuolue Kokoomus on ottanut tavoitteekseen 100 000 uutta työpaikkaa, mikä olisi noin saman verran lisäystä kuin Sipilän hallituskaudella ja 20 000 enemmän kuin Rinteen/Marinin hallituksilla. Tavoite on tärkeän lisäksi vaikea. Sen mahdollisina esteinä ovat puolueiden eriävät näkemykset sekä ulkoparlamentaarinen voimankäyttö.

Miten 100 000 saavutetaan?

Kokoomus lupasi helmikuun 2023 vaaliohjelmassaan tekevänsä hallitusvastuussa päätöksiä, jotka työllistävät 100 000 suomalaista vaalikauden aikana. Tähän sitoutumista vaadittiin myös hallitusneuvotteluihin osallistuvilta puolueilta huhtikuussa. 

Säätytalolla neuvotteleva nelikko yrittää nyt kiivaasti sorvata politiikkatoimia, joilla päästään tähän kunnianhimoiseen tavoitteeseen. Reunaehtoina ovat luonnollisesti kunkin puolueen vaaliohjelmat ja vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin.

Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti marraskuussa 2022 halusi porrastamisen lisäksi puolittaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston 200 päivään. Kuitenkin olennaisempi lienee puolueen tuoreempi vaaliohjelma, jossa ansiosidonnaista halutaan porrastaa ja laajentaa kaikille, mutta lyhentämisestä ei enää puhuta. Lisäksi Kokoomus haluaa laajentaa paikallista sopimista.

Perussuomalaiset huomioivat vastauksissaan Kokoomukselle, että työpaikkojen lisäyksen täytyy tapahtua nimenomaan yksityiselle sektorille. He ehdottavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, paikallisen sopimisen ja työnteon vastaanoton velvoittavuuden lisäämistä, sekä työmarkinajoustoja tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

RKP haluaa niinikään porrastaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mahdollisesti työhistorian pituuden perusteella. Lisäksi he haluavat alentaa kynnystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen ja ehdottavat paikallisen sopimisen sallimista myös järjestäytymättömissä yrityksissä.

Kristillisdemokraatit kannattavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja ulottamista kaikille, sekä paikallisen sopimisen lisäämistä.

Vastaukset hallitustunnustelijalle ovat luonnollisesti lyhyitä ja yksityiskohtiin päästään vasta Säätytalolla. Mutta muutama selkeä trendi vastauksissa on.

Ansiosidonnaisen porrastaminen näyttää hyvin todennäköiseltä, ulottaminen kaikille vähemmän todennäköiseltä ja lyhentäminen epätodennäköiseltä. Paikallisen sopimisen laajempi salliminen vaikuttaa lähes varmalta, mutta on täysin auki mitä se tarkoittaa käytännössä.

Pienyritysten työllistämisen helpottaminen lienee kaikille edistämisen arvoinen asia ja se olisikin hyvin tärkeää työllisyystavoitteen saavuttamiseksi nimenomaan yksityisen sektorin puolella. 

Vastaavanlaista yksimielisyyttä sen sijaan ei löydy työperäisen maahanmuuton edistämisessä, missä Perussuomalaisten kanta on lähes päinvastainen muun nelikon linjauksiin nähden. Tämä lienee repivin kiistan aihe suljettujen ovien takana ja aiheesta tullee hyvin pitkä ja sisäisesti ristiriitainen kirjaus hallitusohjelmaan.

Riittääkö enemmistöhallituksen päätösvalta?

Oletaan siis, että saavuttaakseen kunnianhimoisen työllisyystavoitteensa tuleva hallitus päättää porrastaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja joko lyhentää sitä maltillisesti tai laajentaa sen kaikille. Tämän lisäksi hallitus lisää – ainakin kosmeettisesti – paikallisen sopimisen mahdollisuuksia sekä työnhaun velvoittavuutta jonkinlaisella aktiivimalli kolmosella. 

Vaalivoittajista muodostuvan enemmistöhallituksen pitäisi tähän pystyä – kuuluuhan perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Valitettavasti Suomen todellista käytäntöä enemmän heijasteleva muotoilu voisi mennä siten, että työmarkkinakysymyksissä valtaa käyttää eduskunta ammattiyhdistysliikkeen asettamin reunaehdoin.

Viimeksi tästä työnjaosta muistutti huhtikuussa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Hän syytti vaalit voittanutta puoluetta halusta “puolittaa ansiosidonnainen, heikentää työehtosopimusten merkitystä työpaikoilla ja rajoittaa lakko-oikeutta”, vaatien samaan hengenvetoon päätöksien tekemistä kolmikantaisesti. Tämä kun antaisi ay-liikkeelle lakkouhan päälle vielä kirjaimellisen veto-oikeuden päätöksiin.

Tähän ansaan ei saa enää langeta. Marinin hallitusohjelman kirjauksen mukaan “paikallista sopimista edistetään laajennetussa kolmikannassa”. No, sitä sitten “edistettiin” neljä vuotta ilman minkäänlaisia muutoksia. Tämä on kovin yleinen lopputulema moninkeskisissä neuvotteluissa, joissa kaikilla osapuolilla on veto-oikeus ilman todellista vastuuta lopputuloksesta.

Tätä historian kivirekeä on vedetty perässä riittävän pitkään. Lainsäädännöllinen valta Suomessa kuuluu enemmistöhallitukselle, jolla on äänestäjiltä saatu tuore mandaatti näiden asioiden muuttamiseen halutessaan. Se ei kuulu ulkoparlamentaariselle ja demokratiaa väheksyvälle korporatistiselle vähemmistölle.

Kun kolmikanta lopullisesti kuopataan, on olemassa aito poukkoilevan lainsäädännön vaara. Eduskunnassa jouduttaneen opettelemaan uutta vallankäyttöä, kun siitä on niin pitkään opeteltu pois. Tämä on silti parlamentaarisen demokratian ydinkysymys ja vaaleilla valituilla päättäjillämme – ja vain heillä – on valta näistäkin asioista päättämiseen. 

Tulevalla hallituksella on valtava urakka tarpeeksi tehokkaiden työllisyystoimien läpiviemisessä. Meillä ei ole varaa vaikeuttaa tätä entisestään antamalla veto-oikeutta ammattiyhdistysliikkeelle. Se taho istuisi ilolla seuraavatkin neljä vuotta käsiensä päällä, mutta eduskunnan tehtävänä ja vastuulla on turvata valtion talous. Kestävyysvaje ei odota.