Pohjoismainen paradoksi – hyvinvointivaltio syö itse itseään asenteiden muodossa

Pohjoismainen paradoksi – hyvinvointivaltio syö itse itseään asenteiden muodossa

Tämä kirjoitus on osa Liberan raporttia suomalaisen hyvinvointivaltion historiasta ja uudesta yhteiskuntasopimuksesta.

Pohjoismaiden yksilönvastuuta ja työntekoa painottava kulttuuri mahdollisti viime vuosisadalla merkittävän vaurastumisen ja hyvinvointivaltion rakentamisen. Paradoksi on kuitenkin se, että valtion tarjoamien etuuksien ja tukien kasvu romahduttaa työnteon arvostuksen ja vääristää käsityksen yksilön vastuusta.

Hyvinvointivaltion historiaa käsittelevä raporttimme käy läpi suomalaisten ja ruotsalaisten asennemuutoksia koskien valtion tarjoamia tukia sekä yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.

Molempien maiden tuloksista piirtyy samankaltainen kuva. Noin yhden sukupolven aikana (1970-2000) asenteet muuttuivat siten, että suurempi osa vastaajista alkoi yleisesti hyväksyä alati kasvavien tukien yli- ja väärinkäytön – samalla kun työnteon arvostus vastaavasti romahti.

Ruotsissa 2000-luvun alussa tapahtunut tukien merkittävä leikkaus sekä valtiolliset valistuskampanjat väärinkäytösten poistamiseksi paransivat tilannetta, mutta asenteet jäivät silti merkittävästi erilaisiksi kuin hyvinvointivaltion alkuaikoina 1970-luvulla. 

Suomessa vastaavaa korjausliikettä ei ole tapahtunut, minkä johdosta meillä on havaittavissa edelleen eriytyvä kehitys sukupolvien välillä sekä Ruotsiakin vahingollisempi asennemuutos.

Hyvinvointivaltio sukupolvikokemuksena

Suhtautuminen yksilönvastuuseen ja tukien väärinkäyttöön vaikuttaa olevan seurausta siitä, minkälaisessa Suomessa lapsuus ja nuoruus on eletty. 

Yli 50-vuotiaiden vastaajien nuoruudessa työttömyyttä ei juuri ollut ja se mitä oli hoidettiin vuoteen 1971 asti “lapiolinjalla” – eli tukirahojensa eteen työttömät joutuivat rakentamaan esimerkiksi teitä.

Tuohon aikaan pitkäaikaistyöttömänä pidettiin yli kaksi kuukautta työttömänä ollutta henkilöä ja yli kahden prosentin työttömyysastetta kriisinä.

Tämän ikäpolven vastaajista lähes 60% tuomitsi tukien väärinkäytön kaikissa tilanteissa ja yli 60% piti suotavana painottaa yksilönvastuuta ja työnteon tärkeyttä.

30-49-vuotiailla vastaajilla ei ole kokemusta työelämästä ennen anteliasta ansiosidonnaista päivärahaa. Heidän käsityksensä työmarkkinoista on, että pitkät työttömyysjaksot ja jopa kahdeksan prosentin työttömyyslukemat ovat aivan normaaleja. Työttömyyteen ei kohdistu entisenkaltaista stigmaa. Erilaisia tukia ja etuuksia on ollut heidän nuoruudessaan enemmän kuin aiemmin.

Tämän ikäpolven vastaajista enää puolet tuomitsi tukien väärinkäytön, puolet taas hyväksyi sen. 

Alle 30-vuotiaat vastaajat eivät muista 1990-luvun lamaa ja suurin osa on siirtynyt työelämään vasta 2010-luvulla. Heidän aikuisikänsä aikana Suomen talous ei ole kasvanut, mutta arjessa tai tuissa tämä ei ole juuri näkynyt – tulonsiirtokoneistoa on pidetty käynnissä velkarahan turvin. 

Tämän vastaajaluokan asenteet heijastelevat parhaiten – tai pahiten – pohjoismaista paradoksia, eli anteliaiden ja usein universaalien avustusten aikaansaamaa moraalikatoa suhteessa yksilön vapauteen ja vastuuseen.

Ainoastaan kolmannes tuomitsi tukien väärinkäytön, samalla kun lähes puolet ikäluokasta toivoo vähemmän työntekoa ja sen painottamista tulevaisuudessa. 

Kannustinvinoumien Suomi

Asennemuutoksista näemme, että hyvinvointivaltio on jo pitkään kehittynyt itsetuhoiseen suuntaan.

Aikanaan kehityksen mahdollistaneet normit ovat vääristäneet ja vääristävät edelleen nuorempien sukupolvien käsitystä työnteon ja hyvinvointipalvelujen keskinäisestä suhteesta. 

Suomi on negatiivisessa kierteessä, jossa liian suuri osa kansasta saa erilaisia tukia, mikä kasvattaa valtion menoja. Tämän vuoksi verotus pitää pitää korkealla, mikä kannustaa yksilöä minimoimaan työntekoa ja maksimoimaan tukia. Kun tähän lisätään väärinkäytökset hyväksyvä asennemuutos, alkaa hyvinvointivaltio kannibalisoida itseään.

Kun työtä tehdään liki rangaistusluonteisen veroasteen vuoksi vähemmän, heikkenee valtion rahoitustilanne ja sen pitää etsiä uusia tulonlähteitä – usein verotusta kiristämällä. Nopeasti heikkenevä huoltosuhteemme pahentaa tilannetta.

Hyvinvointivaltion kasvatit kykenevät varmasti rakentamaan jälleen menestystä, mutta nykymalliset kannustinvinoumat verotuksessa ja tulonsiirroissa täytyy poistaa.

Eli kuten taloustieteen nobelisti Bengt Holmström sen ilmaisi toisin sanoin: ”Tyytyväisyys omaan elämään syntyy siitä, että kantaa vastuuta itsestä ja ratkaisee omia ongelmiaan”.

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

4 kommenttia artikkeliin Pohjoismainen paradoksi – hyvinvointivaltio syö itse itseään asenteiden muodossa

  1. Jarkko sanoo:

    Olipas kovin ihmeellinen kirjoitus. Mitä siis tarkalleen tutkimuksessa kysyttiin? ”Onko tukien väärinkäyttö väärin?” oli kysymys kirjoituksen perusteella, mutta vaikea uskoa että tällä tavalla kehystettyyn kysymykseen puolet vastaisi että väärinkäyttö ei olisi väärin.

    Kehystys siis tulee varmaankin kirjoittajalta. Samaten arvotulkinta että mikä ikinä olikaan puolien vastaajien mielipide on väärä siihen mikä ikinä kysymys olikaan. Paha sanoa, sillä tutkimukseen ei kirjoituksessa linkitetä, kerrota kuka tutkimuksen on tehnyt ja milloin, tai edes kerrota mistä sen löytää.

    Lukija joutuu siis luottamaan kirjoittajan tulkintaan, että nykynuoret ovat pilalla. Samaten hyppäys että nykynuoret on pilannut hyvinvointivaltio pitää vain luottaa, väitettä ei edes yritetäkään perustella paitsi oman aateveljen yhden lauseen sitaatilla.

    Toivoisin että Libera keskittyisi enemmän laatuun näissä julkaisuissa.

  2. Saku sanoo:

    Suomen huonoon taloustilanteeseen on syitä ja ne on huomioitava, että asiat paranevat. Tässä muutama, jotka liittyvät myös omiin asenteisiin olimmepa pohjoismaisia tai kansainvälisiä. Pohjoismaisuus muuttuu kuten kaikki ja ajassa emme voi palata takaisin. Tästä hetkestä meidän on jatkettava. (Ajan olemme määritelleet tapahtuvan muutoksen avulla.)
    1. Nuorison arvostamat asiat eivät ole meillä samoja kuin 50 vuotta sitten. Palauttakaa opettajien ja vanhempien arvostus ja tehkää lapsista ahkerampia välttämättömiä juttuja kehittävissä asioissa, ei vain ”pallon perässä juoksemisessa”. Vain koulutus nostaa koko kansan elintasoa.
    2. Kouluttakaa itseänne riittävästi (yrittäjät, sijoittajat, päätöksen tekijät ja työväki), että oikeasti ymmärrätte perusteet, miten kaikki riippuu kaikesta ja miten kansakunnan hyvinvointi on kokonaisuuden ymmärtämisestä riippuva. Tämä on eri asia kuin yksinkertaisen ammatin oppiminen. Ei voi olettaa, että esim. automyyjä ymmärtää kokonaisuuksia yhtä hyvin kuin vaikka tohtorin tutkinnon suorittanut yliopiston opettaja, vaikka palkat eivät tilastojen mukaan juuri eroa.
    3. Ottakaa lainsäätäjät oppia muista länsimaista sijoituslainsäädännössä, USA on hyvä esimerkki. Sijoittamista omaan yritykseen/toimintaan ohjataan lainsäädännön avulla. Se ohjaa yrittämiseen sen sijaan, että vain ostaa toisten osakkeita. (Suomalainen sijoittaja on yleensä yksinkertainen, laiska ja arka ja syystä ks. kohta 2.)
    4. Koska Suomessa oikeaa työtä syntyy vain hyvistä uusista ideoista tulevista vientituotteista, niin sellaisia täytyy löytää ja tukea oikeassa vaiheessa niin, että idean esittäjä ja sen vähävaraiset toteuttajat voivat siitä hyötyä riittävästi, jotta idean päälle ei lapioida kahta metriä multaa tai sitä ei varasteta tai siirretä pilkkahintaan ulkomaille. (Työtä ei synny tukemalla vanhaa muualla jo hylättyäkin yritystoimintaa, eikä vaikka työläiset laitettaisiin lainsäädännöllä orjuuteen. Eivät he pysty oppimaan vaadittavaa uutta riittävän lyhyessä ajassa, kun koulutuksen perusta on huono. Tässä me niitämme sitä, mitä olemme kylväneet erityisesti Sipilän hallituksen aikana. Työläisten motivoinnista aina köyhä Suomi voi oppia rikkaalta Ruotsilta.)
    5. Hallitus toimikaa tiedon pohjalta ei yksisilmäisen ideologisesti. Teette ehdotuksia laeiksi, siksi teillä on vastuu, ettei kansamme hajoa kahtia ja että sisäinen turvallisuus säilyy. Te luotatte nyt ulkoisen uhkan luomaan yhtenäisyyteen. Se onkin yksi yhdistävä tekijä näillä näkymin kauan, mutta sisäinen tasapainotila ei ole taattua. Sen näemme isommassa mitassa mm. EU:n ja Naton yhtenäisyydessä; siellä on jännitteitä USA:sta Turkkiin ja Unkariin. Miten vertaisitte tätä Suomen sisällä esim. Pääkaupunkiseutu vs Pohjois-Karjala/Kainuu tai matalapalkka-alalta työttömäksi jäänyt yksinhuoltaja vs varakas yrittäjä. Kenen on nähtävä toinen?

  3. Tero Lundstedt sanoo:

    Kysely on uusimmasta World Value Surveysta (2017-2022), ja tarkalleen ottaen kysymys kuului ”Claiming government benefits to which you are not entitled” ja kymmenkohtainen skaala siitä, kuinka oikeutettuna vastaaja piti kysymystä.

    Koko tutkimus kysymyksineen löytyy täältä: https://www.worldvaluessurvey.org/WVSDocumentationWV7.jsp
    ja koko Niman teksti täältä: https://www.libera.fi/julkaisut/pohjoismainen-yhteiskuntasopimus-on-paivityksen-tarpeessa/

    Toivottavasti nämä auttoivat.

  4. Tero Lundstedt sanoo:

    Kysely on uusimmasta World Value Surveysta (2017-2022), ja tarkalleen ottaen kysymys kuului ”Claiming government benefits to which you are not entitled” ja kymmenkohtainen skaala siitä, kuinka oikeutettuna vastaaja piti kysymystä.

    Koko tutkimus kysymyksineen löytyy täältä: https://www.worldvaluessurvey.org/WVSDocumentationWV7.jsp
    ja koko Niman teksti täältä: https://www.libera.fi/julkaisut/pohjoismainen-yhteiskuntasopimus-on-paivityksen-tarpeessa/

    Toivottavasti nämä auttoivat.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php