Kahden työmarkkinan väkeä

Kahden työmarkkinan väkeä

 

Tätä kirjoitusta koskee ankara nörtähtävyysvaroitus.

Akateemisen talousblogin hyvä kirjoitus

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo vähän aikaa sitten, mutta en vain saanut aikaiseksi. Äskeinen Roope Uusitalon hyvä kirjoitus Akateemisessa talousblogissa (ATB) antoi riittävän sysäyksen.

Uusitalo käsittelee kirjoituksessaan hallituksen työmarkkinapolitiikkaa. Hauskaa kirjoituksessa on, että siinä käytetään apuna yksinkertaista työn kysyntä-tarjontakehikkoa. Suosittelen kirjoituksen lukemista kokonaan. Siinä on paljon mielenkiintoista tutkimustietoa työmarkkinoiden toiminnasta. Kirjoitus päätyy siihen lopputulokseen, että hallitus yliarvioi kilpailupakettinsa työllisyysvaikutuksia. Johtopäätös on varmaankin oikea.

Itse aion käsitellä vain pientä osaa monipuolisesta kirjoituksesta. Sitä, joka liittyy juuri näihin kysyntä- ja tarjontakäyriin. Niiden soveltaminen on hyvä idea, vaikka tietysti työmarkkinoiden toimintaan liittyy paljon sellaista, jota kehikossa ei voida kuvata. Yksinkertaistaminen on hyvästä. Mutta ehdotan kirjoituksen analyysiin pientä monimutkaistusta. Nimittäin sitä, että katsotaan yhden sijasta kahta kuviota.

Kahden työmarkkinan malli

Kuten kirjoituksessa todetaan, osalla työmarkkinoista työehdot (yksinkertaistettuna palkka) on säädetty tasapainotasoa paremmiksi. Tätä kuvaa kuvion 1 vasemmanpuoleinen ruutu, jonka koulutukseen liittyvä otsikko selitetään kohta. Ruutu on vähän rumempi versio ATB:n kirjoituksen kuviosta. Näillä työmarkkinoilla työehtosopimuksen (TES) määräykset ovat sitovia siinä mielessä, että palkka tai työehdot olisivat huonompia ilman työehtosopimusta.

Kuvion, kuten muidenkin tämän jutun kuvioiden akselit ovat tavanomaiset kysyntä- ja tarjontakäyräkuvioiden hinta ja määrä, tässä tapauksessa löysästi palkka ja työllisyys. Kuvioissa tarkastellaan vain yksityisen sektorin työmarkkinoita.

Minimiehtojen mukainen työvoimakustannus on kuvattu vaakasuoralla katkoviivalla. Tällä kustannustasolla haluaa työskennellä enemmän ihmisiä kuin mitä yritykset haluavat työllistää. Työn tarjonta on siis suurempaa kuin sen kysyntä. Yrityksiä ei voida pakottaa ottamaan ihmisiä työhön. Näin ollen työllisyyden määrää työn kysyntä. Tarjonnalla ei ole väliä. Jos tarjonta muuttuu, se ei vaikuta työllisyyteen, koska kysyntä on ainoa merkityksellinen asia.

Tämän vuoksi näillä työmarkkinoilla minimityöehtojen huonontaminen lainsäädännöllä lisää työllisyyttä. Kuvion 1 vasemmanpuoleisessa ruudussa tämä havaitaan siitä, että työehtojen heikentäminen aiheuttaa siirtymisen työn kysyntäkäyrää alaspäin uudelle työllisyystasolle. Tätä kuvaa katkoviivan siirtyminen alemmaksi. Alemmalla tasolla kysyntä on edelleen pienempi kuin tarjonta, mutta ero on pienentynyt.

Kuvio 1. Kahdet työmarkkinat

tyokystarj1_v2

Kuvion vasen ruutu ei kuitenkaan kuvaa hyvin kaikkien suomalaisten tilannetta. Merkittävä osa suomalaisista on työsuhteissa, joiden ehdot ylittävät TES:n minimitason. Asianajajat, insinöörit, pankkiirit, asiantuntijat, ajatuspajahemmot ja monet ihan tavalliset työntekijät tekevät työtä, jossa markkinapalkka ja -työehdot eivät liity TES:iin oikein mitenkään.

Työehtosopimusten heikentäminen ei vaikuta näiden ihmisten elämään. Asianajotoimisto, joka kilpailee huippuasianajajista ei voi heikentää työehtoja vain, koska hallitus säätää sen mahdollistavan lain. Mainostoimisto ei voi kertoa copywritereille, että heidän työehtonsa heikkenevät, koska laki sallii sen. Nämä lähtevät silloin kilpailijalle.

Hallituksella ei kerta kaikkiaan ole keinoa pakottaa asianajotoimistoa tai mainostoimistoa maksamaan pienempiä palkkoja kuin asianajajien tai copywritereiden markkina-arvo. Jos työntekijän olisi saanut halvemmalla, työnantaja olisi alunperin tarjonnut alhaisempaa palkkaa. Eikä tällaisten työntekijöiden palkkojen alentamisessa olisi mitään järkeäkään, koska näiden työllisyys ei ole ongelma.

Suomessa on siis kahdenlaisia työmarkkinoita. Ensiksi niitä, joissa tilanne on kuten kuvion 1 vasemmassa ruudussa. Kutsutaan näitä todellisuudelle vähän väkivaltaa tehden vaikka vähän koulutusta vaativien työpaikkojen markkinoiksi. Näillä markkinoilla TES:in ehdot ovat sitovia siinä mielessä, että työehdot ilman TES:ta olisivat huonommat. Mutta toisilla, sanotaan vaikka korkeaa koulutusta vaativien töiden markkinoilla, tasapainotaso on TES:ta parempi. Näin ollen markkinat ovat tasapainossa.

Nämä korkeaa koulutusta vaativien töiden markkinat on kuvattu kuvion 1 oikeanpuoleisessa ruudussa. Koska minimiehtoja kuvaava katkoviiva on kysynnän ja tarjonnan leikkauspisteen alapuolella, minimiehdoilla ei ole merkitystä. Markkinat ovat tasapainossa, kustannustaso ja työllisyys voidaan lukea kysyntä- ja tarjontakäyrien leikkauspisteestä.

Kuvio kokonaisuudessaan muodostaa siis kahden kuvion ja kahden työmarkkinan mallin. Ensimmäinen asia, jonka kahden markkinan malli kertoo on se, että hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa työmarkkinoihin työehtojen kautta ovat rajalliset. Työehtojen heikentäminen vaikuttaa vain alhaisen koulutustason markkinoihin, eikä lainkaan korkean koulutustason markkinoihin. Hyvin koulutettujen työehtoja ei kerta kaikkiaan määritä hallitus, vaan markkinat.

Kysymys on samasta asiasta kuin vaikka ravintolassa myytävien elintarvikkeiden minimivaatimuksista. Minimivaatimusten muuttaminen vaikuttaa 6 euron pizzeriassa myytävien tuotteiden laatuun, mutta niillä ei ole vaikutusta Michelin-tähtiä tavoitteleviin fine dining -paikkoihin.

Kun hallitus siis puhuu työehtojen heikentämisestä, se todellisuudessa puhuu niiden työehtojen heikentämisestä, joiden työehdot määräytyvät TES:n minimiehtojen perusteella.

Julkisen sektorin työpaikkojen vähentämisen työllisyysvaikutukset

Toinen asia, jota voidaan tarkastella kahden markkinan mallissa, on se, kuinka julkisen sektorin työpaikkojen vähentäminen vaikuttaa työllisyyteen. Kahden markkinan mallista saadut  tulokset poikkeavat ATB:n kirjoituksen tuloksista tältä osin.

ATB:n kirjoituksessa tarkastellaan aikomusta vähentää julkisen sektorin työntekijöitä ja käyttää säästyneet rahat työnantajamaksujen alennukseen. Hallitus ilmeisesti esittää, ettei julkisen sektorin työpaikkojen vähennyksellä olisi suoria työllisyysvaikutuksia, mutta työnantajamaksun alentaminen lisäisi työllisyyttä. Näin ollen julkisen sektorin työpaikkojen vähentämisellä ja maksualennuksella olisi merkittäviä työllisyysvaikutuksia.

ATB:n kirjoituksessa tätä näkemystä ei pidetä järkevänä. Kirjoituksen päättelyketju voidaan toistaa tässä katsomalla mitä tapahtuu, jos vaikkapa viraston siivoojalle annetaan potkut. Tarkastellaan selvyyden vuoksi tilannetta, jossa säästyneet rahat käytetään vain vähän koulutettujen työnantajamaksun alentamiseen. Tällöin korkeasti koulutettujen työmarkkinoilla ei tapahdu mitään, ja ne voidaan jättää tarkastelun ulkopuolelle. Samoin unohdetaan selvyyden vuoksi hetkeksi minimityöehtojen heikennys, vaikka tietysti lopullisessa analyysissä pitäisi tarkastella kummankin uudistuksen yhteisvaikutusta.

Kuvio 2. Siivooja saa potkut

tyokystarj2_v2

Kuviosta nähdään, että siivoojan siirtyminen julkiselta sektorilta yksityiselle lisää työn tarjontaa vähän koulutusta vaativien töiden markkinoilla. Mutta tämä ei vaikuta mihinkään, koska TES:in vuoksi kysyntä rajoittaa työllisyyttä. Työnantajamaksujen alentaminen kuitenkin lisää  kysyntää ja siten  yksityisen sektorin työllisyyttä. Erona kuvioon 1 on se, että TES:in mukaiset työntekijän minimiehdot pysyvät oletuksen mukaisesti samoina ja vaakasuora katkoviiva samalla tasolla. Mutta koska työnantajan on halvempaa tarjota samat työehdot työntekijälle alennetun maksun vuoksi, kysyntä siirtyy.

Mutta tässä täytyy ottaa huomioon, että siivoojan potkut ovat vähentäneet yhden julkisen työpaikan. Jotta kokonaistyöllisyys lisääntyisi, maksujen alentamisen kysyntävaikutuksen täytyy lisätä yksityisen sektorin työllisyyttä enemmän kuin menetetyn työpaikan verran.

Joka tapauksessa hallituksen analyysi on tässä tapauksessa täysin väärä. Julkisen sektorin työpaikkojen vähennys pitää vähentää kokonaisuudessaan yksityisen sektorin työllisyyden lisääntymisestä nettotyöllisyysvaikutuksen laskemiseksi. Siis siivoojan potkuilla säästetyllä rahalla saaduista yksityisistä lisätyöpaikoista pitää vähentää menetetty julkisen sektorin siivoojan työpaikka.

Yllä esitetty analyysi vastaa ATB:n kirjoituksen johtopäätöstä. Se on oikea, jos tarkastellaan siivoojan potkuja. Mutta tilanne on aivan toinen, jos julkisten työpaikkojen vähennys tapahtuu korkeasti koulutettujen puolella. ATB käyttää esimerkkinä professorin työpaikan lopettamista. Toisin kuin siivooja, pois potkaistu professori tuskin hakee TES:n minimiehtojen mukaista työpaikkaa. Kahden markkinan mallin kielellä hän hakee työpaikkaa korkean koulutustason markkinoilta.

Kuviossa 3 tarkastellaan, mitä tapahtuu kun professori saa potkut ja säästöt käytetään työnantajamaksujen alentamiseen. Yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan taas, että maksujen alennus suunnataan vain matalan koulutustason työmarkkinoille. Tällä ei ole vaikutusta johtopäätöksiin.

Professorin siirtyminen yksityiselle sektorille lisää työn tarjontaa korkean koulutustason töiden markkinoilla.  Koska näillä markkinoilla TES:in ehdot eivät ole sitovia, markkinat sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Uusi korkeasti koulutettujen palkkataso on entistä alhaisempi, ja yksityinen työllisyys lisääntyy.

Karkeasti ottaen entisen professorin tulo markkinoille alentaa vähän kaikkien korkeasti koulutettujen palkkoja, mutta hän työllistyy. Jos viran lakkauttamisesta saatu säästö käytetään alhaisen koulutustason työntekijöiden työnantajamaksujen alentamiseen, työllisyys paranee alhaisen koulutustason markkinoilla, kun työn kysyntä lisääntyy.

Kuvio 3. Professori saa potkut

tyokystarj4_v2

Tuloksena on siis aika lailla hallituksen toiveajattelun mukainen tilanne. Poispotkittu professori työllistyy, joten julkisen sektorin työpaikan vähentäminen ei vaikuta työllisyyteen. Samaan aikaan työnantajamaksun alentaminen lisää työllisyyttä yksityisellä sektorilla.

Kahden markkinan mallin johtopäätös on siis tässä suhteessa aivan erilainen kuin ATB:n. Julkisen sektorin työpaikkojen vähentämisen vaikutus riippuu siitä, kenen työpaikkoja vähennetään. Jos vähennetään siivoojia, tulos on kuten ATB:n. Jos vähennetään professoreja, tulos on aivan toisenlainen. Työllisyysvaikutukset ovat lähellä hallituksen toiveita. Jos säästyneet rahat suunnataan matalapalkka-alojen työnantajamaksujen alennukseen, tuloksena on myös tulonsiirto korkean koulutuksen työntekijöiltä matalapalkkaisille.

Hallituksen ajattelua voidaan siis tässä mielessä puolustaa kysyntä-tarjontakehikon näkökulmasta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hallituksessa olisi käytetty kahden markkinan kehikkoa tai ylipäänsä mitään johdonmukaista kehikkoa ajattelun tukena. Minulla ei ole aavistustakaan mitä hallituksessa ajatellaan. Enkä myöskään väitä, että kahden markkinan malli olisi kovin hienostunut tai lopullinen tapa mallintaa työmarkkinoita.

Ennen kaikkea, yllä on tarkasteltu vain työllisyysvaikutuksia. Mutta politiikan tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen, ei työllisyyden.

Miksi veronkorotusten ja palkanalennusten vaikutus on erilainen?

Kun kehikko on nyt kuitenkin kehitetty, en malta olla soveltamatta sitä yhteen toiseenkin juttuun. Julkisuudessa on ihmetelty, miten on mahdollista samaan aikaan ajatella, että veronkorotukset vähentävät työllisyyttä, mutta minimityöehtojen heikennykset lisäävät. Kummassakin kun on kysymys palkkojen alentamisesta. Kahden markkinan mallilla voidaan yrittää vastata tähänkin kysymykseen.

Työehtojen heikentäminen alentaa palkkaa ja lisää työllisyyttä alhaisen koulutustason markkinoilla. Korkean koulutustason markkinoilla ei tapahdu mitään. Työllisyys siis kokonaisuutena lisääntyy. Tämä kuvattiin jo edempänä kuviossa 1.

Sen sijaan veronkorotukset vähentävät työvoiman tarjontaa kummallakin markkinalla. Alhaisen koulutustason markkinoilla ei tapahdu mitään, koska kysyntä määrää lopputuloksen. Mutta korkean koulutustason markkinoilla työllisyys vähenee. Kokonaisvaikutuksena on siis työllisyyden väheneminen. Tämä on kuvattu kuviossa 4.

Kuvio 4. Veronkorotuksen vaikutukset

tyokustarj3_v2

Minulla oli mielessä vielä pari muutakin sovellusta, mutta ehkä tässä on riittävästi yhteen blogiin. Jatketaan keskustelua somessa tarvittaessa hashtagilla #kaksi_markkinaa.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

14 kommenttia artikkeliin “Kahden työmarkkinan väkeä

  1. Heh sanoo:

    Perinteistä liberaa. Kun tulee heidän näkemyksistään poikkeava teksti/kritiikki niin heti ollaan ad hominem-hyökkäyksellä päällä eikä yritetäkään keskustella asiasisällöstä

    1. eri_jannu sanoo:

      Perinteistä kommenttia, heti ollaan argumenttizorrona paikalla huutamassa ad hominemia eikä yritetäkään edes lukea kirjoitusta.

    2. Eip sanoo:

      Pudotitko tämän /s ?

  2. Hieno teoria kehikko, jossa voi tutustua taloudessa toimiviin mekanismeihin, mutta….. tämä ei ole oikein vielä kansantaloustiedettä. Kaikkien noiden käppyröiden kertoimet ovat estimoitu suuren epävarmuuden tilassa, ja ne muuttuvat kokoajan. Lisäksi huomiotta jää kokonaan tuotannon ja palvelujen kysyntäpuoli, joka on täysin liitoksissa tähän, ja riippuu ihmisien odotuksista. Rahan ja pankkien merkitystäkään tässä ei käsitellä, koska se ei kuulu juuri tähän teoriakehikkoon.

    Kansantalouden tasolla voidaan sanoa, että jos palkkasumma jää jälkeen tuottavuuden kehityksestä on kansantalous jossain vaiheessa vaikeuksissa (Tämä ei ollut teoriaa vaan matematiikkaa). Jenkkilä suurena sisämarkkinana on hyvä osoitus tästä. Suomen erilaisuutta ”ulkomaan kaupasta riippuvaisena maana” korostetaan mielellään, mutta tämä on lähinnä vain hokema. Suomen kansantaloudessa vallitsevat samat lainalaisuudet kuin muuallakin.
    Jenkeissä ”keskimääräisen” työläisen palkan ostovoima on alhaisempi kuin vuonna 1970. Selittävää tekijää ei löydy ulkomaankaupasta, teknologiasta eikä koulutuksesta, vaan poliittisesta päätöksenteosta, jolla pääomien tuotto-osuutta on nostettu suhteessa palkkasummaan. Jenkkityöläisen perheen ostovoiman alenemista kompensoitiin ensin työvoimaa lisäämällä (naiset töihin 70-luvun lopulla), sitten työaikaa pidentämällä ja lopulta velkaantumalla esimerkiksi omistusasuntoa pantaten. Pääomat kertyivät harvojen talouseliitinedustajien ja instituutioiden haltuun. Pörssi menestyy vaikka reaalitaloudella on merkittäviä vaikeuksia kasvaa puhtaasti kysynnän heikkouden takia.
    Mitä tästä meidän pitäisi oppia? Kysynnän ylläpitäminen/parantaminen on tärkein kansantalouden suorituskykyä parantava toimi.
    Kuten Pursiainenkin kirjoitti (vaan ei tarkoittanut juuri tätä) 😀 😀 :
    ”…Tarjonnalla ei ole väliä. Jos tarjonta muuttuu, se ei vaikuta työllisyyteen, koska kysyntä on ainoa merkityksellinen asia…”

    😀 😀

    Pursiaisen aiemmin esittämät ideat johtavat juuri päin vastaiseen suuntaan. Jos kuvittelemme hyvinvointiyhteiskunnan rakentuvat näillä työnhintaa laskevilla toimilla, olemme totaalisesti missanneet kansantalouden toiminnan perusteet.
    Haluammeko tosiaan seurata jenkkejä politiikassa, jolla 95% kasvun hedelmistä on mennyt 0,2% hyväksi 2000-luvulla.
    Maailmassa jossa olemme täysin toisistamme riippuvaisia, palkkaa tai pääomatuloja tai tuloja yleensä ei enää ansaita ”deserve” merkityksessä, vaan ne ovat vain osa tulonjakokonetta. Alimpia palkkoja alentamalla ei ole vain kansantaloudellisia ja tulonjakoon liittyviä seurauksia, vaan se on suora kannanotto hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.
    Toki jos Pursiainen kannattaisi reilua kansalaispalkkaa (perustuloa), olisi tällaiset palkan alennus kirjoitukset, lyhyt aikaisina kriisitoimina joillakin aloilla, jotenkin ymmärrettäviä.

    Kaikki kriisin ratkaisuun liittyvät toimet palautuu aina omaan valuuttaan. Omassa valuutassa tällainen palkkojen ”pakottava” viilaaminen, jonkin kriisin varjolla, muuttuisi täysin höperöiden puheeksi. Tilanteessa jossa oma valuutta devalvoituisi, tulisi tilaa kotimaiselle tuotannolle ja………. enpä jaksa enää. Tämänhän kaikki tietävät…vai tietävätkö?

    Kansantalouden tasolla voidaan sanoa, että jos palkkasumma jää jälkeen tuottavuuden kehityksestä on kansantalous vaikeuksissa. Jenkkilä suurena sisämarkkinana on hyvä osoitus tästä. Suomen erilaisuutta ”ulkomaan kaupasta riippuvaisena maana mielellään korostetaan

  3. Höm sanoo:

    Eikö parempi kuin jaottelun koulutksen perusteella olisi jaottelu työllisyystilanteen mukaan: alat joissa on työttömyyttä vs. alat joissa on työvoimapulaa?

    Voitaisiko tästä tehdä johtopäätös, että julkisen kannattaa siivoojien ulkoistamisen sijaan ulkoistaa esim. palkanlaskentaa, IT:tä ja muita organisaation tukitoimintoihin liittyviä palveluita?

  4. Jouni sanoo:

    Hyvät Heh ja Eri_jannu,
    mitä ad hominemia ja epäsisällöllistä blogissa oli? Eikö asia ole määritelmällisesti juuri toisin päin?

    Ymmärtääkseni Pursiainen kehui akateemista talousblogia ja esitti analyyttisesti lisäyksensä, joista on eri mieltä. Tässä tilanteessa voisi odottaa teiltä edes jossain määrin analyyttistä kritiikkiä, jos olette eri mieltä. Kirjoittajalla tuskin on mitään tätä vastaan. Muut kommentoijat näyttivät mallia paremmasta suunnasta.

    Fiksua keskusteluahan maailmaan mahtuu. Jos se johtaa erilaisiin johtopäätöksiin ja mielipiteisiin, ollaan todennäköisesti miellyttävän älyllisestä – joskin turhan harvinaisessa – keskustelussa.

    1. eri_jannu sanoo:

      Ei mitään, kuten kirjoitinkin.

  5. Veronkorotusta palkanalennusten vaihtoehtona pohdiskelin itsekin syyskuussa:
    https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/09/18/hallitus-on-ideologiansa-vanki/

  6. Roope Uusitalo sanoo:

    Terve,

    Miksi kuvioissa 2 ja 3 kysyntä kasvaa? Eikös niissä pitäisi lasketella samaa kysyntäkäyrää alaspäin, ja poimia uusi työllisyys alempien palkkakustannusten kohdalta? Mutta point taken. Toki lopputulos riippuu siitä mitä tapahtuu julkisen sektorien säästöjen kohteeksi joutuneille.

    Varsinainen politiikkajohtopäätös kehikostasi taitaa muuten kuitenkin olla että työnantajamaksuista pitäisi tehdä progressiivisia. Silloin voidaan verokiilaa alentaa niillä aloilla joilla minimipalkkasäännöt ovat sitovia ja kerätä rahat niiltä markkinoilta joilla työnantajamaksujen korotus ei aiheuta työttömyyttä?

  7. mietin sanoo:

    Kuinkakohan moni potkut saanut professori oikeasti keskimäärin työllistyy? Kirjoituksessa oletetaan, että kaikki potkut saaneet professorit työllistyisivät, mutta vaikutelma reaalielämästä on se, että potkut saavista professoreista aika moni jää työmarkkinoiden ulkopuolelle: joko eläkkeelle tai nostamaan työttömyyskorvauksia. Potkuja professoreille ei tavata antaa sattumanvaraisesti. Ne professorit, jotka osaavat jatkuvasti hankkia tutkimusrahoituksen työnsä ja tutkimusryhmänsä jatkolle eivät tapaa saada potkuja edes yliopistojen ja tutkimuslaitostensa säästötilanteissa.

    Mitä TESien minimiehtoihin tulee, niin vaikka monet sopimusehdot ovatkin esim. huippuasiantuntijoilla TESiä paremmat (kuten palkkataso tai tulospalkkiot), KAIKKI ehdot eivät silti välttämättä ole TESiä tai lainsäädäntöä parempia. Osa ehdoista toimii silti sopimusten minimiehtoina. Esimerkiksi sairaslomaehdot tai perhevapaiden ehdot ovat harvoin työsopimuksissa erikseen TESiä tai lainsäädäntöä paremmalle tasolle sovittavia asioita. Lomarahojakaan harva sopii työsopimuksessa yleistä tasoa paremmaksi. TES ja lainsäädäntö on siis perälauta OSALLE asioista myös usein niissä tapauksista, joissa palkkataso on sovittu TESistä riippumatta.

  8. Ulf Fallenius sanoo:

    Kaikki työehdot ja senkaltainen lainsäädäntö on jätettävä markkinatalouden armoille .Markkinat määrää työn hinnan ja edut ja kuka maksaa palkan sivukulut.Mitään oikeata markkinataloutta ei synny jos ei työvoiman hinta ole oleellinen osa sitä.

  9. Putte Wilhelmsson sanoo:

    Johtopäätös tuntuu pitävältä: työmarkkinat huomioiden hallituksen toimilla palkkojen minimiehtojen leikkauksilla ei ole toivottua vaikutusta. Hallituksen pitäisi siis ajattelussaan olla realistisempi, kuten ehkä myös taloustutkijan. Näyttää nimittäin siltä, että kahden työmarkkinan pinta-ala on korkeammin koulutettuja laajempi.

    Kyse ei ole vain siitä, että tradenomin tehtävät voivat ammatista riippuen rutiininomaisia tai vaativampia, mikä näkyy palkassa, vaan siitä, että työpaikkoja vaihdellaan paremman palkan vuoksia myös ilman koulutusta ja saman ammatin sisällä. Itse opin heti lukion jälkeen, että rakennustelineiden kantamisesta sai eri palkan rakennuksilla ja telakalla, ja että Marina Palace maksoi yöportieerilla anteliaammin kuin Centro Hotel. Opiskelijoille tai muutoin ammattikoulutusta (vielä) vailla oleva voi lisäksi laskelmoida: muotimerkin edustustoliike maksaa parempaa tuntipalkkaa kuin tavaratalon vaateosasto, mutta jälkimmäisestä saa enemmän vuorolisiä.

    Oikea kysymys onkin: kuinka moni Suomessa oikeastaan saa tessin takaamaa alinta palkkaa? Bloggaajan oletusarvo oli esim. siivoojat. Mutta pitääkös sekään paikkaansa vaikka unohtaisimme, että alalla on eri sopimuksia kuntien ja yksityisille työmarkkinoille?

    Toinen kysymys onkin: miksi työnantajaliittojen julkinen keskustelu paneutuu palkkojen yleissitoviin vähimmäisehtoihin, vaikka jäsenyritysten maksamat palkat eivät välttämättä ole niihin sidottu? Vastaus on aika läpinäkyvä. Vielä enemmän kuin palkkoihin sinänsä, työnantaja haluaa puuttua ay-liikkeen roolin palkoista sovittaessa.

    Hämäräksi sen sijaan jää kaksi muuta kysymystä: miksi taloustutkija puhuu työtään tarjoavasta duunarista ja sitä kysyvästä pomosta silloinkin kun ensin pitäisi kysyä asiakkaalta, että mitä saisi olla; ja miksi Suomen hallituksen visio paremmasta taloudellisesta tulevaisuudesta edellyttää aina palkkojen laskua?

    Viime aikoina palkkojen leikkausta on esitetty työllistäväksi keinoksi varsinkin ravintola-alalla, vaikka ”yksi tarjoilija enemmän” kuulosta huonommalta mainoslauseelta kuin ”iso tuoppi 3,50”.

    Toki ymmärrän, että hintaa laskemalla ostajiakin pitäisi saada enemmän, mistä sitten seuraa, että työntekijöitä tarvitaan enemmän. Mutta tämä kaava ei toimi automaattisesti alalla, jonka tuotantoylijäämää ei voi viedä; jossa henkilöinvestointien tuottavuus ei ole jatkuvasti maksimilla kuten laiteinvestoinnit ovat hyvin hoidetulla liukuhihnalla; jossa alkoholin myynti trendiytyy alaspäin; jossa trendeillä on ylipäänsä suurempi merkitys kuin tarjonnalla tai jopa hinnoilla; ja jossa yrittäjien riskinottohalu on jo valmiiksi niin korkea, että asiakaspaikkoja tulee ja menee jatkuvasti hallituksen tukitoimilla tai ilman.

    Sitä en sijaan täysin ymmärrä, että näin sanoo konservatiivinen englantilainen ministeri, mutta suomalaisen porvarihallituksen ministeri ei koskaan:

    ”The government wants to move to a higher wage, lower tax and lower welfare society and the National Living Wage is a crucial part of achieving this. It is encouraging to hear that employers are investing in training and technology which will help to improve productivity. We recognise that employers are responding to the NLW in a variety of ways depending on their circumstances. The Low Pay Commission will recommend the level of the NLW going forward to make sure that wages rise to reward workers while considering the impact on the economy.”

    Täsmennyksen vuoksi sanottakoon, etten toki haluakaan tänne tory-puolueen mallista yhteiskuntaa. Mutta että tekojen puheiden nojalla en tiedä, mitä ihmettä hallitus haluaa.

  10. Ulf Fallenius sanoo:

    Aika vähän kirjoituksia näin kesäloma aikana joka todistaa sen että liberalistit lomilla yhtä paljon jos ei jopa enemmän kuin normikansa että sellainen uudistusta hakeva joukkue .Jos vaati etujen poistoa palkan alenuksia niin pitää näyttää hyvää esimerkkiä vaikka olemalla lomilla vaan viikon niin kuin liberalismin kehdossa USA.Onko Suomen liberalismi muut mutta en minä.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa