Mitä vikaa nollakoroissa?

Euroopan keskuspankki EKP ostaa lisää euroalueen ongelmamaiden lainapapereita jälkimarkkinoilta. Myös Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti vastikään jatkavansa elvytystoimia. Keskuspankkien avokätisen rahapolitiikan tarkoituksena on elvyttää lamaantunutta taloutta ja toisaalta estää velkaantuneiden maiden korkokustannuksia karkaamasta käsistä.

Kevyen korkopolitiikan myötä moni asuntovelallinen on päässyt hyötymään edullisista lainanhoitokustannuksista. Koko talousjärjestelmän näkökulmasta tarkasteltuna nollakorot ovat kuitenkin ilmentymä erittäin vakavasta ja pitkäaikaisesta rahamarkkinoiden häiriötilasta.

Ohjauskorot ovat nollan tuntumassa, ja keskuspankit ovat hankkineet tukiostoin mittavan määrän joukkovelkakirjoja taseisiinsa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen joukkovelkakirjojen suurin haltija on keskuspankki Fed. Tukitoimien myötä korot ovat merkittävästi alle tason, jolle ne markkinoilla asettuisivat ilman keskuspankkien väliintuloa. Mihin tästä päädytään?

Mikäli tukitoimet lopetettaisiin, korot lähtisivät nousemaan, ja velkaongelmat kärjistyisivät. Uhkakuva on ilmeinen Espanjan ja Italian kannalta, joiden korot ovat hätyytelleet kriittisenä pidettyä 7 % tasoa. Kyseessä on kuitenkin laajempi ongelma kuin yksittäisten euromaiden ylivelkaantuminen. Esimerkiksi Yhdysvaltain julkinen velka on 100 % ja Japanin julkinen velka jopa yli 200 % bruttokansantuotteesta. Pienikin korkojen nousu lisäisi velan rahoituskustannuksia tuntuvasti.

Toisaalta tukipakettien jatkaminen johtaa lopulta myös markkinakorkojen nousuun inflaatio-odotusten käydessä ilmeisiksi. Lainanantajan on saatava korkeampaa korkoa kompensaationa rahan ostovoiman heikkenemisestä. Lainanhoitokustannukset kasvavat ja vastaavasti tarve uudelle keskuspankkien setelirahoitukselle yhä vain kasvaa. Seurauksena on inflaatiokierre, jota voi olla vaikea hallita.

Keskuspankit ovat tukalassa tilanteessa. Toive on, että elvytys johtaisi kestävään reaalikasvuun, joka tarjoaisi täpärän ulospääsyn ennen umpikujaa.

Kestävää kasvua on kuitenkin vaikeaa saada aikaan. Velkaa on yksinkertaisesti liikaa ja investointikriteerit ovat vääristyneet vuosia kestäneen löysän rahapolitiikan myötä.

Vaikka nykytaloudessa ei suoraan säännellä hintoja, keskuspankit ohjaavat merkittävästi markkinoita rahan määrän ja ohjauskorkojen kautta. Siten keskuspankkien löysä rahapolitiikka vaikuttaa välillisesti itse asiassa kaikkiin kaupankäyntitapahtumiin, vääristäen kysynnän ja tarjonnan tasapainoa.

Samalla myös käsitys talouden aikaperspektiivistä on hämärtynyt. Säästäminen ei kannata ja lainanottoa on sen sijaan ruokittu keinotekoisesti luoton määrää lisäämällä.

Matalien korkojen vallitessa sijoitustuottoa tavoittelevan rahan on hakeuduttava yhä spekulatiivisempiin toimiin. Nollakorkopolitiikan yksi seuraus on voimakas volatiliteetti markkinoilla. Kun uusi raha siirtyy sektorilta toiselle, syntyy myös talouskuplia.

Ehkäpä suurin ja vaarallisin kupla saattaa olla joukkovelkakirjamarkkinoilla.

Joukkolainojen tuotto-odotukset ovat ennätyksellisen alhaalla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen 10-vuotisten joukkolainojen korko on 1,7 %. Tämä on selvästi matalampi kuin Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden kurssikehitystä seuraavan Dow30-yhtiöiden osinkotuotto 2,9 %. Tällaista tilannetta ei ole juuri nähty vuoden 1958 jälkeen.

Tanskan, Saksan ja Sveitsin kaksivuotisia velkapapereita on ostettu jopa negatiivisilla koroilla. Lainanantaja maksaa siis siitä, että saa lainata rahojaan kyseisille valtioille.

Vakaimpien länsimaiden joukkolainoja on totuttu pitämään turvallisena sijoituksena. Ne ovat tarjonneet myös suojasataman viime vuosien talouskriisin pyörteissä. Nyt niiden pitkä nousukausi vaikuttaa olevan lopuillaan. Koroilla ei ole enää juuri tilaa liikkua alaspäin.

Virallisten tilastojen perusteella inflaatio on vielä aisoissa. Keskimääräisiä elinkustannuksia arvioiden todellinen inflaatio on jo pitkään ollut huomattavasti nopeampi.

Reaalikorot ovat tosiasiassa negatiivisia ja ostovoimassa mitattuna valtioiden velkapaperit tuskin tulevat säilyttämään arvoaan. Vuosien perspektiivillä varsinkin pitkiin lainapapereihin sisältyy merkittäviä korko- ja inflaatioriskejä sekä myös suoranaisia luottotappioriskejä. Näissä velkapapereissa on kiinni suuri määrä institutionaalisia sijoituksia, kuten eläkevaroja. Vaikutukset ulottuisivat laajemminkin yhteiskuntaan.

Joukkovelkakirjamarkkinoihin liittyvä riski on jäänyt vähäiselle huomiolle julkisessa keskustelussa. Ulkomaisessa mediassa on kuulunut joitakin varoittavia ääniä. Sijoittajaguru Marc Faberin mielestä valtioiden joukkovelkakirjoissa saattaa muhia jopa kaikkien aikojen kupla.

Vuosia jatkuneen kevyen rahapolitiikan vaaroja ei ole selvästikään tiedostettu riittävästi.