Kirkko julkaisi taannoisen traktorimarssin yhteydessä maataloustuottajia koskevan kannanoton. Kannanotto vaikuttaa omituiselta, suorastaan epäkristilliseltä.
Kannanotossa todetaan, että maataloustuottajilla on kristillisessä etiikassa ”erityistehtävä”, koska ”he varjelevat yhteistä puutarhaamme”. Tämän vuoksi Suomen ja Euroopan unionin tulee huolehtia siitä, että ”maatalouden tuet ovat riittävät”. Kirkon mukaan maataloustukiaisten maksaminen näyttää siis olevan kristillinen velvollisuus. Maataloustuottajilla on pyhä oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa, koska he ovat kristikunnan puutarhureita.
Ajatus vaikuttaa entisestä kirkon jäsenestä erikoiselta. Luulin, että kristillinen etiikka velvoittaa auttamaan köyhiä ja heikkoja. Maataloustuet sen sijaan tarkoittavat sitä, että julkiset varat käytetään köyhien auttamisen sijasta kannattamattoman liiketoiminnan pönkittämiseen.
Maataloustukia maksetaan yhden arvion mukaan Suomessa vuosittain 2,7 miljardia. Kuten aiemmassa blogikirjoituksessa totesin, tällä summalla voitaisiin korottaa jokaisen köyhimpään 10 %:iin kuuluvan suomalaisen perheen elintasoa 50 %. Aivan totta: tukirahoilla voitaisiin antaa kullekin Suomen köyhimmistä perheistä puolet lisää tuloja joka vuosi. Suomalaista köyhyyttä voitaisiin siis vähentää todella merkittävästi maataloustukiin käytetyillä rahoilla.
Kristillisen etiikan mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä. Lähimmäisyys ei katso maiden rajoja. Entä jos maataloustuet käytettäisiin kirkon kehitysyhteistyöhön? Yksi merkittävistä Kirkon ulkomaanavun kohteista on Eritrea. Suomen maataloustukiin käytetyillä varoilla jokaisen 6 miljoonan eritrealaisen elintasoa voitaisiin nostaa 80 % .
Kirkko siis käytännössä vaatii kannanotossaan, että 600 vuoden yhteisvastuukeräysten tuottoa vastaava summa pitää käyttää tukiaisiin, sen sijaan että niillä autettaisiin köyhiä Suomessa tai maailmalla.
Kirkko ei jätä köyhien rokottamista tukiaisten pyhittämiseen. Kannanotossa vaaditaan julkista ruoan hintoihin puuttumista. Oletettavasti tällä tarkoitetaan hintojen nostamista julkisten toimenpiteiden avulla. Ruoan hintojen nostaminen olisi kuitenkin myrkkyä pienituloisille. Mitä köyhempi perhe, sen suurempi nimittäin on ruokamenojen osuus kulutuksesta.
Pienituloisia kotitalouksia on Suomessa paljon, maataloustuottajia vähän. Ruoan hinnan nostaminen on siis politiikkaa, joka iskee suureen joukkoon pienituloisia suomalaisia ja hyödyttää pientä vähemmistöä. Ruoan hinnan nostaminen vaikuttaa aivan yhtä epäkristilliseltä kuin tukiaisten maksaminenkin.
Eurooppalaisen maataloustuki- ja tullipolitiikan seuraukset kehitysmaissa ovat myös tunnetusti hyvin kielteisiä. Kotimaisten tuottajien suojelu tapahtuu kehitysmaiden viljelijöiden kustannuksella. Paitsi että kehitysmaiden tuottajat ovat suomalaisia paljon köyhempiä, he lienevät aivan yhtä lailla yhteisen puutarhamme varjelijoita. Mutta kirkko ei tunnu olevan huolissaan näiden köyhien lähimmäisten hyvinvoinnista.
Kirkon ajama politiikka tarkoittaa sitä, että julkiset varat käytetään köyhien auttamisen sijasta tukiaisiin, että suomalaisia köyhiä rangaistaan korkeilla ruoan hinnoilla ja että kehitysmaiden viljelijät pidetään köyhinä.
Järjestelmän korvaaminen markkinataloudella kuulostaisi paljon kristillisemmältä. Se johtaisi köyhien perheiden pienempään ruokalaskuun, ihmisten tasavertaisempaan kohteluun, tukivarojen vapautumiseen parempaan käyttöön ja kehitysmaiden asukkaiden elämän parantumiseen.
Seurauksena olisi varmaankin maataloustuotannon vähentyminen Suomessa. Mutta tämä on aivan luonnollista kansainvälistä työnjakoa. Suomessa ei kannata tuottaa kaikkea. Sen sijaan kannattaa erikoistua sellaiseen toimintaan, joka täällä on ilmasto- ja muut olosuhteet huomioonottaen järkevää. Maatalouden alueellinen tuottavuusvaihtelu oli tuttua jo Jeesukselle, joka hyödynsi sitä kuuluisassa kylväjävertauksessaan.
Ainakin maallikosta kirkon maatalouspoliittista kannanottoa on hyvin vaikea perustella kristillisillä arvoilla. Suopea tulkinta sekoilulle on se, että piispat ovat tempautuneet mukaan traktorimarssin herättämään yleiseen maataloushurmokseen. Siihen samaan, joka saa poliitikot puoluekantaan katsomatta itkemään tai valokuvauttamaan itsensä traktorin kyydissä. Synkempi tulkinta on se, että kirkkokin on omaksunut täydellisesti suomalaisen eturyhmäpolitiikan tympeän ajattelutavan.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
32 kommenttia artikkeliin Lähtisikö Jeesus traktorimarssille?
Maailman ruoantuotanto ja -kulutus on lähes tasapainossa. Hyväänä vuotena viljaa tuotetaan hivenen enemmän kuin kulutetaan, huonona syödään varastoja. Kulutus lisääntyy joka vuosi väestönkasvun ja elintason nousun myötä. Viljelysmaata siirtyy pois ruoantuotannosta. Pieni ylituotanto on pitänyt hintoja kurissa, mutta tilanne voi muuttua hyvin äkkiä. Mitä sitten kun ruokaa tuotetaan vähemmän kuin kulutetaan?
Euroopassa ja varsinkin Suomessa on hyvin tiukat määräykset miten tuotetaan ruokaa. Traktoreiden on täytettävä päästönormit, kasvinsuojeluaineet on oltava hyväksyttyjä, joka asia on kirjattava ja ympäristöäkin on suojeltava. Jokainen edellämainittu asia aiheuttaa kuluja. Hyväksytkö että muualta tuodaan tänne elintarvikkeita, joita viljeltäessä ei ole noudatettu suomalaista lainsäädäntöä?
Työvoima on kallista Suomessa. Jos ruoka pitää saada halvalla, niin miksi Suomessa ei voi samalla käyttää halpaa työvoimaa? Sinunkin työn voisi joku muu tehdä murto-osalla sinun saamastasi palkasta. ITse asiassa, täällä on vähän töitä, jotka ovat kannattavia – jos niitä verrataan maihin joissa työvoimakustannut on pienempi Suomeen verrattuna.
Kiitos ”kannattamattoman” elinkeinon, sinäkin saat syödä halpaa ruokaa. Ruoan osuus suomalaisen menoista on luokkaa 10-20 prosenttia. Minusta se on vähän. Meillä olisi varaa maksaa siitä enemmänkin. Tuottajan osuus tuosta on joitain prosentteja.
Jos se, että meillä kaikki on kallista, on perustelu erilaisten tukien maksamiseen maataloudelle niin kai sen sitten pitäisi olla peruste tukiaisten maksamiseen muillekin siitä syystä kannattamattomille elinkeinoille, vai kuinka? Kustannusten kalleus on kyllä pysäyttänyt myös Suomen talouskasvun kokonaisuudessaan, joten ongelmahan se tietysti on, mutta jos siitä tehtäisiin johtopäätös, että kustannusten kalleus on korvattava vientiteollisuudelle tukiaisina niin käsittääkseni se ei onnistuisi muutoin kuin siirtämällä verovaroista entistä suurempi osa tukiaisiin ja se tietysti olisi jostakin pois sekin. Jos yhteiskuntasopimus syntyy, näin tavallaan tapahtuukin, mutta tiettyjen palkansaajien palkka- ym. etujen kustannuksella.
Minusta näyttääkin siltä, että kustannusten kalleus on Suomessa ihan itse aiheutettu ongelma, joka johtuu siitä, että eri poliittiset piirit ovat jakaneet erilaisia ” tukiaisia” sinne tänne enemmän kuin mihin meillä on kansakuntana varaa. Kun jokaisen edun maksaa joku toinen, ilmaisia etuja / tukiaisia ei ole. Pahinta asiassa on se, että tuot passivoivat ja laiskistavat. Sen sijaan, että yritettäissin enemmän, kurotetaan kättä yhä pidemmälle toisten taskuun. Koko etu- / tukiaisviidakko on siis kansakunnan yhteisin ponnistuksin kerättyjen verovarojen siirtelyä taskusta toiseen. Sitä pyörittävät poliitikot ja ay- liike toimeenpanijoinaan erilaiset julkiset laitokset, joilla kellään ei näy olevan muuta intressiä kuin valvoa oman eturyhmänsä etuja ja maksattaa viulut muilla. Yhteistä tälle kaikelle on kuitenkin se, että tämän sirkuksen pyöritämiskulut maksavat ne veronmaksjat, jotka vielä veroja pystyvät maksamaan. Tällä menolla onkin päästy mm. siihen, että vain 30 % veronmaksajista maksaa tuloveroja enemmän kuin saa tulonsiirtoja ja näistäkin yksi desiili maksaa yksinään enemmän kuin kaksi muuta yhteensä. Sosiaalisten tukiaisten lisäksi tulevat vielä teollisuuden ja maatalouden saamat suorat ja epäsuorat tuet. Ymmärrän, että saamapuolella olevat innokkaasti puoltavat kaikkia saavutettuja etujaan, mutta sitä en ymmärrä, mistä ne maksajat tälle menolle löytyvät ja miksi heidän pitäisi siihen nurisematta tyytyä. Jos yhteiskuntasopimus syntyy, se merkinnee käytännössä sen asian tunnustamista, että pää on tullut vetävän käteen. Etuja ei enää voida kustantaa työntämällä kädet jonkun veronmaksaryhmän taskuun eikä voida olettaa, että otetaan vain lisää velkaa ja jätetään se sitten maksamatta.
Erilaiset tuet voivat toki olla erityisistä syistä perusteltuja. Maatalouden tukeminen, jotta olisimme kriisitilanteessa omavaraisia, on mielestäni kelvollinen syy. Eri asia on sitten, mitä
sillä omavaraisuudella tarkoitetaan käytännössä ja millaiset panostukset ovat tarpeellisia. Kun maatalous esim. valittaa kalliita tuotantokustannuksia, onko se tehnyt voitavansa tehokkuutensa kehittämiseksi? Muissa yrityksissä on luonnollista, että etsitään tuotannon kannalta optimaalista kokoa, kustannusrakennetta ja virtaviivaisia prosesseja. Siellä kehitetään uusia tuotteita ja brändejä, myydään ja markkinoidaan. Mitä vastaavaa maataloudessa on tehty tuotannon tehostamiseksi ja myytävien tuotteiden menekin ja arvon edistämiseksi? Onko tehty muuta kuin kehuttu, että täällä tehdään maailman puhtainta ruokaa, josta kuluttajan pitäisi olla valmis maksamaan enemmän? Jos täällä tuotettu ruoka sitäpaitsi on niin hyvää ja laadukasta, miksei sitä viedä maailman ääriin?
Onko jollakin , tiedossa miten moni maajussi on edes lyönyt hynttyynsä yhteen harjoittaakseen maataloutta suurempana yksikkönä, jossa kiinteät kustannukset tuotettua yksikköä kohti olisivat pienemmät kuin erillisissä pienemmissä yksiköissä harjoitettuna? En ole onnistunut kuulemaan. Joskus kauan sitten olen kuullut puhuttavan yhtiöistä, jotka omistaisvat koneet, joilla useamman tilan työt tehtäsiin. Silloin se torjuttiin mahdottomana ajatuksena, koska kaikkien on kuulemma päästävä pelloilleen samaan aikaan, mutta mikä mahtaa olla tilanne nykyään? Jos 2,7 mrd muiden veronmaksajien pussista ei riitä suomalaisen maatalouden pystyssä pitämiseen, niin maksumiehillä lienee oikeus kysyä, onko siellä kaikki kohdallaan ja onko koko puuhassa ylipäätänsä mitään järkeä muiden kuin maataloustuotajien itsensä ja kepun kannalta. Hyvää ruokaa saa todistettavasti muualtakin maailmasta ,enkä ainakaan minä ole euroopassa matkustellassani jäänyt erityisesti kaipaamaan suomalaista ruokaa. Valikoima ja laatu tuntuvat olevan vähintään yhtä hyvää ja usein paljon parempaa kuin meillä.
Tämän pitkän pakinan jälkeen takaisin itse kirjoituksen pointtiin; mikä mahtaisi olla tulos, jos markkinatalouden lait saisivat hoitaa asian? Olen vakuuttunut, että tulos olisi parempi myös vähäosaisten kannalta, kun bisnes saisi tulla toimeen omillaan ja tehottoman ja kannattamattoman bisneksen tekohengitykseen valuvat rahat voitaisiin kohdentaa sinne , missä niitä oikeasti tarvitaan.
Vanhassa Euroopassa ruokaa on vuosikymmeniä tuotettu liikaa.
Kansalaisten huolena eivät ole olleet tyhjät ruokakaapit vaan viinijärvet., voivuoret ja maitomeret, joita on sitten dumpattu kehitysmaihin. Ja samalla tuhottu paikallinen maatalous varsinkin Afrikassa.
Ilman EU:n kiintiöitä meillä olisi sama ylituotannon ongelma tänään. Ja onkin jo maidon tuotannossa, josta kiintiöt vastikään poistettiin. Nyt myyntihinta laskee Euroopassa niin, että suomalaisetkin maidontuottajat riehuivat traktoreillaan Senaatintorilla.
Ongelma ei selvästi ole ruoan liian pieni vaan liian suuri tuotanto.
Ainoa tapa korjata tämä poliittinen peli elintarvikkeilla on antaa markkinoiden ratkaista, mikä määrä ruokaa on riittävästi ja mitä asiakkaat ovat siitä valmiit maksamaan.
Ruoan osuus suomalaisten menoista on aivan liikaa.
Jokainen palkansaaja maksaa palkastaan 2.000 euroa vuodessa tukiaisia maataloudelle. Tämä nielee 20.000 euron nettopalkasta 10 prosenttia.
Jos kaupan ruoka vie 10-20 % tuloista niin koko rasite on 20-30 % tuloista.
Ruokaa saa kaupasta, sähköä töpselistä ja Helsinki elättää koko Suomen.
Onneksi et Heikki ole poliitikko, heillä ei ole luksusta kirjoittaa tästäkään asiasta.
Pisteet kylväjävertauksesta, se oli hauska.
Heikki, pari kysymystä:
Mikä on ehdotuksesi, kun kritisoit tukia? Että ne lopetettaisiin kokonaan? Osittain? Mikä on silloin ratkaisu ruoan tuotannolle omavaraisuudelle? Se, että tuodaan sitä ulkomailta enemmän? Pidätkö tätä kaikinpuolin hyvänä ratkaisuna? Onko kotimaiset tuotteet korvattavissa laadullisesti ulkomaisilla?
Entä mikä olisi tukien lopettamisen vaikutus työllisyyteen? Muistan lukeneeni, että maatalous työllistää Suomessa suoraan 100t ja välillisesti 300t ihmistä. Millainen kustannusvaikutus mahtaa olla, jos tästä esim puolet putoaa pois? Iso osa maataloudesta on alueilla, joissa töiden löytäminen maatalouden romahtaessa olisi hankalaa tai mahdotonta. Näetkö tätä minkäänlaisena haasteena, ja miten siihen vastattaisiin?
Toivoisin kaltaiseltasi ”ajattelijalta” hieman laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa analyysia aiheesta, tämä menee vähän kategoriaan ”olisi helpompaa jos tukia tarvitsevat kuolisivat pois”.
Suomen maataloudessa on ainakin puolet liikaa.
Täyttä 100 prosentin omavaraisuutta ei tietenkään tarvita kunhan alan osaaminen säilyy. Toiseksi maatalous on raskaasti tuontitarvikkeiden kuten öljyn, voiteluaineiden, koneiden, kasvinsuojeluaineiden ja valkuaisrehun varassa. Jos Suomeen olisi pakko saada yhdellä laivalla öljyä niin kyllä kai toisella laivalla saisi myös ruokaa.
Isossa-Britanniassa, joka on saari, omavaraisuus on tuskin 50 prosenttia.
Ruokaa saa myös varastoida vaikka 10 vuodeksi kuiva- ja säilyketavarana, jos omavaraisuuden puute pelottaa. Yhdestä tavallisessa hernekeittopurkissa on 3-4 vuoden sälitysaika. Ja kuivataravoissa vielä pidempi.
EU:ssa ruokavarastot ovat jo olemassakin yhteisesti kaikissa 28 jäsenmaassa.
Suurin osa maatalouden ”välillisiä” työtekijöitä ahkeroi kaupassa ja palveluissa, jotka eivät ole millään tavalla riippuvaisia kotimaisesta maataloudesta. Heidän palkkansa maksvata elintarvikkeiden valmistajat, ostajat ja kuluttajat. Opettavainen esimerkki on sokeri, josta Suomessa tuotetaan enää 10-15 prosenttia. Tämä tosiasia ei ole sulkenut ainuttakaan leipomoa, kahvilaa, elintarvikelaitosta tai makeistehdasta Suomessa.
Niin maanviljelijät kirkko ja virkamiehet ovat täysin riippuvaisia veronmaksajien rahoista niin kait ne suojelee toisiaan.
Kristittyjä näyttää kiiinnostavan lähinnä pienten poikien perseeseen paneminen. Tätä taustaa vasten ei vaikuta kummalliselta, että he kannattavat kaikenlaisia muitakin tehottomia ja eettisesti rikollisia toimenpiteitä; nehän ovat vain kohinaa suurten rikosten rinnalla.
Isojen poikien persepano puolestaan rekisteröidään maistraatissa. Siitä ei synnyn lasta, mutta paskaa kyllä.
Paljon hyviä pointteja! Jeesus oli kylväjävertauksineen ja rampojenparannsukeinoineen aliarvostettu talousnero 😉
Mutta Heikki ei nyt vieläkään ihan hiffaa liian jyrkän kansainvälisen työnjaon fragilisoivaa vaikutusta – joka olisi erityisen tärkeä huomioida nyt arvaamattoman voimakasta ilmastonmuutosta pelättäessä. Hajauttimisella on merkittävä arvo riskin hallinnassa. (Ja ruuan tarjonnan lyhyen aikavälin hintajousto on aika olematonta.)
Ja sitä, että maataloustuotannon pakeneminen olisi lähinnä oiretta muusta merkantilismista, jolla muut maat pidetään köyhinä. Pelkät kasvuoloedut eivät riittäisi viemään tuotantoa Suomesta.
Ei ole mielestäni kovin hyvä strategia argumentoida maataloustyöntekijöille tai suomalaista ruokaa arvostaville maataloustukia vastaan sillä, että ”parempi, kun Suomessa ei tuotettaisi ruokaa”. Näihin voisi upota paremmin tehokkaampi ja halvempi tapa taata omavaraisuus – eli ne TUONTITULLIT, jotka eivät vääristäisi kilpailua tai kannustaisi tehottomuuteen ja ruuan haaskaamiseen 😉 Tuet ovat vähintään yhtä paljon protektinionismia kuin tullit – oikeastaan sitä vielä enemmän, kun niillä jopa tapetaan kehitysmaiden tuotantoa omavaraisuutta.
Ja jos Heikki sanoo, tähän, että tuosta antifragilisoivasta vaikutuksesta ei ole yhtään empiiristä tutkimuspaperia, niin sanon, että ONNEKSI ei vielä ole (eli ei ole tullut sitä maailmanlaajuista nälkäapokalypsiaa).
Olisiko Tuuren vakioratkaisusta, maanomistuverosta apua tähän ongelmaan?
Maatalousmaan kiinteistövero olisi erinomaisen hyvä ratkaisu maataloustukien rahoittamiseen. Kiinteistöverolla ei olisi köyhälle kovaa työtä tekevälle maanviljelijälle mitään kustannusvaikutusta, vaan ainoita kärsijöitä olisivat rikkaat perijät ja maalla keinottelijat. Mutta eiväthän poliitikot heidän toimeentulonsa puolesta traktorimarssilla kyyneleitä vuodatteneet, vai vuodattivatko?
Erinomainen kuin säkillä valon kantaminen tai hölmöläisten peiton jatkaminen.
Kui? Maataloustuet valuvat Suomessa täysimääräisinä maatalousmaan hintaan. Pelto maksaa Suomessa enemmän kuin vaikka Puolassa, vaikka puolalaisen pellon viljavuus on ihan toista luokkaa ja maatalouden työvoimakustannukset murto-osa suomalaisesta. Markkinatalouden lakien mukaan hintojen pitäisi olla täysin päin vastoin.
Kiinteistöverolla maan arvon ansiottoman nousun (sillä eihän se ole maataloustukien tarkoitus, vai onko?) saisi takaisin yhteiskunnalle joka sen on maksanutkin, mutta maanviljelijän kuluna näkyvä pellonvuokra ei muuttuisi mihinkään; vuokra kun määräytyy maanviljelijän maksukyvyn mukaan, joten ainoa mikä voi joustaa on maan arvo.
Peltoa ostavat lähinnä tuotantoeläintilat, joiden lannanlevitys on säänneltyä eli on pakko olla pinta-alaa ja sama syy valuu myös vuokrahintoihin. Pelkästään lannan polton sääntelyn helpottaminen laskisi pellon hintaa. Muita peltomaan hintaa nostavia ovat mm. kaavamonopoli, joka helposti tuo 1 ha hinnaksi 1 miljoona € ja erityisesti siihen liittyvä odotusarvo.
On totta, että pellon kiinteistövero laskisi pellon hintaa, sama keino oli käytössä Neuvostoliitossa pakkokollektivisoinnissa. Samalla logiikalla myös asuntojen hinnat saadaan laskuun verottamalla niitä enemmän.
Kiinteistövero olisi myös oikeudenmukaista ja tasa-arvoista.
Jokainen kaupunkilainen, joka omistaa lautaisen kesäkökin maaseudulla, joutuu maksamaan tästä majasta ja sen tonttimaasta kiinteistöveron. Samana vuonna se isäntä, joka hallitsee kymmeniä peltohehtaareita ja satoja metsähehtaareita mökin naapurissa ei maksa sentin hyrrää kiinteistöveroa omistamastaan pelto- ja metsämaasta.
Tätä voi pitää törkeänä tulonsiirtona köyhiltä rikkaille.
Blogaaja kirjoitti:
”Maataloustukia maksetaan yhden arvion mukaan Suomessa vuosittain 2,7 miljardia. Kuten aiemmassa blogikirjoituksessa totesin, tällä summalla voitaisiin korottaa jokaisen köyhimpään 10 %:iin kuuluvan suomalaisen perheen elintasoa 50 %.”
Jos maataloustukien sijaan köyhimpiä kotitalouksia tuettaisiin jollain muilla tavoin, voi olla, että köyhien määrä Suomessa tosiaan laskisi. Mutta nuo laskelmat eivät pidä paikkaansa.
2,7 miljardin summa sisältää mm. 620 miljoonan euron edestä eläkejärjestelmään liittyviä maksuja. Niiden taustasyynä on markkinatalous ja poliittinen valinta: osittain rahastoivassa eläkejärjestelmässä eläkkeiden maksun edellytys on se, että tulevia eläkkeenmaksajia on suunnilleen yhtä paljon – tai mielellään enemmän – kuin on aiemmin ollut, koska järjestelmän seuraavat maksajat maksavat edellisten eläkkeitä. Maataloustuottajien lukumäärä on romahtanut toisen maailmansodan jälkeen murto-osaan aiemmasta. Nykyiset eläkemaksut eivät riitä kattamaan aikoinaan olleiden maataloustuottajien eläkkeitä, koska eläkemaksun maksajien määrä jatkuvasti vähenee, ja valtio maksaa sen erotuksen, mihin eläkejärjestelmässä eivät rahat riitä niin maataloustuottajien, muiden yrittäjien kuin merimiestenkin kohdalla. Sama ongelma on edessä kuntien eläkejärjestelmän kohdalla, jos ulkoistamiset lisääntyvät, ja työntekijöiden eläkejärjestelmä vaihtuu julkisesta yksityiseen. Joku joutuu silloinkin maksamaan osittain rahastoivan eläkejärjestelmän erotuksen. Tuota 620 miljoonan euron pottia ei voi poistaa muuttamatta Suomen eläkejärjestelmää. Keskimäärinen maatalousyrittäjäeläke vuonna 2014 oli 423 euroa kuukaudessa, ja osa näitä eläkkeitä saavista ilmeisesti kuuluu ilman eläkkeiden leikkaamistakin köyhimpään 10 prosenttiin kansasta. Eläketuessa on kyse eräänlaisesta tuesta yksityisille eläkeyhtiöille, sillä markkinaehtoisesti toimisessaan yksityiset eläkeyhtiöt haluavat valikoida asiakkaansa, eivätkä ottaa eläkevastuidensa piiriin osittain rahastoituja eläkkeitä ammattialoilta, joissa on rakennemuutoksen myötä tiedossa paljon eläkkeensaajia ja vähenevä määrä työssä olevia eläkemaksuja maksavia.
Tuon 620 miljoonan euron tuen voisi lakkauttaa periaatteessa niinkin yksinkertaisesti kuin siirtämällä Myel-järjestelmään kuuluvat yhteen tai useampaan yksityiseen eläkeyhtiöön ja siirtämällä eläkevelvoitteet näille. Mutta poliittisien reunaehtojen myötä tuollainen ratkaisu ei liene kovin todennäköinen.
Tukijärjestelmän lopettaminen (jos sitä ei tehtäisi vain Suomessa, vaan muissakin maissa) tarkoittaisi todennäköisesti ruoan hinnan olennaista nousua, koska nykyisin maataloustuet alentavat elintarvikkeiden markkinahintoja. Se osa maataloustuista, joilla maataloustuet nykyisin tukevat köyhien ruoan hintoja, ei olisi maataloustukien lakkautustilanteessa käytettävissä köyhien lisätukemiseen.
Jos 2,7 miljardin euron tuki lakkautet
Lisään vielä, että itse en siis pidä nykyistä maataloustukijärjestelmää kaikilta osin järkevänä. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että koko EU:n laajuisesti tuetaan elintarvikkeiden hintoja maataloustutukien kautta osin sen takia, että kunkin alueen tuotanto pysyisi kilpailukykyisenä, koska toisillakin alueilla EU:ssa tuetaan. Mutta näen kuitenkin niinkin, että ympäristö- ja turvallisuussyistä sääntely pitää jotenkin luoda sellaiseksi, että se tukee myös maatalouteen liittyvän biodiversiteetin säilymistä, päästöjen alentamista niin lähiympäristöön kuin kauemmaskin sekä myös huoltovarmuuden toteutumista. Maataloustukien vaihtoehtoiskustannus ei ole kuitenkaan lähelläkään nollaa, toisin kuin kirjoituksessa esitetään.
Eli jos maataloustuet lakkautettaisiin, osa näihin liittyvistä menoista kirjautuisi valtion budjetissa eri kohtaan, eivätkä menoina katoaisi. Yksi esimerkki tästä on eläkemenot. Toinen on vaikkapa ympäristötuet. Kolmantena esimerkkinä ovat vaikkapa tuet yliopistoille. Esimerkiksi Helsingin yliopiston eläinlääkärien koulutusmenot tilastoidaan maataloustukena (ks. valtion talousarvion kohta 62, jossa esim. tänä vuonna lukee yhtenä rivinä ”Valtionapu Helsingin yliopistolle 450 000 euroa”, ja tarkentavana tekstinä ”Helsingin yliopistolle käytettäväksi eläinlääkäreiden erikoistumisharjoitteluun ja eläinten hyvinvointikeskusverkoston menoihin”). Tampereen yliopisto saa puolestaan 100 000 euroa ” eläinkokeita korvaavien vaihtoehtoisten tutkimusmenetelmien kehittämiseen”. Sekin on mukana maataloustukia koskevissa luvuissa Yhtä hyvin esim. nuo yliopistojen valtionavustukset voisivat olla kirjattuina opetusministeriön alle, ja jos maataloutuet lakkautettaisiin, kyseiset(kin) menot siirrettäisiin varmaan johonkin toiseen kohtaan valtion budjettia.
Pursiaisen ajatusrakennelma vähän ontuu. Jos Suomen maataloustuet lähetettäisiin Eritreaan, niitä rahoja ei enää olisi Suomessa. Lisäksi joutuisimme jostain löytämään moninkertaisesti suuremman summan, joilla maksaisimme ulkomailta tuodut elintarvikkeemme. Suurin osa maatalouden käyttämistä tuotantopanoksista on kotimaisia. Siis aivan ylivoimaisesti suurin osa. Siemenistä, lannoitteista ja rehuista yli 90 % on kotimaista tuotantoa, vaikka osa tuotantolaitoksista, komponenteista ja esim. siementen immateriaalioikeuksista onkin ulkomaisessa omistuksessa. Peltojen salaojitus tehdään suomalaisin voimin, suomalaisella putkella. Piiriojat kaivaa suomalainen kaivuriyrittäjä useinkin suomalaisella kaivinkoneella. Rakennukset pystytetään valtaosin suomalaisten toimesta, suomalaisesta sahatavarasta, suomalaisista metallipalkeista ja suomalaisista katemateriaaleista. Uusista leikkuupuimureista 70 % ja traktoreistakin puolet on suomalaista valmistetta. Traktorin perään ripustettavat kylvö- ja muokkauskoneet, peräkärryt jne. ovat nekin suurimmaksi osaksi suomalaista tekoa. Kotimarkkinakysyntä mahdollistaa maatalouskoneteollisuuden olemassaolon ja myös näiden koneiden viennin. Vaikeimmin korvattavat tuontitarvikkeet ovat torjunta-aineet sekä voitelu- ja polttoaineet. Suurin osa öljyteollisuuden tuotteistakin on kuitenkin valmistettu Suomessa, vaikka raaka-aine onkin ymmärrettävistä syistä pääasiassa tuotua. Öljyjen, rasvojen ja polttoaineiden hinnasta kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa syntyy Suomessa.
Kun maataloustuki on viljelijän sormien välistä valunut suurimmaksi osaksi kaikille muille kansantalouttamme pyörittämään, se on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että voimme myös auttaa eritrealaisia lähimmäisiämme. Kaikesta tuotannosta luopuminen ja tuotannon pyörittämiseen tarvittavien rahojen lahjoittaminen ulkomaille taas tekisi meistä itsestämme autettavia.
Öljy, voiteluaineet ja kasvunsuojeluaineet ovat tuontitavaraa.
Jopa sähköstä on ostettava ulkomailta 25 prosenttia, koska Matti Vanhanen esti eduskunnassa ydinvoiman lisärakentamisen 1993. Tappiollinen tuulivoima, joka on saman Maalaisliiton saavutus, on vain pahentanut energiatasettamme.
Sikojen ja kanojen syömä valkuaisirehu ostetaan aj tuodaan Suomeen kokonaan Etelä-Amerikasta, lannoitteet ostetaan ulkomaisesta yhtiöstä ja iso osa konekannasta laivataan Suomeen Yhdysvalloista saakka. New Holland, John Deere ja Massey&Ferguson ovat tuttuja merkkejä pelloilla. Kaikkien ulkomaisten merkkien markkinaosuus on traktoreissa jo noin 50 prosenttia.
Tappiollinen liiketoiminta on kuitenkin aina tappiollista liiketoimintaa.
Tukiaisilla voidaan työllistää mittaamaton joukko ihmisiä. Esimerkiksi Iranissa maksetaan öljyrahoilla kansalaisille palkkaa ilman työvelvoitetta. Saudi-Arabiassa jokainen saudikansalainen saa nollaviran mainiolla palkalla ilman veronmaksun taakkaa.
Suomella ei ole tällaiseen rahan ja pääoman haaskuuseen varaa.
Liberan toiminnanjohtajana ja entisenä VATT:n tutkijana olisi Pursiaisen Heikiltä toivonut odottaa hieman lähdekritiikkiä HS:n uutisoinnille.
Kriittiseen tarkastamiseen olisi mennyt ehkä 10-15 min – Valtion talousarviot on nimittäin kaikkien nettiä käyttävien saatavilla osoitteessa: http://budjetti.vm.fi/indox/index.jsp. Kukin numeromurskaaja, kuten minä, voi käydä tutkimassa Heikin viittaaman ja HS:n uutisoiman 2,7 mrd. euron paikkansa pitävyyden. Ja kyllä, maa- ja metsätalousministeriön koko hallinnonalan alkuperäinen budjetti oli vuonna 2015 noin 2,66 mrd. euroa. Joskin talousarviota tarkennettiin vuoden mittaan siten, että loppusummaksi jäi hieman vähemmän – 2,63 mrd. euroa. Ei takerruta nyt tähän HS:n ja Heikin epätarkkuuteen, onko 2,63 sama asia kuin 2,7.
Määrärahataulukkoa tarkastellessa voi kukin miettiä mitä tekemistä metsähallituksella, maanmittauksella tai riista- ja kalatalouden tai eläinsuojelujärjestöjen tukemisella on maatalouden kanssa. Ja edelleen, hallinto yksistään ei tuota tai kasvata sen ensimmäistä perunaa ilman edustamaansa elinkeinoa, joten ministeriön, Luonnonvarakeskuksen tai vaikkapa Elintarviketurvallisuuskeskuksen määrärahat eivät valu tai ole suoraan sidoksissa varsinaiseen tuotantoon – tai edes sen maatalousyrittäjän kotitalouteen ellei joku perheenjäsenistä ole juuri töissä kyseisessä virastossa. Toisekseen, koska EU:hun liittyttyä maataloutta tuetaan yhteiseurooppalaisesti, on osa määrärahoista siten EU:sta. Lopulta, kun tarkastellaan alkuperäistä 2,7 mrd euron tukisummaa, päädytään kansallisesti maksettuun n. 1,25 mrd. euroon EU rahoitteiseen 0,86 mrd. euroon. Osa näistä EU:n rahoista on vielä siinä mielessä jänniä, että saadakseen niitä on osa lopullisesta tukipotista rahoitettava myös kansallisesti.
Ei nyt kuitenkaan takerruta tähän, onko oikea summa 2,7 mrd. euroa vai 2,1 mrd. euroa, vaan siihen mistä Heikkikin aloitti eli kotitalousien tuloista. Maatalousyrittäjien kotitalouksien osuus on n. 1,3 % kaikista kotitalouksista. Kotitalouksista puhuttaessa ei tietenkään, kuten Heikkikään, ole syytä unohtaa perheenjäsenien lukumäärää – maatalousyrittäjillä (henkilölukumäärä) tämä on kaikkein korkein (tilastokeskuksen sivuilta muuten löytyy tämäkin tieto). Kun verrataan kaikkien kotitalouksien käytössä olevaa tuloa perheenjäsentä kohden, niin maatalousyrittäjien kotitalouksien perheenjäsenillä tämä jää alle kansallisen keskiarvon. Ja mainittakoon, että edellä mainitut tiedot ovat vuodelta 2013, uudempaa tilastoa ei ole vielä valmistunut.
Heikki on oikeassa siinä, että vuonna 2013 oli olemassa myös heikompiosaisiakin kotitalouksia kuin maatalousyrittäjät, kuten opiskelijat ja työttömät, mutta mitä hyötyä on siinä, että jaetaan ’kannattamattomalta elinkeinolta’ rahaa vähävaraisemmille. Eikös siinä tilanteessa maatalousyrittäjät muutu kaikkein vähävaraisimmiksi? Ja lopuksi Heikki unohti vielä sen tosiasian, että ilman ruokaa ei voi yksikään ihminen elää.
Heikille heittäisinkin pohdittavaksi, onko lopulta siis järkevämpää antaa rahat ulkomaille ja siirtää kymmeniä tuhansia kortistoon ja lopulta mahdollisesti nostattaa ruuanhintaa, onhan maataloustuki lopulta kuluttajatukea…
Viljelijät ovat Suomen rikkain ja vaurain osa väestöä.
Viljelijät nostavat pääosan tuloistaan pääomatulona. Viljelijät ovat suurin pääomatuloa nauttiva väestöryhmä Suomessa. Palkansaajista pääomatuloa nauttii vain pieni vähemmistö.
On poikkeuksellisen rivoa, että kirkko siunailee näiden miljonäärien ahdinkoa.
Jos maataloustuki on kuluttajatukea niin siirretään tämä tuki sitten suoraan kuluttajille. Esimerkiksi poistamalla elintarvikkeiden arvonlisävero kokonaan kuten Isossa-Britanniassa.
Käyttämällä nimimerkkiä ”Jotain rajaa” vaikuttaa siltä, että absurdiudella ei ole mitään rajaa. Poikkeuksellisesti kommentissa 20.3.2016 (12.09) näyttää olevan kuitenkin joku totuuden siemen. Maininta pääomatuloista on mielenkiintoinen ja olisin kiitollinen, jos tästä löytyisi jotain faktaa numeerisessa muodossa. Kuka löytäisi ja linkittäisi, jos ”Jotain rajaa” ei siihen pysty?
Viisaat ymmärtävät ja varmaan Jeesuskin että kaikkien on syötävä. Myös putkinäköä laajentamalla voi ymmärtää että maataloustuotantoon Suomessa liittyy muutakin kuin viljelijät. Tuet eivät jää tiloille vaan pyörittävät melko suurta osuutta valtion ja etenkin kuntien talouksissa. Lisäksi pitäisi kirjoittajan ymmärtää että maatalous, tuo kannattamaton liiketoiminta pitää yllä melko suurta osuutta työllistämisessä. Pelkästään Valion maidontuotanto työllistää n 30 000 suomalaista eikä heistä tuottajia ole kuin murto-osa.
Kannattava teollisuus, kauppa ja viljely eivät tarvitse tukiaisia.
Hollannissa ja Tanskassa elintarviketeollisuus kukoistaa. Teollisuuden, kaupan ja viljelyn henkiinjääminen ei ole Tanskassa ja Hollannissa tukiaisista kiinni, vaikka molemmat tukiaisia saavatkin.
Päinvastoin Hollanti ja Tanska vastustavat maatalouden tukiaisia ja olisivat valmiit poistamaan ne Euroopan unionista heti huomenna.
Hollannissa sataa kusta taivaalta, kannattavuudella on seurauksensa.
Ja löytyykö sitä tietoa niistä maanviljelijöiden maksamista pääomatulojen veroista?
Sen lauluja laulat kenenkä leipää syöt,Heikki Pursiainen kannattaa Suomen EU:lle maksamien jäsenmaksuja antamista Saksalaisille maanviljelijöille,sitten kaikki Suomalaiset työttömät pakkosijoitetaan holding-yhtiöiden omistamiin asuntoihin vuokralle,muistaakseni vuodelle 2016 pudjetoitiin 5 miljardia perheen yhdistämisiin ja asumistukiin lisää rahaa,yksinhuoltajana saa 2500 euroa kuukaudessa tekemättä mitään,mitenkä heikki voi asua kaiken keskellä koko elämänsä ja on silti ymmätämättä ja näkemättä mistään yhtään mitään,
Lähtisikö Jeesus traktorimarssille? Eiköhän.
Meno olisi kuin Kaanaan häissä. Vettä jatkettaisiin viinillä, ja jokaisella lautasella olisi kaksi kalaa (norjalaista kassilohta) ja viisi palaa leipää.
Arvopaperi (3.4.2016): Sijoita maatalouteen.
http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/jim-rogers-sijoita-maatalouteen-6537615
Ja tuulivoimaan…
Kuka rahoittaa sijoituksesi maatalouteen? Pankit esim Danske ,SP ei ota eikä rahoita uusia maatalousasikkaita,Nordeastakaan ei rahoitusta tipu, kokeiltu on monta kertaa,minä vaimoni kanssa maksamme tällä hetkellä paikalliseen pankkiin 16% korkoa 300 000 lainasta koska pankki ei suostunut lyhennyksen lykkäyksiin,verottaja haki konkurssiuhkaisella maksukehoituksella verovelkojaan,kaikki koneet on ulosmitattu ulosottomiehen toimesta,Tevetuloa joukkoon tummaan jos jostain rahoitusta saat.
Tsemppiä Pekka! Itse en ole maajussi mutta seuraan asiaa läheltä. Sympatiani ovat farmareiden puolella. Moni kaupunkilainen, edes tutkija, ei tajua millaisista kytköksistä ja investoinnesta yrittämisessä on kyse.
Kuten eräs ministeri taannoin ehdotti suomailisille turkistarjaahille, että vaihtaisivat alaa matkailuyritykseen! Oh no, todella noloa.
Tukiaisista täytyisi päästä eroon mutta saman tulisi koskea myös muiden maiden maatalaous- ja piilomaataloustukia.
Vastuuton maatalouspolitiikka ajaa hyväuskoisimmat farmarit aina ahdinkoon.
Maataloudessa kaikki investoinnit ovat miinusmerkkisiä ja tappiollisia jo lähtökohtaisesti. On puistattavaa, että MTK usuttaa viljelijät sijoittamaan näin keinotekoiseen ja tukien varassa pyörivään ”yritystoimintaan”. Tappiot tulisi minimoida eikä maksimoida. Maatalous tulee mitoittaa pieneksi eikä suureksi. Joka euro maataloudessa tuottaa kaksi euroa tappiota palkansaajille
Maataloudessa vain haaskataan kansallista pääomaa ja palkansaajien rahaa.
Pääministeri Jyrki Kataisen aikana maatalouden investoinnit kasvoivat 70 prosenttia vuonna 2013 ja maidontuotanto paisui uuteen ennätykseen vuonna 2014. ”Palkansaajahallituksen” maatalouspolitiikka, jolle MTK taputti piilossa multaisia käsiään, vei farmarit kohti takuuvarmaa tuhoa. Tästä ”Pekka” kertoo oman tarinansa.
”Epego muq” -nimimnerkille muistutan, että Suomessa on pikaisesti ja heti päästävä eroon kansallisista maatalouden tuista, joista voimme luopua aivan itse ja omin päin. EU-tukia karsitaan Brysselissä myöhemmin.