Ottavatko ihmiset enemmän vastuuta taloudestaan pandemian seurauksena?

Koettu kriisi piirsi ennen kokemattomia jakolinjoja kotitalouksien välille. Edellisen kerran koko talouden palkkasumma, eli yritysten maksamat bruttomääräiset palkat lisätyö- ja bonuskorvauksineen sekä lomarahoineen, laski finanssikriisin syövereissä. Suurimmat pudotukset koettiin teollisuudessa ja hieman lievemmin rakentamisessa. Koronarajoitukset taas iskivät pahemmin palvelualoihin, joilla kokonaisansiot ovat lisäksi keskimääräistä alhaisemmat. Päätoimialoista pahiten kärsi ”majoitus- ja ravitsemistoiminto”, jonka palkkasumma laski 17% vuonna 2020 ja jolla kokonaisansiot olivat 27% koko väestöä alhaisemmat vuonna 2019. Myös muilla kärsineillä toimialoilla ”kuljetus ja varastointi” sekä ”taiteet, viihteet ja virkistys” kokonaisansiot jäävät keskimääräistä pienemmiksi. Kriisi on siis lisännyt tuloeroja.

Kansanterveyden hoidossa valtio on joutunut turvautumaan liikkumisen ja elinkeinonharjoittamisen rajoittamiseen. Lomautukset ja irtisanomiset puolestaan siirtävät stressiä kotitalouksien harteille. Talouden pysähdyksen ollessa valtion sanelema myös reippaat tukitoimet niin yrityksille kuin kotitalouksillekin tuntuvat moraaliselta velvollisuudelta. Jälkimmäisen toimeentuloa on tuettu väliaikaisilla muutoksilla työelämälainsäädäntöön, jotta lomautuksissa ja irtisanomisissa pääsee ilman omavastuupäiviä työttömyysturvan piiriin. Myös yrittäjille ja itsensä työllistäjille mahdollistettiin väliaikainen työttömyystuki.

Taantumassa on ollut myös tuttuja piirteitä, sillä nuorten työttömyys on jälleen noussut keskimääräistä voimakkaammin. Vuonna 2020 palkkasumma laski yhteensä 0,4%, mutta 25-29 –vuotiailla laskua tuli 2,5% ja alle 25 –vuotiailla jopa 8%. Kesätyöt ja valmistumisen jälkeisten työpaikat ovat kriiseissä tiukassa. Työuran heikko alkutaival voi huonossa skenaariossa jarruttaa myöhempääkin urakehitystä ja johtaa elinkaarituloiltaan väliin putoavan koronasukupolven muodostumiseen. Kriisi on onneksi kuitenkin jäämässä huomattavasti lyhyemmäksi kuin 1990-luvulla, jolloin työmarkkinatilanne heikkeni neljä peräkkäistä vuotta.

Tulonmenetyksiä kärsineet ovat aika hyvin pystyneet tasapainottamaan oman taloutensa. Menojen pienentäminen ja säästämisen laittaminen toistaiseksi tauolle on riittänyt useimmille ja vain harvat ovat joutuneet purkamaan säästöjään. Vain neljä prosenttia kotitalouksista sanoo kotiuttaneen säästöjään koronakriisin aikana. Työn jatkuminen normaalisti on ollut luonnollinen oman talouden vedenjakaja, sillä lomautetuista tai työttömistä kahdeksan prosenttia sanoo joutuneensa kotiuttamaan säästöjään. 

Kotitalouksien säästämisaste nousi koronakriisissä korkeimmilleen sitten pankkikriisin. Tulonsiirrot ja verot huomioiva kotitalouksien käytettävissä oleva tulo pysyi vuonna 2020 edellisvuoden tasolle, mutta kulutusmenot henkeä kohti laskivat viisi prosenttia. Näin kotitalouksille jäi säästöön 6,1 miljardia euroa ylimääräistä verrattuna pitkän ajan keskimääräiseen nettosäästämiseen. 

Suomalaiset kotitaloudet selvisivät kansainvälisesti vertailtuna kriisistä aika vähällä. Noin neljällä viidesosalla EU-maista kulutusmenot laskivat ja säästämisaste nousi voimakkaammin kuin Suomessa vuonna 2020. Esimerkiksi kulutusmenot olivat Suomessa vuoden toisella neljänneksellä laskeneet 10 prosenttia, mutta Italiassa miltei 20 prosenttia ja Espanjassa 25 prosenttia. 

Säästäminen on noussut sekä pakko- että varovaisuussyistä. Rajoitukset ja omaehtoinen kontaktien välttäminen ovat väistämättä pienentäneet kuluttamista, etenkin palvelujen osalta. Jos tulot ovat säilyneet ennallaan, säästäminen on voinut olla yllättävänkin helppoa. Rajoitukset ovat osuneet juuri niiden kotitalouksien menoeriin, joista he ensimmäisenä olisivat valmiita tinkimään, eli ulkona syömiseen ja matkusteluun. Osin säästyneitä rahoja on tosin suunnattu ”pysy kotona” -efektin mukaisesti kodin ja etätyömahdollisuuksien kehittämiseen. 

Kotitaloudet ovat myös heränneet ottamaan enemmän vastuuta omasta taloudestaan varovaisuussäästämisen muodossa. Kriiseissä turvallisuushakuisuus korostuu, kulutusta harkitaan aiempaa tarkemmin ja pahan päivän puskureita vahvistetaan. Vaaran aikana raha varalla tuo enemmän mielenrauhaa kuin kulutus hyvinvointia. Koronakriisin ominaispiirre eli kuolevuusriskin nousu on myös saanut kotitaloudet ottamaan enemmän henkivakuutuksia. Konkreettinen uhka aiheuttaa käyttäytymisvaikutuksia ja kotitaloudet ovat lisänneet varautumistaan sekä vakuuttamalla pahimman varalle että säästämällä pahan päivän varalle.

Kotitalouksien säästöt ovat suurimmaksi osaksi jääneet talletuksiin, mutta myös rahastoja ja pörssiosakkeita on lisätty vuonna 2020. Finanssikriisin aikaisilta paniikkimyynneiltä vältyttiin, joten kurssinousuun on päästy hyvin mukaan. Etenkin hyvätuloiset ovat onnistuneet hyödyntämään edullisen markkinatilanteen lisäämällä sijoituksia, mutta myös säästämisen aloittajia on ilahduttavan laajasti kaikissa tulo- ja ikäluokissa. 

Säästämisen lisäksi varallisuuden erinomaiset tuotot ovat lisänneet kotitalouksien varallisuutta koronakriisin aikana. Osakkeet toipuivat ällistyttävän nopeasti aggressiivisen rahapolitiikan ja kriisin yli siltaa rakentavan finanssipolitiikan ansiosta. Kotitalouksien rahoitusvarallisuus nousi seitsemän prosenttia vuonna 2020 ja päätyi ennätystasolleen. Lisäksi etätyö ja kotoilu ovat laittaneet asumistarpeita uusiksi ja kiihdyttäneet etenkin omakotitalojen hinnat nousuun ympäri maan, mikä on lisännyt myös asuntohintojen alueellista eriytymistä. Toisaalta alueelliset varallisuuserot ovat jatkaneet kasvuaan, koska pääkaupunkiseudun isompi rahoitusvarallisuus on nousumarkkinalla tuottanut euromääräisesti muuta maata enemmän. Kotitaloudet ovat siis kokonaisuudessaan koronakriisin ansiosta rikkaampia kuin koskaan. Samalla varallisuuserot ovat kasvaneet.

Kenen vastuulla on taloudellinen varautuminen? Suomalaisista 27% pitää varautumista ensisijaisesti yksilön vastuulla, 24% taas ensisijaisesti yhteiskunnan vastuulla. Yleisin vastaus 39% osuudella on kuitenkin, että vastuu jakautuu sekä yksilölle että yhteiskunnalle. 

Näkemykset riippuvat oman talouden riskin luonteesta. Toimeentuloa pitkäaikaisesti vaikeuttavaa sairautta ja työkyvyttömyyttä pidetään selvimmin yhteiskunnan vastuulla. Myös elinkaaren loppupuolen riskejä eli eläkeaikaista toimeentuloa ja hoivaa pidetään enemmän yhteiskunnan vastuulle kuuluvana. Väliaikaisiin tulo- ja tai menoiskuihin, kuten työttömyyteen, lomautukseen tai tapaturmaan, suhtautumisessa puntit tasoittuvat, mutta edelleen yhteiskuntaa pidetään ensisijaisena vastuullisena. Perhekohtaisissa kriiseissä eli puolison kuolemassa ja avioerossa varautuminen koetaan selvästi yksilön vastuulle.

Suomalaisista 41% pitää yhteiskunnan tarjoamaan turvaa riittämättömänä, mutta toisaalta 31% kokee sen riittävän kohdallaan hyvin. Kaikissa muissa edellä luetelluista riskeistä yhteiskunnan turva koetaan pääsääntöisesti riittämättömäksi, mutta työttömyyden tai lomautuksen osalta puntit ovat tasan. Yhteiskunnan suojaverkot ovat luonteeltaan vähimmäisturvaa, joka suojaa pahimmin tippuvia ja niitä, joiden on vaikea ponnistaa takaisin omalla työllä ansaittavaan toimeentuloon. Toisaalta verkon riittämättömyyskin on tervettä, koska se motivoi kouluttautumaan, ponnistelemaan ja kantamaan enemmän vastuuta omasta taloudestaan. Tällöin sekä verkon ylläpitokustannukset pienenevät että yhteiskunnan voimavarat sen ylläpitämiseksi kasvavat.

Parhaimmillaan elämänturva koostuu yhteiskunnan sosiaaliturvan ja oman varautumisen saumattomasta yhteistyöstä. Esimerkiksi eläköityminen on elämänkaaren iso taitekohta, jossa palkkatulot voivat vaihtua lähes puolet pienempiin eläketuloihin. Ilman omia eläkesäästöjä menot on sopeutettava välittömästi uuteen arkeen.Useimmat mieltävät vanhuudenajan hoivan kuuluvan julkisiin palveluihin, eivätkä haluisi siitä maksaa muuten kuin verojen muodossa. Elinikä kuitenkin jatkuvasti pitenee, mikä luo lisääntyvän tarpeen sekä kertyneen varallisuuden hyödyntämiselle että pulman täsmäratkaisulle vakuutuksen muodossa. Julkisen sektorin hoivalupauksen tarkempi täsmentäminen voisi luoda pohjan vakuutustuotteille, joiden avulla lisähoivan varmistaminen onnistuisi elinikäisesti.

Ottavatko kotitaloudet siis enemmän vastuuta taloudestaan koronakriisin seurauksena? Elokuussa 2020 suomalaisista 27% piti säästämistä pahan päivän varalle aiempaa tärkeämpänä. Tällöin elettiin koronan ensimmäisen aallon jälkeistä suvantokohtaa. Säästämisen tiedetään nousevan kriisiaikoina, mutta käyttäytymismuutosten pysyvyys olojen normalisoituessa on epävarmaa. Pienentynyt kulutus patoaa kulutustarpeita, jotka voivat purkautua rokotteen ja kertyneiden säästöjen voimalla. Syksy 2020 ja aiemmat kokemukset SARS-viruksesta näyttivät, että kuluttaminen voi palautua hyvin nopeasti.

Luultavasti kotitaloudet eivät kuitenkaan heittäydy kulutusjuhliin, joissa kaikki säästöt käytettäisiin patoutuneen kysynnän purkamiseen. Rokotettuinakin osa kuluttajista pysyy aluksi varovaisina ja virusmuunnokset voivat pidentää pandemian vaikutuksia. Koronakriisi ei ole kohdellut kotitalouksia tasapuolisesti ja säästöjään purkaneiden on kerrytettävä uudet puskurit. Kriisin arvaamaton luonne voi myös nostaa yleistä riskitietoisuutta ja johtaa suurempiin pahan päivän tavoitepuskureihin. Säästöt ovat kertyneet isoin osin hyvätuloisille, jotka voivat rahoittaa kulutustarpeensa käyttämättä korona-ajalta kertyneitä ylimääräisiä säästöjä. Kasvaneista talletuksista riittää ruutia sekä elämännälän tyydyttämiseen että siirrettäväksi tuottaviin sijoituskohteisiin tai velkojen nopeampaan takaisinmaksuun.

Nuorista jopa 40% pitää säästämistä aiempaa tärkeämpänä. Ilmastonmuutoksen torjunnan kustannukset huolettavat monia, julkisen talouden kestävyysvaje on ratkaisematta ja korona lisää julkista velkaa. Julkisen talouden tasapainottamisen suosituin keino suomalaisten mielestä on menojen ja palvelujen pienentäminen. Tällöin yhä useampi voi kokea yhteiskunnan turvan riittämättömäksi ja alkaa varautua paremmin omaehtoisesti. Ei olisi yllätys, jos säästäminen ja sijoittaminen nousevat pysyvästi nuorten keskuudessa.

Viime vuosikymmenellä kotitalouksien sijoittamisen valtavirtaistuminen on nojannut pääasiassa rahastoihin. Kotitalouksista 27% omisti rahastoja vuonna 2013, mutta vuonna 2019 jo 34%. Toinen yleistynyt sijoituslaji on ollut asuntosijoitukset, jonka levinneisyys nousi samalla ajalla 14 prosentista 16 prosenttiin kotitalouksista. Vuoden 2020 alusta voimaan tullut osakesäästötili on lisännyt suoran osakesäästämisen suosiota. Osakesäästötili tarjoaa piensijoittajille yhtä verotehokkaan välineen kuin rahastot ja sijoitusvakuutukset, eli veroa maksetaan vasta säästöä kotiutettaessa. Uusi sijoittamisen kulttuuri on muovautumassa.

Koronakriisissä kotitaloudet ovat ottaneet enemmän vastuuta taloudestaan lisääntyneen säästämisen ja sijoittamisen kautta. Kriisin hopeareunus on, että kotitaloudet ovat sen jäljiltä rikkaampia kuin koskaan, kotitaloudet ovat sen jäljiltä rikkaampia kuin koskaan mikä antaa myös liikkumavaraa kuluttamiseen. Valtio on puolestaan tukenut yrityksiä, kuntia ja kotitalouksia päinvastaisin keinoin eli velkaantumalla. Terveyskriisin helpottaessakin huolet suomalaisen sosiaali- ja eläketurvan tulevaisuudesta motivoivat kotitalouksia ottamaan aiempaa vahvemmin vastuuta omasta taloudestaan. Osakesäästötili voi olla raketti, jonka kriisin aikaiset säästöt laukaisevat ja hyvinvointivaltion rahoitushaasteet saattavat pitkäjänteiselle uralle. Pandemia kun on ohimenevää, mutta tarve varautua pysyvää.