Viro on valtiona Suomea suvereenimpi

Viro on valtiona Suomea suvereenimpi

Venäjä on viimeisen kuukauden aikana pyrkinyt vetämään punaisia viivoja Euroopan kartalle koskien NATO:n laajenemista. Itänaapurimme uskoo maailmanjärjestykseen, jossa “suurvallat” – Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina – ovat ainoat oikeasti suvereenit valtiot maailmassa. Liittoutumattomat maat ovat kaikista vähiten suvereeneja ja suurvallat voivat keskenään sopia niiden kohtaloista. Kun Suomi on 30 vuoden ajan kieltäytynyt sisäistämästä tätä Kremlin ajatusmallia ja määrittelemästä selkeästi turvallisuuspoliittista positiotaan, Venäjä pyrkii nyt sulkemaan NATO:n ovet meiltä sopimalla asiasta Yhdysvaltojen kanssa.

Punaiset viivat Euroopassa

“Punaisella viivalla” tarkoitetaan kansainvälisessä politiikassa rajanvetoa, jonka ylittäminen ei ole hyväksyttävää ja jonka luvataan johtavan voimakkaisiin vastatoimiin. 

Kesällä 2016 julkaistussa Puolustusministeriön tutkimusraportissa koskien kansainvälisen oikeuden roolia Venäjän ulkopolitiikassa pohdimme kollegani kanssa kysymystä, onko Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyys Venäjän vetämien punaisten viivojen sisällä, eli ei-hyväksyttävissä oleva asia. Olimme silloin varovasti sitä mieltä, että näin olisi.

Tämän vuoden joulukuun alusta lähtien Venäjän presidentti Putin on useaan otteeseen toistellut vaatimustaan, että NATO:n tulee tehdä konkreettisia sopimuksia ettei se laajene enää kohti itää. Tämä herätti jälleen pohdintoja siitä, koskeeko Putinin vaatimus ainoastaan entisiä Neuvostotasavaltoja kuten Ukrainaa, vai pyrkiikö Venäjä sulkemaan oven myös Suomelta.  

Sunnuntaina 26.12.2021 Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova karisti loputkin epäilykset aiheen tiimoilta. Hänen mukaansa on täysin selvää, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon “johtaisi vakaviin sotilaallisiin ja poliittisiin seurauksiin, jotka vaatisivat Venäjältä asianmukaisia vastatoimia”. Venäjän julkiset tahot olivat aiemminkin kommentoineet samansuuntaisesti, mutta tämä oli nyt tähän astisista lausunnoista kaikista selkein viesti Suomen valtiojohdolle koskien NATO-jäsenyyden hakemista.

Merkillepantavaa Zaharovan kommenteissa on se, että se toistelee Venäjän perinteistä linjaa, jossa vain suurvallat ovat oikeasti suvereeneja ja kaikki muut valtiot ovat ainoastaan kansainvälisen politiikan objekteja. Zaharovan mukaan NATO yrittää aktiivisesti “vetää” maita jäsenikseen. Suomella ja Ruotsilla ei ole omaa toimijuutta tässä tarinassa, vaan NATO (eli Yhdysvallat) yrittää haalia nämä shakkinappulat omaan tiimiinsä ja Venäjä taas ilmoittaa Yhdysvalloille, että tähän he vetävät rajan, ei näitä nappuloita. Nappuloilta ei kysytä.

Punainen rautaesirippu

Kylmän sodan aikaan Eurooppaa halkoi rautaesirippu, jonka takana kansandemokratioiksi nimetyt nukkevaltiot Itä-Euroopassa olivat täysin sidoksissa Neuvostoliittoon. Niillä ei ollut käytännön mahdollisuuksia itsenäiseen ulko- tai puolustuspolitiikkaan eikä niitä kukaan todellisuudessa pitänyt itsenäisinä valtioina.

Euroopan hullu vuosi 1989 muutti tämän kertarysäyksellä. Gorbatšovin Neuvostoliitto ilmoitti tuolloin keskittyvänsä sisäisiin asioihinsa ja käytännössä jättävänsä kansandemokratiat omilleen. Kaikki Neuvostoliitosta riippuvaiset kommunistihallinnot kaatuivat kuin dominot. Neuvostoliiton sisäiset ongelmat osoittautuivat myös korjauskelvottomiksi ja maa hajosi loppuvuonna 1991.

Venäjällä ja lännellä on erilainen kertomus seuraavista vuosikymmenistä. Lännen narratiivissa miehityksen alta itsenäistynyt Itä-Eurooppa käytti suvereenia oikeuttaan hakea länsimaisten klubien eli EU:n ja NATO:n jäsenyyksiä. Jokaisella itsenäisellä maalla kun on oikeus valita oma ulkopoliittinen suuntautumisensa.

Venäjän narratiivissa NATO (eli Yhdysvallat) käytti Venäjän hetkellistä heikkoutta hyväkseen ja haali lähes kaikki irtonaiset shakkinappulat pöydältä omaan joukkueeseensa. Nyt kun Venäjä on palauttanut osan entisestä mahdistaan, se kokee taas oikeudekseen käyttää veto-oikeutta jäljellä olevien nappuloiden osalta. Se pyrkii siis piirtämään julistamillaan “punaisilla viivoilla” uuden rautaesiripun Eurooppaan.

Tämän punakynällä piirretyn rautaesiripun sisällä ovat yhtä lailla niin entiset Neuvostotasavallat Ukraina, Georgia ja Moldova, kuin Suomi ja Ruotsikin. 

Suomen suvereniteetti on vajavainen

Suomen kyvyttömyys nähdä Venäjä sellaisena kuin se on, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, on hämmentävää. 

Ehkä virheemme on, että emme ole käsitelleet tarpeeksi suomettuneisuuden aikaa. Tuolloin Suomen asema oli toki selkeästi kansandemokratioita parempi, mutta silti suvereenisuutemme oli voimakkaasti rajattu. Läpi kylmän sodan Neuvostoliitto kontrolloi muun muassa Suomen talousintegraatiota (eli milloin saimme hakea esimerkiksi Euroopan vapaakauppajärjestön jäsenyyttä) ja vaikutti hyvin voimakkaasti sisäpolitiikkaamme. 

Jälkikäteen katsottuna voi kuitenkin väittää, että pärjäsimme kansandemokratioita paremmin kylmässä sodassa. Voisiko se olla selityksenä sille, ettemme Itä-Euroopan tavoin hakeneet NATO-jäsenyyttä?

Oli syy mikä oli, passiivisuutemme tässä asiassa on ajanut meidät takaisin suomettuneisuuden tunkkaiseen kulmaukseen. Valtiojohtomme puhuu NATO-optiosta ikään kuin jonkinlaisena kompromissina jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välissä. Mutta se ei ole sitä, vaan se on ainoastaan ei-jäsenyyttä. Niin kauan kuin NATO:lla on avoimien ovien politiikka, on niin Suomella kuin vaikka Venäjälläkin teoreettinen “NATO-optio”. Mitään turvallisuustakuita tähän optioon ei liity.

Syyskuussa presidentti Niinistö ilmoitti puheessaan Suomen “tarkkailevan tiiviisti” pysyykö NATO:n ovi avoinna. Yhdysvaltojen ja Venäjän on määrä neuvotella tammikuussa turvallisuusasioista ja erityisesti Ukrainan tilanteesta. Ei ole mitään syytä olettaa, että Yhdysvallat suostuisi lupaamaan Venäjälle mitään koskien NATO:n potentiaalista laajenemista. Mutta jos oven sulkeutumiselle on minkäänasteinen vaara, miksi jäsenhakemusta ei ole jo laitettu vetämään? Onko olemassa mitään varasuunnitelmaa, jos ovi menee kiinni?

Tilannekuva Venäjän länsirajoilla loppuvuonna 2021

Kun Baltian maat onnistuivat irtautumaan Neuvostoliitosta kesällä 1991, maiden ulkopolitiikan ohjenuorana oli nopea ja voimakas länsiliittoutuminen. Tavoitteena oli, että Venäjä ei enää ikinä pääsisi lukemaan maita etupiiriinsä kuuluviksi, kuten se oli tehnyt surullisenkuuluisalla Molotov-Ribbentrop sopimuksella vuonna 1939. 

Muiden Baltian maiden tapaan Viro liittyi NATO:on ja EU:iin alkuvuonna 2004. Virossa on ymmärretty, että Venäjän taipumus kohdella pieniä maita puhtaasti objekteina ja piirrellä etupiirejään objektimaiden kansalaisten tahdosta piittaamatta on hyvin vaarallista sen rajanaapureille. Koska Viro meni länsiliittoutumisessaan loppuun eli NATO:on asti, maa on vienyt Venäjältä mahdollisuuden laskea sitä etupiiriinsä.

Puolan ja Baltian maiden liityttyä NATO:on Venäjällä on jäljellä viisi sotilaallisesti liittoutumatonta maata länsirajoillaan: Azerbaidžan, Georgia, Ukraina, Moldova (maaraja miehitetyn Transnistrian kautta) ja Suomi. Viimeisen 30 vuoden aikana se on käyttänyt asevoimaa suoraan tai epäsuorasti jokaista liittoutumatonta maata vastaan paitsi Suomea. Ukrainassa kuolee päivittäin ihmisiä Donbasin kytevän konfliktin vuoksi ja Venäjä on sijoittanut noin 100 000 sotilastaan Ukrainan rajojen läheisyyteen kasvattaakseen painetta lännelle hyväksyä Kremlin punaiset viivat.

Lähihistorian opetus onkin, että sotilaallinen liittoutumattomuus on Venäjän rajanaapurille kovin epäedullinen viitekehys.

Venäjällä luetaan Suomi osaksi maaryhmää, jotka eivät ole oikeasti suvereeneja valtioita. Huomionarvoisesti Venäjä ei edes yritä sopia Viron pään yli Viron turvallisuuspoliittisista asioista, mutta pyrkii aktiivisesti tälläkin hetkellä tekemään sitä meille. Putin on käyttänyt viimeisen kuukauden toistellen vaatimustaan, että NATO:n tulee sulkea ovi maaryhmämme nenän edestä. 

Nykyisessä kansainvälis-poliittisessa positiossaan Suomi on siten Venäjän silmissä valtiona vähemmän suvereeni kuin Viro. Kukaan ei kyseenalaista Viron oikeutta päättää omista puolustusratkaisuistaan, mikä on itsenäisen valtion tunnusmerkki. Suomen tapauksessa tämän oikeuden kyseenalaistavat sekä itänaapurimme että oma valtiojohtommekin, joka tuntuu vain odottavan laput silmillä että muut maat päättävät turvallisuuspoliittisista ratkaisuista puolestamme. 

Venäläiset ovat shakkikansaa. Shakkia voi pelata monenlaisilla eri taktiikoilla, mutta kaikissa peleissä toistuu yksi sääntö: nappuloiden mielipiteitä siirroista ei kysytä. Poistutaan mekin siis Kremlin pelilaudalta ja lunastetaan se NATO-optio, jos sellainen on olemassa.

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Viro on valtiona Suomea suvereenimpi

  1. Risukimppu sanoo:

    Suomalaiset naureskelevat ja vähättelevät ruotsalaisten sotilaallista osaamista. Aina vedotaan siihen ettei Ruotsi ole ollut virallisesti sodassa satoihin vuosiin ja muutenkin ”Kansankodissa” on ajettu puollustusvoimia alas.
    On kuitenkin syytä muistaa että Suomenkin omista sotakokemuksista on jo 77 vuotta. Sotatoimissa olleita suomalaisia on enää hyvin vähän jäljellä ja hekin erittäin iäkkäitä. Tämän päivän suomalaisilla asevoimilla ei ole mitään kosketusta sodan taistelukokemuksiin.
    Ruotsi on kuitenkin jälleen paremmin hereillä Venäjän suhteen kun Suomi.
    1986 ruotsalaiset tajusivat suomalaisia ennen mitä Tshernobylissa oli tapahtunut. Suomen virallinen linja oli vielä senkin jälkeen kielteinen ottamaan kantaa tapahtuneeseen. Vasta kun Neuvostoliitto myönsi tapahtuneen, kelpasi se suomalaisille.
    Nyt ruotsalaiset ovat valpastuneet Venäjän uhan takia ja asettaneet armeijansa valmiuteen. Sen sijaan Suomessa ei tapahdu mtään. Emme reagoi vallitsevaan Itämeren todellisuuteen millään tavalla, ja päättäjämme ilman muuta olettavat, että jos tilanne eskaloituu, se ei koske Suomea ollenkaan. Pelottavaa.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php