Vaalibudjetti 2022: Jokaiselle jotakin on kaikilta pois

Vaalibudjetti 2022: Jokaiselle jotakin on kaikilta pois

Nykyhallituksen viimeinen budjettiesitys on julkaistu. On aika tehdä katsaus valtiontalouden tilaan ja harjoitetun politiikan onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Tuomio on jyrkkä mutta oikeudenmukainen – Rinteen ja Marinin hallitusohjelmat eivät edes yrittäneet vastata maan pitkän aikavälin haasteisiin kuten kestävyysvajeeseen, vaan kasvattivat lyhytnäköisesti valtion menoja. Paljon vakavampaa on kuitenkin se, että hallitus pitäytyi ohjelman noudattamisessa toistuvista ulkopuolisista shokeista huolimatta, mikä on entisestään pahentanut tilannetta.

Pikavippi-Suomi

Kontrasti edellisen ja nykyisen hallituksen taloudenpidon välillä on valtava. Rinteen hallitus peri tilanteen, jossa työllisyysaste oli suomalaisittain korkea ja velanotto oli saatu lähes pysäytettyä. Tällä yhdistelmällä valtiotalous oli hienon hienossa tasapainossa ja velkoja jopa maksettiin pois vuonna 2018. Tämä vastuullinen kehityssuunta päätettiin kääntää välittömästi: vuoden 2019 hallitusohjelma lisäsi pysyviä ja kertaluonteisia valtion kulutus-, investointi ja tulonsiirtomenoja runsaalla 8.2 miljardilla eurolla.

Hallitusohjelma itsessään ei kuitenkaan ollut aivan niin vastuuton kuin miltä se ensi näkemältä näyttää. Päinvastoin, siihen ja sen päivitettyyn, Marinin hallituksen versioon kirjattiin hyvinkin vastuuta kantavia lauseita. Hallitus lupasi muun muassa sitoutua “vahvistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä johdonmukaisesti niin, että ei ajauduta kestämättömän velkaantumisen uralle, joka pakottaisi tulevaisuudessa menojen leikkauksiin tai verojen korottamiseen”. Hyvä!

Samalla hallitus lupasi juhlallisesti, että se ei halua elää tulevien sukupolvien kustannuksella, vaan sitoutuu 75% työllisyysasteeseen ja julkisen talouden tasapainottamiseen vuoteen 2023 mennessä. Hallitusohjelmaa luvattiin tarkastaa uudelleen, jos julkisen talouden tasapaino vaarantuisi. Hienoa!

Paluu todellisuuteen onkin sitten ikävämpää. Työllisyysastetavoitteeseen ollaan hyvin todennäköisesti pääsemässä, mutta tehdyt työtunnit ovat osa-aikaisuuksien vuoksi edelleen pieniä eli vajaatyöllisyys jatkuu. Lisäksi työpaikoista enemmistö on muodostunut julkiselle sektorille. Vaalikausi on päättymässä tilanteeseen, jossa työllisyystavoite saavutetaan, mutta budjettivaje syvenee.

Vajetta paikataan ennätyksellisellä velanotolla. Nykyhallitus on ottanut uutta velkaa noin 40 miljardia euroa (40 000 000 000 ). Tämä kymmenen nollan luku vastaa reilua 27 prosenttia maamme kaikesta velkaantumisesta. Tällaista menoa ei olla Suomessa nähty sitten sotavuosien.

Hallituksella oli viimeisessä budjettiriihessään mahdollisuus kääntää kelkkaa, mutta vieläkään ei suunta muuttunut. Uutta velkaa otettiin taas 8,1 miljardin edestä. Tällä rahoitettiin vaalibudjetti, jolla saatiin puhuteltua yhtäaikaa viiden eri puolueen äänestäjäryhmiä. Tulevien sukupolvien kustannuksella toki. 

Lukuun ottamatta Sipilän hallituksen muutamaa vuotta, Suomi on käyttäytynyt 15 vuoden ajan kuin ihminen, joka maksaa pikavipeillä vanhoja velkojaan huolehtimatta huomisesta. Nykymuotoinen kehysmenettely on ollut käytössä vuodesta 2004 asti ja sen aikana julkinen velka on yli tuplaantunut. Kehysmenettelystä on poliittisella päätöksellä tietoisesti luovuttu ja siten se tuskin enää edes hidastaa velkavuoren kasvua. Tarvitaan muutos.

Budjettiesityksen pääkohdat

Hallituksen viimeinen budjettiesitys on hämmentävää luettavaa – kunnes muistaa, että vaalit lähenevät.

Muuten olisi aika vaikeaa kuvitella, että kehitysvajeen kanssa painiva maa jakaa tällä tavoin rahaa surutta joka suuntaan ja jopa päällekkäisiin tehtäviin. Nykyinen kehysmenettely ei sido hallituksen käsiä juuri lainkaan. Kulutusta voi aina perustella poikkeusoloilla tai vaikka “sotataloudella”, niin kyllä se kehys joustaa.

Sähkön arvonlisäveroa tiputetaan joulu-huhtikuun välillä 24 prosentista kymmeneen prosenttiin. Suurin osa tutkijoista pitivät tätä huonosti kohdentuvana keinona, mutta hallitus kompensoikin omia huonoja päätöksiään päällekkäisillä tukitoimilla. Kotitalousvähennykseen lisättiin sähkövähennys, joka ei kuitenkaan saa kohdistua “suurituloisille”. Pienituloisille taas tulee määräaikainen sähkötuki. Päällekkäisten sähkötoimenpiteiden hintalappu on yhteensä arviolta yli 800 miljoonaa euroa. 

Maanantaina 5.9. hallitus ilmoitti vielä 10 miljardin lisävelanotosta. Tällä rahoitetaan kriisipaketti energiayhtiöille. Sen pitäisi kuitenkin olla lainaa, joka toivottavasti tulee takaisin jollain aikavälillä.

Lapsiperheiden ääniä kosiskellaan toden teolla, mikä on mielestäni sopivaa ottaen huomioon että velkavuori jää lasten harteille. Päällekkäisyyksiä on taas ilmassa, koska ilmeisesti tässä budjettiriihessä jokainen puolue on saanut lisätä haluamansa menoerän ilman muiden kritiikkiä.

Valtio maksaa ylimääräisen lapsilisän kaikille perheille, myös siis suurituloisille, mikä on aikamoinen ratkaisu tilanteessa missä velanhoitokulut ovat lähdössä käsistä. Kuten niin monesti ennenkin, valtio jakaa keskiluokan verorahoja takaisin keskiluokalle. Tulonsiirtojen tehtävän kuuluisi olla tasoittaa mahdollisuuksia ja ne tulisi kohdentaa vain tarvitseville. Tehty päätös sen sijaan ei kohdennu ja maksaa maltaita. Jotta tukien päällekkäisyys-teemaa saadaan jatkettua, varhaiskasvatusmaksuja alennetaan samanaikaisesti. 

Loppumenoerät ovat sekalaista vaalikalastelua. Jotkut puolueet haluavat Itä-Suomesta ääniä, joten sinne suuntaan lähti rahaa. RKP allekirjoitti kaiken kunhan sai yhden lisätunnin ruotsin opetusta, Vihreät taas saivat maahanmuuttoon enemmän rahaa ja joukkoliikenteen arvonlisäverottomaksi tammi-huhtikuun välille. Suomalaiset saivat lisävelkaa 8,1 miljardia, höystettynä 10 miljardin kriisipaketilla. Jälkimmäinen voi tulla tai olla tulematta takaisin.  

Mitä se hallitusohjelma sanoikaan tulevien sukupolvien kustannuksella elämisestä?

Vaalinarratiivi

Hallituspuolueet tulevat vaalien alla kertomaan tarinaa siitä, miten peräkkäiset kriisit pakottivat heidät käyttämään rahaa esimerkiksi koronatukiin, Ukrainan sodasta johtuviin menoihin, sekä kansalaisten ostovoiman tukemiseen inflaation ja energiahintojen puristuksessa. 

Tämä narratiivi on väärin kahdesta syystä. Ensinnäkin lueteltuihin poikkeusmenoihin on mennyt vain verrattain pieni osa kaikesta vaalikauden velanotosta. Toisekseen hallitusohjelman mukaisessa yleistuhlailussa on pidättäydytty, vaikka ohjelmaa luvattiin tarkastaa julkisen talouden tasapainon vaarantuessa.

Valtion roolin uudelleenmäärittely ja velka-ankkuri

Suomi on pahassa kierteessä. Talouden hyvinä vuosina 1995-2007 valtio paisui aivan liian suureksi ja meillä onkin nyt EU-maiden toiseksi suurin julkinen sektori. 

Kokonaisveroaste on noussut tavoittelemaan maailma kärkisijoja ja Suomi verottaa enemmän kuin 96% maailman maista – jopa enemmän kuin sosialistinen Kuuba. Se ei silti ole riittänyt rahoittamaan koko ajan kasvavia menoja. Lisää velkaa on tullut lähes sata miljardia euroa viimeisen 14 vuoden aikana, eli semmoiset 18 tuhatta euroa per jokainen suomalainen vauvasta vaariin.  Kansainvälisen valuuttarahaston kevään 2022 ennusteessa Suomi kuuluu niiden harvojen kehittyneiden maiden joukkoon, joissa velkaantuminen kasvaa jatkossakin. 

Koska korkea verotus vaatii veronsa, suomalaisilta jää verrattain vähän säästöön ja esimerkiksi sijoittamiseen. Tästä taas seuraa, että ihmiset eivät koe pystyvänsä venymään taloudellisesti esimerkiksi inflaation laukatessa tai sähkön hinnan noustessa – riippumatta siitä että Suomessa sähkö ei ole erityisen kallista verrattuna muihin EU-maihin.

Kun ei pystytä venymään, huudetaan valtiota apuun – vaikka valtio ja tämänkaltaiset vaatimukset ovat juuri se syy miksi ihmisillä ei ole säästöjä. 

Kierre jatkuu kunnes joku puhaltaa pelin poikki. Seuraavalla vaalikaudella on päätettävä, onko se oma hallituksemme vai kansainväliset rahoitusmarkkinat. 

Ensiapuna poliitikkojen moraalikatoon suhteessa yhteiseen velkaamme esitän Ruotsin mallin mukaista velka-ankkuria. Yksinkertaistettuna, mallissa ankkuri määrittää julkiselle velalle maksimin keskipitkällä aikavälillä. Heti, jos tästä ollaan poikkeamasta, hallituksen tulee esittää eduskunnalle selvitys miten tilanne palautetaan nopeasti takaisin ankkurilukemaan.

Tällä tavoin voimme katkaista velkaantumisen kierteen ja lakata olemasta ikuisen alijäämän maa.

Jatkossakin puolueet voivat lupailla vappusatasia ja muita ylimääräisiä lapsilisiä, mutta ankkuria ei saa vedettyä kuin pienen matkaa eteenpäin. Sitten pitää kertoa, miten velka-aste tiputetaan takaisin ankkuritasolle. Vappusatasten yhteydessä tuskin uskalletaan esittää veronkorotuksia, joten populistiset lupaukset tulee rahoittaa leikkaamalla muualta tai pitämällä lupaukset realistisina. Kumpi vaan käy.

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Kommentoi

3 kommenttia artikkeliin Vaalibudjetti 2022: Jokaiselle jotakin on kaikilta pois

  1. Juha sanoo:

    Hallitus, katse palloon! (Tai vaihtoaitioon.)

    Suomen suurin talousongelma on 15 viime vuoden ajalta ollut talouskasvun katoaminen. Reaalinen BKT on polkenut paikallaan seitsemän hyvää ja seitsemän huonoa vuotta. Työikäinen väestö on supistunut vuodesta 2010. Investoinnit ovat pitkään mataneet katalan matalalla. Tuottavuus ei ole noussut kuopastaan.

    Suomessa kasvaa vain syömävelka ja hautausmaat.

  2. Juha sanoo:

    Artikkelin viimeinen kappale on mielenkiintoisin: valtion roolin uudelleenmäärittely ja velka-ankkuri.

    Bengt Holmström esitti aikanaan, että julkisen sektorin roolin määrittely on keskeisin rakenteellinen uudistus, jota Suomen talous kaipaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

    Pienemmät uudistukset olisi varmaan helpompi toteuttaa: ottamalla oppia muista maista ja niiden parhaista käytännöistä. Esimerkiksi Sveitsin tai Saksan velkajarrusta. Tai Singaporen terveydenhoitojärjestelmästä, Israelin startup-skenestä, Irlannin investointivirastosta, Tanskan kaupunkisuunnittelusta. Jne.

    Vai pitäisikö aloittaa sittenkin vaan äitiyspakkauksesta ja lapsilisistä?

  3. Juha sanoo:

    Lapsilisistä on kuulunut viime viikkoina partalasten pärinää.

    Pitäisikö lapsilisät kohdistaa vain köyhille ja tulottomille lapsille, vai maksetaanko niitä myös varakkaille ja hyvätuloisille kakaroille?

    Ovatko lapsilisät tulonsiirto lapsettomilta lapsellisille aikuisille, vai nettoveronmaksajilta nettoveronsaajille? Lapsilisällinen lapsihan voi ostaa perjantaipullon tai kaksi vanhemmilleen, kun taas lapseton vanhus joutuu hankkimaan lestinsä itse. Eikä verojakaan voi jättää valtion maksettavaksi.

    Vaihtoehto lapsilisille? Orbanin urbaanin legendan mukaa Unkarissa perheen perustajat voivat hakea valtion takaaman optiolainan pirttiviljelyn tueksi: Sadan tonnin lainasta annetaan anteeksi kolmannes, kun uusi lapsi syntyy. Kolme syntynyttä lasta siis kuolettaa koko lainan. Neljännestä lapsesta äiti saa tuloverovapautuksen loppuiäkseen.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php