Euroopan unionin yhteisvelan kustannukset ovat kasvussa

Yhteisvelan rationaali

Brysselissä toimivan Bruegel-instituutin tutkijat Giovanni Bonfanti ja Luis Garicano ovat kartoittaneet laajasti EU:n velan ja sen korkokulujen kehitystä. Toukokuussa 2020 liittokansleri Merkel ja presidentti Macron ehdottivat koronasta johtuvan taantuman torjumiseksi yhteisvelalla rahoitettua 750 miljardin elvytysrahastosta. Komission kesäkuun 2020 ehdotuksen mukaan rahasto sai nimen ”Next Generation EU” eli NGEU. 

Yhteisessä velanotossa tapahtui merkittävä käänne. Aiemmin velkaa oli kertynyt ainoastaan joidenkin EU:n yhteisten instituutioiden – kuten Euroopan vakausmekanismin ja Euroopan investointipankin – kautta. Tällä kertaa elvytysrahaston varoilla oli tarkoitus elvyttää jäsenmaiden talouksia ja edistää investointeja rakenneuudistusten aikaansaamiseksi.

EU on komission toimesta nostanut markkinoilta tähän mennessä noin 200 miljardia euroa myönnettäväksi vuosille 2022-2025. Kaikki maat saavat rahoitusta, mutta kehittyneemmät maat kuten Suomi ovat nettomaksajia. 

Toinen elvytyksen muoto on SURE, jonka avulla rahoitettaisiin työttömyyden kasvamisen riskien torjuntaa sadalla miljardilla eurolla. Yhteensä yhteisvelan määrä kohoaa lähes 1000 miljardiin euroon, mikä lähentelee Saksan valtionvelan tasoa. NGEU:n rahoituksesta puolet ovat avustuksia jäsenmaille, loput myönnetään lainoina.

Yhteisvelan ongelmat

EU:n yhteistä velanottoa on ehdotettu jo pitkään. Aktiivisia ehdottajia ovat olleet erityisesti Italian ja Ranskan johtajat. Näillä niin sanotuilla eurobondeilla – eli lainalla, jonka ottajina ja maksajina ovat kaikki euromaat yhdessä – on haluttu edistää rakenneuudistuksia ja syventää integraatiota.

Eurobondeja on perusteltu myös velanoton alhaisemmilla kustannuksilla, johtuen kaikkien jäsenmaiden yhteisestä takauksesta. Jos joku jäsenmaa ei suoriudu velanhoidon kustannuksista, muut hoitavat sen osuuden. Oletus oli, että tämän vuoksi korko voisi olla jopa alle Saksan tason. 

Velan hoitokustannukset on tarkoitus kattaa aikaa myöten EU:n omilla, uusilla tulonlähteillä kuten hiilitulleilla, yhteisellä yritysverotuksella, rahoitusmarkkinaverolla, ympäristöverolla ja päästöoikeuksien laajennuksella. Ehdotukset eivät ole toistaiseksi edenneet, mutta ne ovat edelleen komission pöydällä.

Bruegelin tutkijoiden yllättävä havainto on, että EU:n yhteisen velan korkotaso onkin selvästi yli Saksan valtion omien velkojen koron. 

Velan maturiteeteissa – eli lainan kestoissa – on myös huomattavia eroja. Lyhyen maturiteetin veloissa korkoerot ovat pieniä, mutta 1-3 vuoden maturiteeteissa ero on jo huomattava. Esimerkiksi viime syksynä EU-velan korko oli jo 0,7 prosenttiyksikköä Saksaa korkeampi ja se ylitti jopa Ranskan ja Espanjan tason. Pitkissä maturiteeteissa ero oli vielä suurempi. Ainoastaan Italian velkojen korko on kaikissa maturiteeteissa EU:n velan korkoa suurempi.

Havainto korkoeroista on merkittävä. EU:n yhteinen velka ei olekaan niin edullista kuin monelta taholta on väitetty.

EU:n velanoton koron suuruus voidaan selittää kahdella eri tavalla. 

Ensinnäkin, rahoitusmarkkinoilla toimivat sijoittajat suhtautuvat epäluuloisesti siihen, että jäsenmaat ovat sitoutuneet EU:n integraation syventämiseen ja laajentumiseen. Avoimia jäsenhakemuksia EU:hun on kahdeksalta maalta, uusimpina Ukrainalta ja Moldovalta. Hakijat ovat taloudeltaan heikkoja verrattuna nykyisiin jäsenmaihin ja lisäisivät siten unionin sisäistä heterogeenisuutta. 

Toiseksi, Euroopan keskuspankilla (EKP) on aivan keskeinen vaikutus jäsenmaiden välisiin korkoeroihin. Määrällisellä elvytyksellä eli QE-politiikalla EKP on merkittävästi kaventanut jäsenmaiden velkojen korkoeroja. Loppusyksyllä 2022 EKP ilmoitti siirtyvänsä vähitellen määrällisen tiukentamisen linjalle, jolloin se alkaa pienentää tasettaan eli ostaa vähemmän jäsenmaiden velkakirjoja. EKP:llä on jopa 5000 miljardia euroa jäsenmaiden velkoja taseessaan. Tiukentamisen myötä korkoerot alkavat kasvaa.

Lopputuloksena voi olla paine tehdä EU:n yhteisistä veloista pysyviä, vaikka elvytysvelan vakuutettiin olevan kertaluonteista. Näin myös vannottiin Suomen hallituksen ja eduskunnan tahoilta. 

Tällä hetkellä EU:ssa ollaan puuhaamassa yhteistä solidaarisuusrahastoa. Mitään varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, että yhteisvelka tulisi olemaan erityisen edullista. EU:n suurin ongelma onkin, että useat jäsenmaat ovat pahasti ylivelkaantuneita ja osa velka-asteen kasvavalla uralla. Suomi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Kuten monelta taholta varoitettiin yhteisellä velalla rahoitettavien menojen ja investointien tehokasta ja huolellista käyttöä näyttää olevan mahdotonta valvoa ja ohjata EU:n komission taholta.

Pitää muistaa, että EU oli alkuaikoinaan nimenomaan markkinaliberalismia edistävä järjestö, joka poisti byrokraattisia ja protektionistisia kaupan esteitä ja tuotti siten odotetusti merkittävää hyvinvoinnin lisäystä jäsenmaille. Unionin ydintoiminta perustuu neljälle vapaudelle, eli ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaalle liikkuvuudelle jäsenmaissa.

Onkin aiheellista olla huolissaan siitä, että yhteinen velanotto, kasvavat sisäiset tulonsiirrot ja unionin laajentuva verotusoikeus eivät edistä vapautta.