Blogit

Verouudistuksilla vauhtia Suomen talouteen

Verouudistuksilla vauhtia Suomen talouteen

Tämä artikkeli on osa Liberan julkaisua Kolme piristysruisketta Suomelle (julkaistu alunperin joulukuussa 2021)

Talouskasvu ja työpaikat syntyvät yrityksissä. Menestyvät yritykset haluavat kasvaa, työllistää ja investoida. Samalla ne myös turvaavat hyvinvointivaltion verotulot, sillä yritykset, työntekijät ja yritysten omistajat maksavat veroja ja veronluontoisia maksuja monissa eri muodoissa.

Valtiovallan tärkeänä tehtävänä on vahvistaa talouskasvun edellytyksiä ja luoda yrityksille mahdollisimman otolliset puitteet menestyvän yritystoiminnan harjoittamiselle. Kilpailukykyinen toimintaympäristö koostuu lukuisista tekijöistä, kuten esim. infrastruktuuri, osaavan työvoiman saatavuus, yleinen kustannustaso, julkisen hallinnon ja oikeuslaitoksen toimivuus.

Verotus on yksi keskeinen yritysten toimintaympäristöön vaikuttava tekijä. Kilpailukykyisen verojärjestelmän merkitys korostuu globaalissa ja digitalisoituvassa maailmantaloudessa: Suomeen on saatava lisää ulkomaisia investointeja ja meidän on kyettävä pitämään Suomessa toimivat yritykset jatkossakin täällä.

Suomessa on välttämätöntä tehdä rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat talouskasvua ja työllisyyttä. Tässä artikkelissa esitetään ehdotuksia verotuksen uudistamiseksi siten, että verojärjestelmä mahdollisimman tehokkaasti tukisi ja kannustaisi tekemään työtä, yrittämään, työllistämään, omistamaan ja investoimaan Suomessa.

Tulevaisuudessa kestävään kehitykseen ohjaavien ympäristöverojen ja erilaisten haittaverojen merkitys tulee entisestään korostumaan. Suomen tulee edetä ympäristöverojen käytössä samassa linjassa muiden EU-maiden kanssa.

Ansiotulojen verotusta on kevennettävä

Suomessa verotuksen taso on kansainvälisesti vertaillen ankaralla tasolla. Vuonna 2019 Suomen kokonaisveroaste suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 42,2 %, kun OECD-maiden keskiarvo oli 33,8 %. Erityisen ankaraa on työn tekemiseen kohdentuva verotus.

Työhön kohdistuvia veroja ovat työntekijälle määrättävät verot ja veronluontoiset maksut sekä työnantajan maksettavaksi määrättävät sivukulut.

Suomessa ansiotulojen verotus on kansainvälisesti vertaillen ennätysmäisen ankaraa. Erityisen ankaraa on verotuksen progressio eli lisätuloihin kohdistuva verotus (rajaveroaste). Veronmaksajain Keskusliiton kansainvälisen palkkaverovertailun mukaan matalapalkkaisten (vuosipalkka 29.200 euroa) tuloveroprosentti 22,8 on Suomessa eurooppalaisten vertailumaiden keskitasoa. 

Verotus kiristyy nopeasti palkansaajan tulojen noustessa. Keskipalkkaisen (vuosipalkka 45.000 euroa vuodessa) suomalaisen tuloveroprosentti on 31,1, mikä on 2,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Suurituloisen palkansaajan (vuosipalkka 146.000 euroa vuodessa) palkansaajan tuloveroprosentti on 48,2. Se on 7,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Suurituloisten veroprosentti on Suomessa kolmanneksi ankarin eurooppalaisten vertailumaiden ryhmässä. Edellä ovat vain Belgia ja Italia.

Ansiotuloverotuksen progressio muodostuu varsin ankaraksi jo pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla. Keskituloisen palkansaajan (vuosipalkka 45.000 euroa vuodessa) työntekijän rajaveroaste on Suomessa 47,9 %, kun se esimerkiksi Ruotsissa on 33,5 %, Norjassa 34,4 % ja Virossa 21,3 %. Suurituloisten palkansaajien (vuosipalkka 146.000 euroa) marginaaliveroprosentti on 57,8. Se on 10,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaiden keskiarvo. Suurituloisten rajaveroaste on Suomessa toiseksi ankarin eurooppalaisten vertailumaiden ryhmässä. Edellä on ainoastaan Belgia.

Ansiotuloverotukseen liittyy erityyppisiä ongelmia erilaisilla tulotasoilla. Pienituloisten ansiotuloverotus ei ole kansainvälisesti vertaillen erityisen ankaraa, mutta merkittäväksi ongelmaksi muodostuu verotuksen ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen. Koska veronalaiset tulot saattavat johtaa tukien vähentymiseen, voi työntekoon kohdentua tosiasiallisesti hyvinkin ankarat taloudelliset seuraamukset. Pahimmillaan työnteko tai sen lisääminen voi johtaa kokonaistulojen vähentymiseen. Vero- ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisessa tulisi työllisyyden tukemiseksi päästä sellaiseen lopputulokseen, että työnteko on aina ja kaikissa olosuhteissa taloudellisesti kannattavaa.

Valtiovarainministeriö asetti 24.8.2021 työryhmän selvittämään negatiivisen tuloveron käyttöönottoa. Työryhmän toimikausi päättyy 30.6.2022.

Ankara progressio aiheuttaa jo varsin matalista tulotasoista alkaen merkittäviä kannustinongelmia. Kun lisätyönteko johtaa entistä ankarampaan verotukseen, kasvaa työnteolle vaihtoehtoisen, verovapaan toiminnan (vapaa-aika) suhteellinen houkuttelevuus. 

————-

Esimerkkejä progression vaikutuksesta palkansaajan käteen jääviin tuloihin.

Palkansaaja 1: vuositulo 25.000 euroa. 1.000 euron palkankorotuksesta jää käteen 600 euroa.

Palkansaaja 2: vuositulo 34.000 euroa. 1.000 euron palkankorotuksesta jää käteen 518 euroa.

Palkansaaja 3: vuositulo 60.000 euroa. 1.000 euron palkankorotuksesta jää käteen 482 euroa.

Palkansaaja 4: vuositulo 91.000 euroa. 1.000 euron palkankorotuksesta jää käteen 392 euroa.

Työnantajan sivukulut 1.000 euron palkankorotuksesta ovat noin 300 euroa eli työnantajan kokonaiskustannus palkankorotuksesta on noin 1.300 euroa.

————– 

Suomen taloudellinen menestyminen perustuu pitkälti korkeaan koulutustasoon, osaamiseen ja tiedon hyödyntämiseen. Ankara veroprogressio vähentää kannustinta kouluttautumiseen ja lisäkouluttautumiseen. Kouluttautuminen voidaan nähdä yksilön tekemänä investointina, josta saatava tuotto on korkeampi ansiotaso tulevaisuudessa. Ankara progressiivinen verotus vähentää investoinnin tuottoa, mikä vuorostaan vähentää kannustinta investoinnin tekemiselle. 

Koulutetusta työvoimasta kilpaillaan kansainvälisesti ja korkeasti koulutettujen suomalaisten maastamuutto onkin lisääntynyt vuosi vuodelta. Kilpailijamaita ankarammalla verotuksella on väistämättä vaikutusta asuinpaikan valintaan. Vastaavasti ulkomaalaisten korkeakoulutettujen näkökulmasta Suomi ei näyttäydy verotuksen osalta houkuttelevana työskentelymaana.

Ansiotulojen ankara verotus heikentää kotitalouksien ostovoimaa ja vaikeuttaa palkansaajien mahdollisuuksia vaurastua ja kerryttää varoja esimerkiksi arvopaperisäästämiseen. Suomalaiset kotitaloudet kuuluvat läntisen Euroopan vertailussa vähävaraisimpien kotitalouksien joukkoon. Esimerkiksi keskivertoruotsalaisen rahoitusvarallisuus on kaksi kertaa suurempi kuin keskivertosuomalaisen. Ankara progressio kohdentuu juuri sellaiseen lisätyöhön – esimerkiksi ylitöistä saataviin korvauksiin tai sivutoimen palkkaan – josta ansaittuja varoja voisi käyttää pitkäjänteiseen arvopaperisäästämiseen.

Kansainvälisten yritysten avaintoimintojen sijoittautumiseen vaikuttaa merkittävästi yritysverotuksen taso ja erityispiirteet. Avaintoiminnot työllistävät yleensä ensisijaisesti korkeakoulutettuja ja korkeapalkkaisia johtajia ja asiantuntijoita. Tällöin myös ansiotulon verotuksella on vaikutusta siihen, miten kilpailukykyisenä valtiota voidaan pitää sijaintipaikkana.

Pelkistetysti kansainvälisen johtajan tai asiantuntijan palkkaaminen edellyttää, että hänelle maksetaan palkkaa, josta verojen jälkeen käteen jäävä nettopalkka on kansainvälisesti vertaillen kilpailukykyisellä tasolla (ostovoima sijaintimaassa huomioon ottaen). Mitä korkeampi ansiotulojen verotus maassa on, sitä kalliimmaksi konsernille tulee sijoittaa sinne avaintoimintojaan. 

Muutosehdotus: Keskipitkällä aikavälillä ansiotuloverotusta alennetaan kaikissa tuloluokissa siten, että ansiotulon rajaveroaste ei ylitä millään tulotasolla 50 prosenttia. Välittömänä toimenpiteenä ansiotuloverotusta alennetaan kautta linjan yhdellä prosenttiyksiköllä.

Yritysverotus

Yritysverotus kilpailukykyiselle tasolle

Yritysverotuksen vaikutus investointeihin ja konsernien avaintoimintojen sijoittautumiseen

Tutkimusten mukaan yritysverotuksella on vaikutusta yritysteb päätöksiin investoinneista. Mitä ankarampi on investoinnin tuotosta maksettava yhteisövero, sitä korkeammaksi muodostuu investoinnin veroja edeltävä tuottovaatimus. Näin ollen yritys saattaa jättää investoimatta sellaisiin hankkeisiin, jotka olisivat ilman yhteisöveroa, tai matalammalla yhteisöverolla, kannattavia. 

Yritysverotus vaikuttaa Suomeen suuntautuviin suoriin sijoituksiin, sillä se voidaan ottaa konkreettisena tekijänä huomioon investointien kannattavuuslaskelmissa. Yritysverotuksen rooli korostuu Suomen kaltaisessa pienessä ja syrjäisessä avotaloudessa, jossa kansainvälisten sijoitusten suhteellinen merkitys on isompi kuin suurten sisämarkkinoiden talouksissa. 

Yritysverotuksella on vaikutusta myös kansainvälisten yritysten avaintoimintojen sijoittautumiseen. Suomen taloudellisen menestymisen näkökulmasta olisi tärkeää, että kansainvälisesti toimivat yritykset – niin suomalaiset kuin ulkomaiset konsernit – sijoittaisivat mahdollisimman paljon avaintoimintojaan Suomeen. Yritysten avaintoimintoja ovat erityisesti pääkonttoritoiminnat (johto), tutkimus- ja kehitystoiminnat (t&k) sekä aineettoman omaisuuden (IPR) omistaminen ja hallinnointi.

Avaintoiminnot ovat tärkeitä, koska ne ovat yleensä konsernien suurinta lisäarvoa tuottavia toimintoja ja niiden yhteyteen sijoitetaan usein myös muita toimintoja, kuten valmistusta ja myyntiä. Kansainvälisten yritysten avaintoimintojen ympärille muodostuu myös usein kumppanuus- ja alihankintayritysten verkostoja, jotka tukevat sijaintivaltionsa kasvua ja työllisyyttä. 

Kansainvälisten yritysten avaintoiminnat tuottavat sijaintimailleen myös merkittävästi verotuloja. Kansainvälisen siirtohinnoittelun periaatteiden mukaan merkittävää lisäarvoa tuottaville ja liiketoiminnan riskejä kantaville avaintoiminnoille on kohdennettava merkittävä osuus konsernin maailmanlaajuisesta verotettavasta tulosta. Tämä tarkoittaa sitä, että kansainväliset konsernit maksavat yleensä suurimmat yritysverot niihin maihin, joissa niiden avaintoiminnat sijaitsevat.

Mikäli OECD:ssä ja EU:ssa vireillä olevat hankkeet globaalista minimiverosta ja ns. digiverosta tulevat toteutumaan, konsernien avaintoimintojen sijaintimaille kohdentuva osuus konsernin kokonaisveroista tulisi jossain määrin vähentymään.

Suomen yritysverojärjestelmän kansainvälinen kilpailukyky

Yritysverotuksen tosiasiallinen taso (efektiivinen veroaste) muodostuu veropohjasta eli verotettavan tulon määrittämisestä ja veropohjaan sovellettavasta nimellisestä yhteisöverokannasta. Yritysverotuksen tosiasiallisen tason kansainvälinen vertailu ei ole yksiselitteistä, sillä verotettavan tulon (veropohjan) määrittämisen yksityiskohdat eroavat merkittävästi eri maissa. 

Veropohjissa on eroja mm. veronalaisen tulon ja vähennyskelpoisen menon määrittämisessä, korkojen vähentämismahdollisuuksissa, käyttöomaisuudesta tehtävien poistojen suuruudessa ja vahvistettujen tappioiden hyödyntämismahdollisuuksissa.

Suomessa tehtiin vuonna 2014 merkittävä yhteisöverokannan alennus. Tuolloin verokantaa alennettiin 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Vuonna 2014 Suomen 20 prosentin yhteisöverokanta oli kansainvälisesti varsin kilpailukykyinen. Tuolloin EU-maiden yhteisöverokantojen keskiarvo oli 22,4 prosenttia. Ruotsissa yhteisöverokanta oli 22, Tanskassa 24,5 ja Norjassa 27 prosenttia.

Vuonna 2021 Suomen yhteisöverokannan kilpailukyky on heikentynyt: EU:n keskiarvo on alentunut 20,71 prosenttiin. Ruotsi on alentanut verokantansa 21,4, Tanska 22 ja Norja 22 prosenttiin. 

Suomessa yritysverotuksen veropohja on poikkeuksellisen laaja, sillä meillä ei ole juurikaan käytössä erityisiä verohuojennuksia. Laaja veropohja yhdistettynä kilpailukykyä menettäneeseen yhteisöverokantaan tarkoittaa sitä, että Suomen yritysverotuksen tosiasiallinen veroaste ei ole kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla.

Yhteisöverokannan alentaminen olisi tehokas ja läpinäkyvä toimenpide yritysverotuksen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi. Joka tapauksessa – ja varsinkin jos yhteisöverokantaa ei haluta alentaa – tulisi verojärjestelmässä toteuttaa teknisluontoisia uudistuksia, joilla yritysverotuksemme saatettaisiin kilpailukykyiselle tasolle suhteessa tärkeimpiin verrokkimaihin.

Ehdotukset yritysverotuksen uudistamiseksi

Tehokas investointikannustin T&K-toiminnalle

Talouskasvun kannalta avainasemassa ovat investoinnit tutkimus- ja kehitystoimintaan. Tärkeässä asemassa ovat muun muassa innovaatiot ympäristöteknologian alalla. OECD-maissa on laajasti käytössä t&k-toimintaan kohdennettuja erityisiä verohuojennuksia, ja kansainvälisten tutkimusten mukaan verohuojennukset lisäävät t&k-investointeja.

Suomessa oli vuosina 2013-2014 voimassa tiukkarajainen ja määrältään suppea t&k-huojennus. Vuonna 2021 otettiin käyttöön vastaavantyyppinen t&k-huojennus verovuosille 2021-2025. Lain soveltamisedellytysten täyttyessä yritys saa tehdä verotuksessaan 50 prosentin lisävähennyksen lain määritelmän täyttävän tutkimusorganisaation laskuttamista alihankintamenoista, jotka perustuvat yrityksen ja tutkimusorganisaation t&k-yhteistyöhön. Hallitus päätti syyskuussa 2021 nostaa lisävähennyksen 150 prosenttiin vuosille 2022-2027.

Huojennus ei koske kaikkia t&k-menoja, vaan ainoastaan menoja, jotka syntyvät yhteistyöstä tutkimusorganisaation kanssa. Lisävähennyksen enimmäismäärä on ainoastaan 500.000 euroa vuodessa eli enimmäismäärä tulee täyteen 200.000 euron t&k-menoilla. Näin ollen huojennus kohdistuu tehokkaasti, joten tuki kohdentuu tehokkaasti vain pieniin yrityksiin.  

Investointien kannustamiseksi Suomessa olisi syytä monien kilpailijamaiden tavoin ottaa käyttöön pysyväluontoinen, soveltamisalaltaan riittävän laaja ja määrällisesti riittävän suuri t&k-huojennus. Esimerkkinä voisi käyttää Euroopan komission vuonna 2016 antamaa direktiiviehdotusta EU:n jäsenvaltioiden yritysveropohjan harmonisoimiseksi (COM (2016) 685), joka pitää sisällään varsin laajan ja pysyväluonteisen t&k-verovähennyksen.

Direktiiviehdotuksen mukaan yrityksellä on oikeus verovuosikohtaiseen 50 prosentin suuruiseen lisävähennykseen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista. Siltä osin kuin t&k-menot ylittävät 20 miljoonaa euroa, lisävähennys on 25 prosenttia. Tämän lisäksi direktiiviehdotukseen sisältyy tehostettu t&k kannustin toimintaa aloittaville yhtiöille. Tältä osin yritys voi tehdä 100 prosentin ylimääräisen vähennyksen t&k-menoistaan 20 miljoonaan euroon saakka.

Osakeluovutusten verotuksen uudistaminen

Kansainvälisten käytäntöjen mukaan yhteisöjen tytäryhtiöiden osakkeiden luovutuksista saatavat voitot ovat verovapaita (ns. participation exemption). Tarkoituksena on estää yritysten voiton kahdenkertainen verotus yrityksen sisäisissä konsernirakenteissa. Suomenkin verolainsäädäntöön sisältyy yhteisöjen osakeluovutusten verovapausmalli, mutta se on soveltamisalaltaan huomattavan tiukka ja pitää sisällään veroriitoja aiheuttavia tulkinnanvaraisuuksia.

Verovapaasti voidaan luovuttaa vain yhtiön käyttöomaisuuteen kuuluvia osakkeita. Verotus- ja oikeuskäytännössä käyttöomaisuusosakkeiden kriteerit ovat vuosien varrella merkittävästi kiristyneet.

Suomen tulisi uudistaa yhteisöjen osakeluovutusten verovapausmalli vastaamaan kansainvälisiä käytäntöjä. Esimerkkiä voitaisiin ottaa komission vuonna 2016 antamasta direktiiviehdotuksesta. Komission ehdotuksen mukaan (muiden kuin kaupankäyntitarkoituksessa omistettujen) osakkeiden luovutuksesta saatu tuotto olisi yhteisölle verovapaata tuloa edellyttäen, että verovelvollinen on omistanut vähintään 12 kuukauden ajan vähintään 10 prosenttia yhtiön pääomasta tai äänioikeuksista.

Tämä yksinkertainen lakimuutos mahdollistaisi joustavammat yritysrakenteiden järjestelymahdollisuudet, parantaen Suomen asemaa pääkonttorien ja konsernin omistusyhtiöiden sijaintivaltiona. 

Varainsiirtoverotuksen poistaminen arvopapereiden kaupasta

Toisin kuin monissa kilpailijamaissa (esim. Ruotsi) Suomessa pörssin ulkopuolella tehtävissä osakekaupoissa ja yritysjärjestelyissä osakkeiden siirrosta peritään varainsiirtovero. Tällä on haitallisia vaikutuksia pääoma- ja yrityskauppamarkkinoiden toimintaan. Monissa tilanteissa varainsiirtovero myös käytännössä estää konsernien juridisten rakenteiden tarkoituksenmukaiset järjestelyt. Varainsiirtoverotuksen poistamisella tehostettaisiin pääoma- ja yrityskauppamarkkinoiden toimintaa ja parannettaisiin Suomen asemaa kansainvälisten konsernien avaintoimintojen sijaintimaana.

Osakeluovutusten verotuksen uudistamisesta ja osakekauppojen varainsiirtoveron poistamisesta ei aiheutuisi merkittäviä verotuottojen menetyksiä. Perusteltua olisi myös harkita koko varainsiirtoverosta luopumista. Kiinteistöistä ja asunto-osakkeista perittävä varainsiirtovero aiheuttaa erityisesti haittaa työvoiman liikkumiselle.

Osinkojen ja pääomatulojen verotus

Eriytetyssä tuloverojärjestelmässä pääomatuloja verotetaan erillään progressiivisesti verotettavista ansiotuloista. Eriytetyn tuloverojärjestelmän keskeinen lähtökohta on, että pääomatulot ovat laajasti veronalaisia, mutta niihin sovelletaan nimellisesti melko matalaa ja suhteellista verokantaa. 

Eriytetyn tuloverojärjestelmän perusperiaatteet ovat rapautuneet, kun pääomatuloverotukseen on vuosien varrella tehty muutoksia. Nimellistä verokantaa on vähitellen kiristetty ja tasaverokannasta on siirrytty progressiiviseen verotukseen. Nykyään yleinen pääomatuloverokanta on 30 prosenttia ja 30 000 euroa ylittäviin pääomatuloihin sovelletaan 34 prosentin verokantaa. 

Toisin kuin monissa muissa maissa pääomatuloverotuksessamme ei ole erityisiä huojennuksia. Tästä syystä verotuksen tosiasiallinen taso on meillä kansainvälisesti vertaillen varsin ankara. Esimerkiksi luovutusvoittojen verotus on toiseksi ankarinta ja korkotulojen verotus neljänneksi ankarinta EU:ssa.

Pääomatuloverotuksessa pitäisi luopua progressiosta ja siirtyä 30 prosentin verokantaan. Tämä yksinkertaistaisi järjestelmää ja vähentäisi kannustimia verosuunnitteluun. Lähivuosina verotusta pitäisi alentaa kansainvälisesti kilpailukykyisemmälle tasolle, mikä parantaisi sijoittamisen, säästämisen ja omistamisen kannustimia. 

Nykyinen osinkoverojärjestelmä on epäneutraali, monimutkainen ja sisältää talouskasvun kannalta haitallisia ohjausvaikutuksia. Pörssiosingon kokonaisveroaste vaihtelee 40,4 ja 43,12 prosentin välillä, kun taas listaamattoman yhtiön osingon kokonaisveroaste vaihtelee 26 ja 50 prosentin välillä. 

 

Neutraalissa mallissa osingon verokohtelua ei kytketä osinkoa jakavan yhtiön varallisuusasemaan ja osingonsaajalle osinko on aina pääomatuloverotuksen piirissä. Osingon kokonaisveroaste – yhtiön ja osakkeenomistajan yhteensä maksama vero – on sama kuin pääomatulon veroaste eli 30 prosenttia. 

Nykyisellä 20 prosentin yhteisöverokannalla neutraali osinkoveromalli voidaan toteuttaa siten, että osinkotulosta 42 prosenttia on osingonsaajalle veronalaista pääomatuloa. Tällöin osingon kokonaisveroaste on 20 % + (80 x 0,42 x 0,3) = 30,08 %. Osingonsaajan tasolla vero on 12,6 %.

Osinkojen verotus neutraalissa mallissa:

100 Yhtiön voitto

20 Yhtiön vero

80 Jaettu osinko

33,6 Veronalainen pääomatulo (42 % osingosta)

10,08 Osingonsaajan vero (12,6 % saadusta osingosta)

30,08 Yhtiön ja osingonsaajan vero yhteensä

Neutraali osinkoveromalli parantaisi Suomen verojärjestelmän kilpailukykyä, ja kannustaisi yrityksiä kasvamaan ja kotitalouksia sijoittamaan

Neutraali osinkoveromalli merkitsisi osinkoverojärjestelmän rakenteellista uudistusta. Nykyinen epäneutraali, monimutkainen ja epäjohdonmukainen järjestelmä korvattaisiin yksinkertaisella ja kasvua tukevalla osinkoveromallilla. Tässä mallissa osinkotulo olisi aina yhdenmukaisesti verotettua riippumatta pörssilistautumisesta, liiketoiminnan luonteesta tai yrityksen varallisuusasemasta.

Neutraali osinkoveromalli kohtelee yhdenmukaisesti kaikkia yrityksiä riippumatta siitä, perustuuko niiden liiketoiminta aineelliseen pääomaan vai aineettomaan osaamispääomaan. Samoin verotus on yhdenmukaista siitä riippumatta, onko osinkoa jakava yhtiö pörssilistattu vai listaamaton. Neutraalissa mallissa ei ole kasvun kannalta ongelmallista listautumiskynnystä. 

Neutraali osinkoveromalli toteuttaa sijoitusmuoto- ja rahoitusmuotoneutraalisuuden periaatteita. Neutraali malli ei myöskään sisällä ohjausvaikutuksia yhtiön varallisuuden tai osingonjaon suhteen. Tässä mallissa päätökset varallisuuden hankkimisesta yhtiöön ja päätökset yhtiön voittovarojen jakamisesta osinkoina tehdään puhtaasti liiketaloudellisilla perusteilla. 

Päätös maastapoistumisverosta pitäisi kumota

Marinin hallitus päätti talousarvioesityksessään 9.9.2021, että Suomessa otetaan käyttöön luonnollisten henkilöiden maastapoistumisvero vuoden 2023 alusta alkaen. 

Maastapoistumisverolla (arvonnousvero, exit tax) tarkoitetaan verotusta tilanteessa, jossa yksityishenkilö muuttaa asuinpaikkansa Suomesta toiseen valtioon siten, että Suomella ei ole enää oikeutta verottaa hänen omistamansa omaisuuden tuottoa. Maastapoistumisveron perusteena on henkilön omaisuuden arvonnousu Suomessa asumisen aikana. 

Verovelvollisuus aiheutuisi asuinpaikan muuttamisen perusteella, vaikka omaisuutta ei olisi tuolloin myyty. Maastapoistumisvero antaisi verotusoikeuden kuvitteelliseen luovutusvoittoon Suomelle, jos omaisuuden arvonnousu on tapahtunut Suomessa asumisen aikana. Veron maksuunpanoajankohta voisi olla joko maastamuuttovuosi tai myöhempi ajankohta, jolloin omaisuus myydään ja luovutusvoitto realisoituu

Maastapoistumisveroa on perusteltu tarpeella turvata Suomen veropohjaa ja tarpeella puuttua valtioiden väliseen haitalliseen verokilpailuun. Verolla voitaisiin erityisesti puutua sellaiseen maastamuuttoon, jonka tarkoituksena olisi omaisuuden luovutuksesta aiheutuvan veron määrän pienentäminen tai veron välttäminen kokonaan. Perusteena on esitetty myös, että monissa EU-maissa on voimassa jonkin tyyppinen maastapoistumisvero. 

Maastapoistumisveroa ei ole varsinaisesti perusteltu fiskaalisilla syillä. Hallituksen arvio on, että veron tuotto voisi olla 25 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7.2.2020 laajan selvityksen luonnollisten henkilöiden maastapoistumisverosta (VM 2020:9). Selvityksen johtopäätös oli, että veroon liittyy siinä määrin merkittäviä ongelmia, että sitä ei ole perusteltua ottaa käyttöön Suomessa. Selvityksen mukaan verolla saattaisi olla haitallisia vaikutuksia Suomen kilpailukykyyn ja kiinnostavuuteen sijoituskohteena. Vero saattaisi myös vähentää erityisasiantuntijoiden halukkuutta tulla Suomeen. Lisäksi kansalliseen lainsäädäntöön perustuvan maastapoistumisveron ja Suomen solmimien verosopimusten yhteensovittaminen voisi olla ongelmallista. 

Huomion arvoista on myös, että Ruotsissa tehtiin maaliskuussa 2018 nimenomainen päätös, että siellä ei oteta käyttöön luonnollisten henkilöiden maastapoistumisveroa.

Päätöstä maastapoistumisverosta voidaan pitää vahingollisena Suomelle ja se tulisi kumota. Vero ei edes teoriassa voi tuottaa verotuloja moniin vuosiin, sillä sen riittävän tehokas soveltaminen edellyttää käytännössä lukuisten verosopimusten uudelleenneuvottelua. Sitä vastoin maastapoistumisveron vahingolliset vaikutukset ovat alkaneet välittömästi hallituksen ilmoituksesta 9.9.2021.

Tieto maastapoistumisveron valmistelun aloittamisesta toimii kannustimena suomalaisille start up- ja muille yrittäjille, omistajille sekä sijoittajille vaihtaa asuinpaikka pois Suomesta. Vastaavasti tieto veron valmistelusta toimii disinsentiivinä ulkomaisille yrittäjille, sijoittajille ja asiantuntijoille tulla Suomeen harjoittamaan yritystoimintaa ja työskentelemään.

Maastapoistumisveroa voidaan pitää erityisen vahingollisena Suomen kaltaiselle pienelle ja syrjäiselle taloudelle, jonka menestyminen ja hyvinvointi perustuvat vapaakauppaan ja ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen. 

Perintö- ja lahjaverotus

Suomessa on vuodesta 1919 lähtien ollut voimassa perintö- ja lahjaverotus. Tärkein peruste verolle on ollut fiskaalinen eli verotuottojen kerääminen julkisen talouden tarpeisiin. Veron tuotto vuonna 2019 oli 748 miljoonaa euroa.

Perintö- ja lahjaveroa on perusteltu oikeudenmukaisuuteen liittyvillä näkökohdilla, kuten tulo- ja varallisuuserojen kaventamisella. Vastikkeetta saadun omaisuuden myös voidaan ajatella yleisesti lisäävän saajansa veronmaksukykyä.

Perintö- ja lahjavero kohdentuu yleensä epälikvidiin omaisuuteen, joka ei lisää saajansa todellista veronmaksukykyä

Perintö- ja lahjavero ei ole kytköksissä rahavarojen saamiseen eli verovelvollisten aitoon veronmaksukykyyn. Perintönä tai lahjana saadaan usein muuta kuin likvidissä muodossa olevaa omaisuutta, kuten esimerkiksi asuntoja, kiinteistöjä tai yritysvarallisuutta. 

Perinnön tai lahjan saajan veronmaksukyky lisääntyykin yleensä vain teoriassa (omaisuuden arvo paperilla), mutta ei käytännössä (raha pankkitilillä). Keskikokoisesta perinnöstä maksetaan perintöveroa kymmeniä tuhansia euroja. Verojen maksamiseksi verovelvollinen saattaa joutua erityisiin rahoitusjärjestelyihin tai myymään perintönä tai lahjana saamansa omaisuuden.

Perintö- ja lahjaverotuksen epälikvidistä luonteesta aiheutuu ongelmia myös oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Vero on erityisen ongelmallinen sellaisille verovelvollisille, joilla ei ole käytettävissään likvidejä varoja, joilla verot voidaan tarvittaessa maksaa ”päältä pois”. Sitä vastoin varakkaat verovelvolliset voivat aina valita, maksavatko he verot muista varoistaan vai haluavatko he myydä perintönä tai lahjana saamaansa varallisuutta.

Veron pystyy välttämään muuttamalla pois Suomesta

Perintö- ja lahjaverotus on kansainvälisesti poistumassa oleva veromuoto. Näin ollen Suomen vero on monissa tilanteissa varsin helppoa välttää siten, että varallisuuden siirtymisajankohtana sekä perinnön tai lahjan antaja että saaja asuvat sellaisessa maassa, jossa ei ole perintö- ja lahjaverotusta.

Suomen kannalta erityisen ongelmallista on, että lähinaapureissamme Ruotsissa, Norjassa ja Virossa ei ole enää perintö- ja lahjaveroa. Asuinpaikan pysyvä tai väliaikainen muuttaminen on käytännössä mahdollinen verosuunnittelumuoto vain varakkaille verovelvollisille. Vero, joka kannustaa varakkaita muuttamaan pois Suomesta, on tietysti huono vero. Samalla se on myös epäoikeudenmukainen vero, koska sen välttäminen on mahdollista vain varakkaille kansalaisille.

Perintö- ja lahjavero aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia ja kannustaa kansantalouden kannalta epätarkoituksenmukaiseen verosuunnitteluun

Perintö- ja lahjaveron toimittaminen edellyttää aina omaisuuden käyvän arvon määrittämistä. Joissain tilanteissa omaisuuden arvostaminen on yksinkertaista, esimerkiksi kun kyseessä on käteinen raha tai pörssissä noteeratut arvopaperit. Suurin osa perinnöistä ja lahjoista koostuu kuitenkin sellaisesta omaisuudesta – esimerkiksi yritys- ja kiinteistövarallisuudesta – jonka käyvän arvon määrittäminen ei ole yksiselitteistä, jolloin se vaatii hallinnollista työtä sekä verovelvollisilta että verohallinnolta.

Arvonmääritystilanteisiin liittyy myös merkittäviä verosuunnittelun mahdollisuuksia. Monissa tilanteissa omaisuuden arvostamisessa on tosiasiassa enemmän tai vähemmän liikkumatilaa, ja siten myös mahdollisuuksia ottaa huomioon verotuksen minimointiin liittyvät näkökohdat.

Yritysten sukupolvenvaihdoksiin on sovellettava huojennuksia, mistä aiheutuu lukuisia rajanveto- ja yhdenvertaisuusongelmia

Perintö- ja lahjaverotuksen erityinen kipukohta on yritysten sukupolvenvaihdokset eli tilanteet, joissa yritys siirretään vanhalta omistajalta yritystoimintaa jatkavalle uudelle omistajalle, esimerkiksi vanhemmilta lapsille. Yrityksen varallisuus on yleensä epälikvidiä omaisuutta, joka on tarkoitettu pysyvään liiketoiminnalliseen käyttöön (koneet, laitteet, aineettomat oikeudet jne.). Lisäksi varojen arvo saattaa olla varsin korkea verrattuna muihin perintöinä ja lahjoina siirrettäviin omaisuuseriin. 

Jos yritysten sukupolvenvaihdoksiin sovellettaisiin normaaleja perintö- ja lahjaverotuksen periaatteita, johtaisi se usein kohtuuttoman ankariin veroseuraamuksiin ja pakottaisi perintönä tai lahjana saadun yritysvarallisuuden myyntiin veron maksamiseksi, usein lopettaen koko yritystoiminnan.

Kansantalouden edun kannalta tärkeän yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi on katsottu välttämättömäksi säätää erityisiä huojennuksia sukupolvenvaihdoksiin. Huojennusten välttämättömyydestä vallitsee varsin laaja poliittinen yhteisymmärrys.

Tärkeimmät sukupolvenvaihdoshuojennuksen edellytykset ovat:

  • kyseessä on verolain tarkoittamalla tavalla liiketoimintaa harjoittava yritys
  • perintönä tai lahjana saadaan vähintään 10 % yhtiön osakkeista
  • perinnön tai lahjan saaja jatkaa yritystoimintaa verolaissa tarkoitetulla tavalla

Silloin, kun sukupolvenvaihdoshuojennus soveltuu, maksettavaksi tulevan veron määrä saattaa olla vain murto-osa siitä, mikä olisi veron määrä ilman huojennusta. 

Esimerkki: lapselle lahjana annettavien osakkeiden käypä arvo on 1 meur ja verotusarvo 500 teur.

  1. Huojennus ei sovellu: vero 142.100 euroa (osakkeiden käypä arvo, lahjaveroasteikko I luokka) 
  2. Huojennus soveltuu: vero 21.700 euroa (osakkeiden verotusarvo x 40%, lahjaveroasteikko I luokka) 

Ongelmallista on, että sukupolvenvaihdostilanteet, joissa huojennus ei sovellu, voivat tosiasiallisesti olla varsin saman tyyppisiä tilanteita kuin tilanteet, joissa huojennus soveltuu. Sukupolvenvaihdoksen soveltaminen saattaakin aiheuttaa merkittäviä ongelmia perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta.

Muutosehdotus: Perintö- ja lahjaverosta luovutaan ja siirrytään nykyistä laajempaan luovutusvoittoverotuksen veropohjaan.

Luovutusvoittoverotuksen veropohjan laajentumisen vuoksi perintö- ja lahjaverotuksen poistamisesta ei todennäköisesti aiheudu valtion verotuottojen menetyksiä edes lyhyellä tähtäimellä. Pidemmällä tähtäimellä valtion perintö- ja lahjaveron poistamisella pitäisi olla positiivisia vaikutuksia valtion verotuottoihin, sillä veron poistaminen parantaa kotimaisen omistamisen edellytyksiä ja edesauttaa yritysten sukupolvenvaihdosten toteuttamista.

Perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että omaisuuden arvonnousun verotuksen ajankohta siirtyisi omaisuuden aitoon realisointihetkeen. Tässä mielessä kyse on pelkästään verotuksen toimittamisen jaksotuksesta.

Perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen johtaisi automaattisesti nykyistä laajempaan veropohjaan luovutusvoittoverotuksessa, sillä saadun omaisuuden hankintahinnaksi määräytyisi perinnön tai lahjan jättäjän alkuperäinen hankintameno. Se on yleensä alhaisempi kuin perintö- ja lahjaverotuksessa ”päivitetty” hankintameno. Vastaavasti vastikkeetta saadun omaisuuden hankinta-ajankohdaksi katsotaan alkuperäinen hankinta-ajankohta. Tällä on merkitystä hankintameno-olettamien soveltamisessa. 

Perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen edellyttäisi nykyisen luovutusvoittoverotuksen erityisen verohuojennuksen, oman asunnon luovutusvoiton verovapauden, tarkistamista. Jos tämä huojennus säilytettäisiin, kannustaisi se myymään huojennukseen oikeuttavan oman asunnon (yli kahden vuoden asuminen) ja muuttamaan perintönä tai lahjana saatuun asuntoon, ja edelleen kahden vuoden asumisen jälkeen perintönä tai lahjana saatu asunto voitaisiin myydä verovapaasti. Tämä veropohjan tilkitseminen voitaisiin tehdä Ruotsin mallin mukaan siten, että oman asunnon luovutusvoitto voidaan jättää verottamatta, mikäli myyntitulo käytetään uuden asunnon hankintaan.

Verotuksen ennustettavuus ja oikeusturva

Veroviranomaisille laajasti harkintavaltaa antavia verolakeja tulee täsmentää

Verotuksen tärkein oikeusperiaate on perustuslaissa säädetty legaliteettiperiaate (laillisuusperiaate, lakisidonnaisuuden periaate). Sen mukaan verosta on säädettävä lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden suuruuden perusteista. Verovelvollisuuden suuruus tulee käydä ilmi suoraan laista. Verovelvollisuus ei voi perustua veroviranomaisen harkintavaltaan. 

Legaliteettiperiaate takaa oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden. Verovelvollisten tulee voida luottaa siihen, että he tietävät päätöksiä tehdessään säännökset, joiden perusteella verotus toimitetaan.

Legaliteettiperiaatteen kannalta erityisen ongelmallinen on niin sanottu yleinen veronkiertosäännös (VML 28 §) ja sen viimeaikainen soveltamiskäytäntö. Veronkierrolla tarkoitetaan verolakien tarkoitusten vastaisten veroetujen tavoittelua. Veronkiertoa ovat keinotekoiset toimenpiteet, jotka olisivat ilman veroetujen saavuttamista ilmeisen tarpeettomia

Verohallinto on viime vuosikymmenen alkupuolelta lähtien ryhtynyt soveltamaan veronkiertosäännöstä laajentavalla tavalla ja poiketen oikeuskäytännössä vakiintuneista tulkintaperiaatteista. Verotarkastuksissa on ns. kokonaisarvioinnin perusteella sivuutettu sellaisia järjestelyjä, joiden on perinteisesti katsottu kuuluvan täysin normaalin verosuunnittelun piiriin. Laajentavan tulkinnan lähtökohtana on ollut, että veroviranomaisilla olisi jälkiverotuksessa laaja harkintavalta sivuuttaa yhtiöiden tekemiä päteviä oikeustoimia, kuten konsernin sisäisiä sopimuksia ja juridisia rakenteita.

Veronkiertosäännöksen laaja soveltaminen on johtanut verovelvollisten oikeusturvan kannalta kestämättömään tilanteeseen: Verohallinto saattaa tulkita täysin tavanomaisen verosuunnittelun tilanteita veronkierroksi. Epävarmuus veronkiertosäännöksen soveltamisesta on merkittävästi heikentänyt Suomen asemaa yritysten toimintaympäristönä. 

Oikeustilan selkeyttäminen edellyttää, että nykyinen veronkiertosäännös kumotaan ja tilalle säädetään veronkiertosäännös, joka asettaa riittävän selkeät rajat veroviranomaisen harkinnalle ja perustuu objektiivisesti todennettaville kriteereille keinotekoisuudesta ja lain väärinkäytöstä.

Muutosehdotus: Yleinen veronkiertosäännös (VML 28 §) korvataan EU:n veronkiertodirektiivin säännöksellä.

EU:n veronkiertodirektiivissä tarkoitettua veronkierron käsitettä on sovellettava EU:n tuomioistuimen linjausten mukaisesti. Näin ollen direktiivin veronkiertosäännös on tarkkarajaisempi ja verovelvollisten oikeusturvanäkökohdat paremmin turvaava normi kuin Suomessa nykyisin voimassa oleva VML 28 §:n veronkiertosäännös. Direktiivin mukainen veronkiertosäännös olisi tarkoituksenmukaista säätää sellaisenaan osaksi kansallista lainsäädäntöä myös siitä syystä, että Suomen on joka tapauksessa noudatettava sekä veronkiertodirektiivin että EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön periaatteita.

Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä parannettaisiin merkittävästi verovelvollisten oikeusturvaa ja verotuksen ennustettavuutta. Samalla korjattaisiin veronkiertosäännöksen soveltamiskäytännöt vastaamaan perustuslain legaliteettiperiaatteen ja EU-oikeuden vaatimuksia.

Myös esimerkiksi siirtohinnoittelun oikaisusäännös (VML 31 §) ja peiteltyä osingonjakoa koskevan säännös (VML 29 §) ovat ongelmallisia legaliteettiperiaatteen näkökulmasta. Nämä säännökset tulisi uudistaa siten, että niiden soveltaminen edellyttäisi tarkkarajaisten ja objektiivisesti todennettavissa olevien edellytysten täyttymistä. Siirtohinnoittelun oikaisusäännöstä ollaan kuitenkin uudistamassa päinvastaiseen suuntaan. VM on 21.10.2021 antanut hallituksen esityksen (HE 188/2021)23.8.2021 antanut esitysluonnoksen VML 31 §:n uudistamisesta siten, että veroviranomaisille annettaisiin entistä enemmän tapauskohtaista harkintavaltaa säännöksen soveltamisessa. Toteutuessaan uudistus lisäisi verotuksen epävarmuutta ja ennustamattomuutta, ja heikentäisi Suomen asemaa
yritysten toimintaympäristönä

Verotuksen muutoksenhaku- ja ennakkoratkaisumenettely tulee uudistaa 

Menettely verotuksen ensimmäisessä muutoksenhakuasteessa, verotuksen oikaisulautakunnassa, ei täytä oikeudenmukaisen muutoksenhakumenettelyn edellytyksiä. Suomen oikaisulautakuntamenettelyn voidaan katsoa olevan ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa säädettyjen oikeudenmukaisen muutoksenhaun edellytysten kanssa.

Käsittely oikaisulautakunnassa on hallintomenettelyä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että verovelvollisen oikeusturva-asema on selvästi heikompi kuin lainkäytössä eli tuomioistuinkäsittelyssä.

Verotuksen oikaisulautakunta ei ole tuomioistuimen tavoin itsenäinen ja riippumaton muutoksenhakuelin. Lautakunta toimii verohallinnon yhteydessä ja osana verohallinnon organisaatiota. Alkuperäisen verotuspäätöksen tehnyt yksikkö valmistelee valitusasian ja tekee ratkaisuehdotuksen myös oikaisulautakunnalle. Joskus jopa sama henkilö, joka on tehnyt oikaisun kohteena olevan verotuspäätöksen, toimii asian oikaisulautakunnalle esittelevänä virkamiehenä ja osallistuu siis keskeisellä tavalla myös muutoksenhakuvaiheen käsittelyyn.

Oikaisulautakuntamenettelyssä ei toteudu oikeudenmukaiseen muutoksenhaun edellyttämä välittömyysperiaate. Oikaisulautakunnissa ei järjestetä suullisia käsittelyjä, joissa asianosaisilla olisi mahdollisuus esittää näkemyksensä suoraan muutoksenhakuelimelle ja joissa pystyttäisiin tehokkaasti selvittämään tosiseikkoja ja arvioimaan esitettyä näyttöä.

Tuomioistuimista poiketen käsittely oikaisulautakunnissa on salaista. Edes verovelvollisella, jonka verotusta koskevasta oikaisusta on kyse, ei ole oikeutta olla paikalla asian käsittelyssä. Verovelvollinen ei voi myöskään saada pöytäkirjaa tai muuta tietoa käsittelyn kulusta. Sitä vastoin verotuspäätöksen tehnyt veroviranomainen osallistuu käsittelyyn keskeisessä roolissa asian valmistelijana ja esittelijänä

Oikaisuvaatimusten käsittelyajat oikaisulautakunnassa ovat hyvin pitkiä. Verohallinto ilmoittaa itse, että tuloverotuksen oikaisuvaatimuksen käsittelyaikaennuste on 16-18 kuukautta. Tosiasiassa vähänkin laajemmissa tai monimutkaisemmissa asioissa käsittelyajat ovat selvästi pidempiä, pahimmillaan yli kolme vuotta. Esimerkiksi Euroopan hyvän hallintotavan säännöstössä edellytetään viranomaiselta päätöstä viimeistään kahdessa kuukaudessa pyynnön tai kantelun vastaanottamisesta. 

Oikaisuvaatimusmenettelyn erityinen piirre on myös se, että verovelvolliselle ei korvata menettelystä aiheutuneita kuluja, kuten esimerkiksi oikeudellisten avustajien käytöstä aiheutuneita palkkioita – edes silloin, jos hän voittaa asiansa oikaisulautakunnassa. Ensimmäisessä muutoksenhakuasteessa verovelvollisen kulut ovat kuitenkin yleensä suuremmat kuin myöhemmissä muutoksenhakuasteissa tuomioistuimissa, joissa oikeudenkäyntikuluja voidaan määrätä korvattavaksi.

Epäoikeudenmukainen menettely oikaisulautakunnassa on vakava oikeusturvaongelma, sillä verotus koskettaa käytännössä kaikkia yrityksiä ja kansalaisia, ja taloudelliset intressit voivat olla merkittäviä. Ensimmäinen muutoksenhakuaste on valtaosassa tilanteita, erityisesti tavallisten kansalaisten kohdalla, samalla käytännössä myös ainoa ja viimeinen muutoksenhakuaste. 

Epäoikeudenmukainen muutoksenhakumenettely heikentää merkittävästi Suomen kilpailukykyä ja houkuttelevuutta investointikohteena ja yritysten avaintoimintojen sijaintipaikkana. 

Pidemmällä aikavälillä verotuksen oikaisulautakuntamenettelystä tulisi luopua ja korvata se riippumattomalla tuomioistuinmenettelyllä (hallintoalioikeus). Nopea toimenpide tilanteen parantamiseksi olisi uudistaa oikaisuvaatimusmenettely siirtymäajaksi siten, että menettely täyttäisi oikeudenmukaisen muutoksenhakumenettelyn vaatimukset. 

Muutosehdotus: Verotuksen oikaisulautakunnat korvataan riippumattomalla hallintoalioikeudella. Oikaisuvaatimusmenettely säilytetään tuomioistuinmenettelyn rinnalla siten, että verovelvollinen voisi valita, valittaako hän suoraan hallintoalioikeuteen vai hakeeko hän ensin oikaisua verohallinnolta. Tällainen verovelvollisen valinnan mahdollisuus on käytössä esimerkiksi Ruotsissa ja
Virossa.

Ennakkoratkaisumenettely

Verovelvollisen on mahdollista hakea verohallinnolta ennakkoratkaisua siitä, miten suunniteltua järjestelyä tullaan verotuksessa käsittelemään. Hyvin toimiva ennakkoratkaisumenettely parantaa verotuksen ennustettavuutta ja verovelvollisten oikeusturvaa. Ennakkoratkaisulla verovelvollinen voi myös välttää pitkäkestoiset ja kalliit riidat verohallinnon kanssa. 

Ennakkoratkaisumenettely on tärkeää myös verojärjestelmän kilpailukyvyn kannalta. Yritykset, omistajat ja sijoittajat arvostavat korkealle sen, että ne pystyvät ennakoimaan veroseuraamukset ja ottamaan ne huomioon investointilaskelmissaan. 

Jotta menettely täyttää tarkoituksensa, ratkaisu pitää saada riittävän nopeasti. Yritysten on tehtävä päätökset liiketoimien toteuttamisesta yleensä melko nopeassa aikataulussa. Verohallinto ilmoittaa ennakkoratkaisun käsittelyaikaennusteeksi kahdeksan viikkoa (56 päivää), mitä voidaan pitää sinänsä kohtuullisena aikana verovelvollisen kannalta. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu päätöksen valituskelpoisuus. Vaikka verovelvollinen saisi kysymykseensä myönteisen ennakkoratkaisun verohallinnolta, on verohallinnon toisella yksiköllä (veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, VOVA) mahdollisuus valittaa ratkaisusta 30 päivän määräajassa hallinto-oikeuteen. 

Jo pelkkä valitusmahdollisuus heikentää ennakkoratkaisumenettelyn tehokkuutta ja pidentää merkittävästi ennakkoratkaisumenettelyn kestoaikaa. VOVA myös säännöllisesti käyttää valitusoikeuttaan, mikä tarkoittaa lopullisen ennakkoratkaisun viivästymistä vähintään vuodella, jolloin ennakkoratkaisu menettää käytännössä kokonaan merkityksensä 

Muutosehdotus: Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitusoikeus verohallinnon ennakkoratkaisupäätöksistä poistetaan.

Nykyinen pitkäkestoinen ja epävarma ennakkoratkaisumenettely ei toimi riittävän hyvin. Välittömänä toimenpiteenä menettelyä voitaisiin parantaa poistamalla VOVA:lta valitusoikeus ennakkoratkaisuihin. Verohallinnon toisella yksiköllä (VOVA) ei voi olla oikeusturvan ja valitusoikeuden tarvetta ennakkoratkaisun antaneen verohallinnon yksikön päätökseen.

Blogit

Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Verouudistuksilla vauhtia Suomen talouteen

Tietoa kirjoittajasta

Juusela Janne

Janne Juusela

Oikeustieteen tohtori Janne Juusela on Asianajotoimisto Castrén & Snellmanin osakas ja Helsingin yliopiston vero-oikeuden dosentti.

single.php