Suomen työmarkkinoilla on moni asia vialla

Paljonko Suomessa on työttömiä?

Työllisyyden ja työttömyyden tilastointi vaihtelee hieman mittaajasta riippuen. Tilastokeskuksen (TK) mukaan helmikuussa 2023 Suomessa oli 186 000 työtöntä. Työttömyysaste oli 6,8 prosenttia ja työllisyysaste 74,2 prosenttia. 

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan samaan aikaan työttömiä työnhakijoita oli 258 100 henkilöä, mikä nostaa työttömyysasteen peräti 9,7 prosenttiin. TEM julkaisee myös niin sanottua laajaa työttömyyttä mittaavaa tilastoa, joka osoitti työttömiä olevan helmikuussa lähes 350 000 henkeä.

TK:n ja TEM:n tilastojen ero on huomattava. TK:n luvut perustuvat otantapohjaiseen työvoimatutkimukseen, jossa työttömyyden määritelmä on varsin tiukka. Työttömältä edellytetään aktiivista työnhakua edeltävien neljän viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan kahden viikon varoitusajalla.

TEM:n tilastot perustuvat työ- ja elinkeinotoimistojen työnvälityksen tilastoihin, joissa työttömiksi luetaan myös työllistymistä edistävissä palveluissa ja koulutuksessa olevat henkilöt, sekä niin sanotut piilotyöttömät, jotka eivät ole hakeneet työtä viimeisen neljän viikon aikana. 

Vaikka työllisyysaste on kohonnut lähes ennätystasolle noin 74,5 prosenttiin, on meillä silti valtavasti työttömiä, vajaatyöllisiä sekä piilotyöttömiä. Kelan tilastot kertovat karun totuuden, kun alkuvuodesta lähes 300 000 henkilöä on saanut työttömyyskorvauksia, yhteensä noin 3,5 miljardin euron edestä. Työllisyyden nousu ei ole parantanut Suomen kroonista velkaantumista ja vain kasvavaa budjetin alijäämää.

Kestävyysvajeessa on kestämistä

Julkistalouden kestävyysvajeen suuruus on arvioitu jo yli 10 miljardiksi euroksi. Valtiovarainministeriön (VM) asiantuntijat arvioivat äskettäin valtion budjettivajeen olevan tulevalla hallituskaudella 10-12 miljardia euroa vuodessa. Koko julkisen sektorin alijäämä kasvaa jopa 15 miljardin tasolle vuodessa, kun myös kunnilla ja hyvinvointialueilla on alijäämää. 

Suomen julkinen velka suhteessa BKT:een kasvaa kovaa vauhtia nykyisestä 72 prosentista kohti 90 prosenttia. Euroopan Komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto ja OECD ovat kaikki kritisoineet Suomen velka-asteen nopeaa nousutahtia. 

Vertailun vuoksi Ruotsin ja Tanskan velka-asteen arvioidaan olevan tämän vuoden lopulla noin 32% tasolla. Tämänkaltaisella taloudenpidolla on varaa harjoittaa elvyttävää talouspolitiikkaa mahdollisina kriisiaikoina, kun taas Suomen eväät on jo syöty ja vaihtoehdot kapenevat vuosi vuodelta.

Vaalikeskustelussa varsinkin SDP, Vasemmisto ja Vihreät ovat puhuneet paljon 80 prosentin työllisyysasteen tavoitteesta – mutta ehdotetut keinot sen saavuttamiseksi ovat olleet varsin vähäisiä. Pääasiassa on tuotu esille helppoja, pehmeitä keinoja kuten koulutuksen ja työnvälityksen kehittämistä. 

Erityisen outoa on, että SDP olettaa talouden kasvun olevan tulevina vuosina kaksi prosenttia vuodessa ja että tämä johtaa automaattisesti työllisyyden kohentumiseen 80 prosentin tasolle. Todellisuudessa kuitenkin esimerkiksi Danske Bank on ennustanut Suomen talouskasvun olevan tänä vuonna -0,2% ja ensi vuonnakin nihkeä +0,9%. VM taas on nimenomaisesti alleviivannut, että Suomi ei nykytahdilla tule kasvamaan ulos veloistaan.

Lisäksi työllisyyden, talouskasvun ja tuottavuuden välillä on keskinäinen kohtalonyhteys ja riippuvuussuhde. Jos työpanos saadaan kasvamaan, se ruokkii talouden kasvua – mutta tarvitsee tuekseen myös tuottavuuden kasvua.

Yleisesti voidaankin sanoa, että työllisyysasteen nostaminen edellyttää väistämättä rakenneuudistuksia talouteemme.

Suomen talous oli huippuiskussa Nokian ”kulta-aikana” eli vuosina 1999-2007. Meillä oli tuolloin vaihtotaseen suuri ylijäämä, säännönmukaisesti ylijäämäiset budjetit ja julkinen velka suhteessa BKT:een oli vain noin 30 prosenttia. 

Näistä ajoista on tuhlattu talouden tyhjäkäyntiin jo 15 vuotta. Kärsimme ennenkaikkea jähmettyneistä rakenteista, erityisesti työmarkkinoilla.

Palkkatulojen verotus on Suomessa kansainvälisesti kireää ja suurin kipukohta on verotuksen progressiivisuus. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) julkaisi helmikuussa 2022 tutkimuksen Suomessa vallitsevista kannustinloukuista. Johtopäätökset olivat karut: vero- ja tukijärjestelmien johdosta työn vastaanottaminen ja lisätyön tekeminen ei usein ole Suomessa kannattavaa. Kannustinloukut estävät siten aivan olennaisesti työllisyyden ja tuottavuuden kasvua.

Työmarkkinoilla on samanaikaisesti paljon sekä avoimia työpaikkoja, työttömiä että vajaatyöllisiä. Kohtaanto-ongelma on todellinen ja vakava. Työvoiman alueellinen liikkuvuus ei ole kannustinloukkujen vuoksi lähellekään riittävää, mihin olisi syytä reagoida nopeasti.

Palkkatulojen verotuksen uudistamisen lisäksi verotuksessa riittää korjattavaa. VATT:n selvitysten mukaan Suomessa on lähes 200 kappaletta erilaisia verotukia, vähennyksiä ja alennettuja verokantoja. Pääomatulojen verotus taas on liian epäneutraalia. Sen uudistusta on yritetty, turhaan.

ETLA ja Aalto-yliopisto julkaisivat viime vuonna yhteistyönä tutkimuksen tuottavuuden kasvattamisesta. Tutkijoiden mukaan työn ja pääoman kohdentuminen on heikentynyt Suomen yrityskentässä 2000-luvulla, mikä on hidastanut merkittävästi tuottavuuden kasvua. Työvoiman kohdentumista voidaan tehostaa purkamalla kannustinloukkuja sekä lisäämällä liikkuvuutta. Tutkijat korostavat työpanoksen kohdentumisen olevan nykyään tehottomampaa kuin pääomien kohdentumisen. Tukipolitiikkaa, verotusta ja kannustimia tulisikin arvioida kriittisesti.

Työmarkkinoiden uudistaminen erityisen hankalaa

Työmarkkinauudistuksista on keskusteltu jo pitkään, kun euroon liittyminen kasvatti uudistustarvetta merkittävästi 2000-luvun alussa. Kun oman valuutan mukana menetettiin devalvoinnin mahdollisuudet, tarve työmarkkinajoustoille tuli ilmiselväksi. Tämä oli keskeinen syy Ruotsin jäämiseen euron ulkopuolelle. Suomessa päättäjät kuitenkin vakuuttivat, pääministeri Lipponen etunenässä, että tarvittavat joustot saadaan kyllä aikaan. No, ei olla saatu – ainakaan ensimmäisen 20 vuoden yrittämisen seurauksena.

Aivan viime vuosiin saakka Suomessa vallitsi niin sanottu kolmikanta-järjestelmä, jossa olivat mukana hallitus, ay-liike sekä työnantajat. Keskitetty työehtojen sopimusjärjestelmä alkoi murtua, kun Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti luopuvansa siitä vuonna 2016. Tämän jälkeen siirryttiin liittotasoiseen sopimiseen, mistä metsäteollisuus irtautui vuonna 2020. Teknologiateollisuudessa taas otettiin vuonna 2021 käyttöön malli, jossa yritys voi valita alakohtaisen sopimuksen ja yrityskohtaisen välillä. 

Suomen neuvottelujärjestelmä on siis edelleen pääosin liittokohtainen, mutta sekin natisee jo liitoksissaan. Antti Kauhanen ja Terhi Maczulskij ovat analysoineet hajautetun neuvottelujärjestelmän laajuutta ja tehoa vertaillen Suomea, Ruotsia, Tanskaa ja Saksaa. Tutkijoiden lopputulos oli, että Suomessa palkoista sopiminen on edelleen paljon keskitetympää kuin vertailumaissa ja että palkat eivät ole laskeneet hajautuksen kasvaessa. Sen sijaan hajautuksen myötä työhyvinvointi on parantunut ja työllisyys kohentunut. 

Toisin sanoen Suomen malli häviää työmarkkinajoustojen vertailun oikeastaan kaikilla relevanteilla mittareilla.

Paikallinen sopiminen on edennyt Suomessa hyvin hitaasti. Työehtojen yleissitovuus jarruttaa muutosta. Varsinkin Suomen Yrittäjät ovat muistuttaneet, että palkkojen ja muidenkin työehtojen sopiminen paikallisesti edistää työllisyyden kasvua pk-yrityksissä. Monet ekonomistit uskovat tähän arvioon. 

Länsimaissa paikallinen sopiminen on levinnyt jo pitkään ja on mahdollista, että näin tapahtuu Suomessakin vähitellen markkinaehtoisesti.

Tätä odotellessa jäämme kuitenkin jälkeen niin työllisyydessä kuin tuottavuudessakin, vuosi toisensa perään. Näkemyserot paikallisen sopimisen edistämisestä ovat edelleen valitettavan suuria sekä poliittisella taholla että työmarkkinajärjestöjen kesken.

Miten edetään

Vaikka työllisyysaste on nyt ennätyskorkealla, maksetaan työttömyysetuuksia lähes 300 000 henkilölle. Tämä on aivan liian korkea luku ja rasite julkiselle taloudelle.

Työllisyysasteen nousun täytyy tapahtua yksityisellä sektorilla, sillä julkinen sektori on jo nyt aivan ylisuuri työllistäjä kansainvälisesti vertaillen. Yritysten kautta tapahtuva työllistyminen edistää myös tuottavuuden kasvua.

Työmarkkinoille tarvitaan syvällisiä rakenneuudistuksia, jotka ovat yhtä pakollisia kuin ne ovat poliittisesti vaikeita. Työllisyysaste tulee nostaa 80 prosentiin. Palkkaverotusta tulee uudistaa ja poistaa kannustinloukut työn vastaanottamiselta ja lisätyön tekemiseltä. Työmarkkinoita on pakko kehittää ylipäänsä nykyistä joustavampaan suuntaan ja työperäistä maahanmuuttoakin tarvitaan paljon lisää.

Seuraavalla hallituksella on edessään kova savotta jo pelkästään julkisen talouden tasapainottamisessa leikkauksin. Mutta sen on lisäksi aivan pakko keskittyä talouden rakenteiden korjaamiseen. Muuten sopeutustarve pysyy nollakasvuisen ja ikääntyvän maan seurana ikuisesti.