Iltalehti julkaisi äskettäin näyttävän jutun siitä, miten vähän valtionyhtiöt maksavat veroja. Jutussa oli hassuja piirteitä. Siinä pöyristeltiin, miten kokonaan valtion omistama Posti ei maksa juurikaan veroja. Valtion tulojen kannalta on kuitenkin aivan yhdentekevää tulouttaako Posti tienestinsä veroina vai voittoina.
Monissa yhtiöissä valtio on kuitenkin vain osaomistajana. Veronkiertojuttu olikin tältä osin vain yksi lenkki valtionyhtiöitä seuraavien mediakohujen loputtomassa ketjussa. Yhtiöt joko vähentävät liikaa henkilökuntaa, tai pomo saa liian ison kultaisen kädenpuristuksen, tai yhtiön varat tuhlataan, tai virkamiehet juonittelevat potkuja yhtiöiden johtajille. HS:n pääkirjoituksessakin ehdittiin huokailla, miten omistajapolitiikka on tuuliajolla.
Kukaan ei tunnu tekevän näistä jatkuvista sekoiluista ilmeistä johtopäätöstä. Sekoiluista päästäisiin eroon yksinkertaisesti lopettamalla koko homma ja luopumalla valtionyhtiöistä. Luopumisesta olisi pelkkää hyötyä.
Julkisella vallalla on käytössään laaja kimara keinoja saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Näitä keinoja ovat lainsäädäntö, verot, tulonsiirrot, tukiaiset, koulut, tutkimuslaitokset, virastot, ministeriöt, kunnat, armeija ja poliisi vain muutamia mainitakseni. Keinot riittävät aivan hyvin kaikkien kuviteltavissa olevien julkisen sektorin tavoitteiden saavuttamiseen. Valtionyhtiöitä ei kerta kaikkiaan tarvita julkisen sektorin keinovalikoimaan.
Haastan lukijan keksimään yhdenkin järkevän politiikkatavoitteen, jonka saavuttamiseen ei ole parempaa keinoa kuin valtionyhtiön omistaminen.
Valtionyhtiöitä ei siis tarvita mihinkään. Sen sijaan niistä on erilaista harmia ja haittaa. Yhtiöiden omistaminen vaikuttaa kielteisesti politiikkaan ja politiikka kielteisesti yhtiöiden toimintaan. Tuloksena on sekä huonoa politiikkaa että huonoa liikkeenjohtamista.
Otetaan ensiksi yhtiöiden huono vaikutus julkiseen päätöksentekoon. Yritystoimintaan keskeisesti liittyvät voitonmaksimoinnin ja henkilökohtaisen rikastumisen tavoitteet sopivat huonosti politiikkaan ja viranhoitoon. Entisten ja nykyisten poliitikkojen tai virkamiesten häärääminen yritysten hallituksissa ja johtotehtävissä herättää aina epäilyksiä.
Valtion mukanaolo markkinoilla kannustaa päätöksentekijöitä suosimaan valtionyhtiöitä muiden kustannuksella. Suosiminen voi tapahtua suoraan sääntelyn kautta tai epäsuorasti esimerkiksi alhaisen tuottovaatimuksen kautta annetun piilotukiaisen muodossa. Suosimisella on samanlaisia haittavaikutuksia kuin kilpailun rajoittamisella aina. Hinnat ovat korkeampia, laatu huonompaa, tuotekehitys hitaampaa, uudistumiskyky vähäisempää. Valtion tehtävä on olla pelisääntöjä valvova puolueeton tuomari. Nyt se on samanaikaisesti sekä tuomari että pelaaja.
Ja kuten edellä totesin, poliitikoilla ja virkamiehillä on käytössä runsas keinovalikoima tavoitteidensa saavuttamiseksi. Keinot soveltuvat myös omien yhtiöiden suosimiseen. Kun tuomari pääsee pelaamaan, se usein voittaa pelitaidoista riippumatta.
On vaikeaa sanoa tarkkaan, missä määrin suosimista tapahtuu. Osalla aloista suosiminen on ihan avointa, kuten lakisääteisillä monopolialoilla. Muilla aloilla suosimisen havaitseminen on vaikeampaa. Mutta kun valtio omistaa tai osaomistajana kymmenissä yrityksissä lukuisilla eri toimialoilla, epäilyksiltä ei voi välttyä. Suosimisen ei tarvitse edes olla tietoista. On vain aika luontevaa ajatella vaikka toimialan sääntelyä itse omistetun yrityksen edun näkökulmasta.
Haastan taas lukijat osoittamaan, että valtionyhtiöiden suosimista kilpailun kustannuksella ei tapahdu suuressa mittakaavassa. Oli miten oli, ongelmalta voitaisiin välttyä yksinkertaisesti lopettamalla koko homma ja luopumalla valtion omistuksista.
Valtionyhtiöiden omistaminen vaikuttaa siis haitallisesti julkiseen päätöksentekoon. Mutta politiikka vaikuttaa myös haitallisesti yritysten toimintaan. Yritysten yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa mahdollisimman tehokkaasti vanhoja ja tämän lisäksi keksiä uusia hyödykkeitä, joita ihmiset haluavat. Parhaiten tämä tavoite toteutuu, kun voittoa tavoittelevat yritykset kilpailevat keskenään avoimilla markkinoilla.
Yhteiskuntaa parhaiten palvelevien yritysten tavoite on siis yksinkertainen. Ne yrittävät saada mahdollisimman suuren tuoton osakkeenomistajilleen. Kaikki yritysten toiminta tähtää tähän selkeään tavoitteeseen. Osakkeenomistajilla on omat rahat pelissä, joten kannustimet ovat kunnossa. Politiikassa tavoitteet ovat liiketoimintaa monimutkaisempia, ja päätöksenteon tulos on yleensä sotkuinen kompromissi eri eturyhmien välillä. Politiikkaa myös tehdään veronmaksajien rahoilla. Tämä kaikki sopii huonosti liiketoimintaan.
Valtionyhtiöihin kohdistuukin koko ajan erilaisia poliittisia vaatimuksia siitä, kuinka paljon niiden pitäisi työllistää, investoida, tai maksaa johtajille ja muille työntekijöille, riippumatta siitä onko tämä liiketoimintamielessä järkevää. Jos näitä vaatimuksia noudatetaan, seurauksena on huonoa liiketoimintaa. Jos niitä ei noudateta, vaan yritetään toimia liiketoiminnan logiikan mukaan seurauksena on skandaaleja aina kun joku saa potkut tai palkankorotuksen.
Kaikki yllä mainitut sekoilut mahdollistaa toimiminen muiden rahoilla. Veronmaksajat maksavat liiketaloudellisesti tyhmät investointi- ja muut päätökset, eivät niiden tekijät. Ei siis olekaan ihme, että valtionyhtiöiden historia on täynnä kohuja ja tyhmiä päätöksiä.
Valtionyhtiöitä ei siis tarvita yhtään mihinkään ja niistä on kaikenlaista haittaa. Eiköhän lopeteta koko homma.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
21 kommenttia artikkeliin Lopetettaisiinko sekoilu ja myytäisiin valtionyhtiöt
Ehkä joillekin sellaisille aloille, missä hyödynnetään suoraan esim. suomalaisia luonnonvaroja, olisi hyvä saada valtio ainakin osa-omistajaksi. Näin ehkä varmistettaisiin, että osa tuotoista tulee edes jotain kautta suomalaisille (vrt. Suomessa operoivien ulkomaisten kaivosyhtiöiden ”nollainput”).
Eikö saman asian voi hoitaa verotuksella tai korkeammalla myyntihinnalla?
Siinä olisi ainakin alku. Nythän Suomi ei käsittääkseni esim. peri kaivosyhtiöiltä mitään erillistä veroa, toisin kuin muut (länsi)maailman maat. Samoin valtion omaisuuden myynti on kai yleensä mennyt aika päin honkia, Sonerasta Digitan kautta Kemiraan (Yara).
Näidenkin omistuksien päällä olisi todennäköisesti ollut parempi jopa istua sekä operoida niitä pienelläkin voitolla kuin lahjoittaa ne puoli-ilmaiseksi ulkomaille. Varsinkin Digitan myynnissä ei ollut mitään järkeä, pilkkahintaan lähti Ranskaan (nyttemmin kai pääomasijoittajien omistuksessa jossain Uudessa-Seelannissa?) lähetystekniikka, josta nyt maksetaan joka vuosi nousevaa määrää lisenssimaksuja. Itse asiassa jos Digitaa ei olisi myyty, YLEn säästöjä ei olisi välttämättä edes tarvinnut kai tehdä. Myynnistä saatu summa on ”syöty” jo aikoja sitten.
Eli olisiko niin, että vika ei ole valtion omistuksissa vaan omistuksenohjauksessa.
Jos nyt ensin luotaisiin edes alkeellinen omaisuuden suoja, jotta kaivoksen perustajalla ei olisi käytössään pakkolunastusautomaattia yksityiseen maahan.
Mielenkiintoinen teksti.
Usein käytetty termi on huoltovarmuus. Miten tämä voitaisiin parhaiten toteuttaa, jos valtiolla ei olisi esimerkiksi raidehuollon monopolia tai vaikkapa omistusta valtion armeijaa varustavassa Patriassa. Tietenkin täytyy huomioida, että suuri osa maanpuolustuksen varustuksesta tulee jo ulkomailta, mutta tämä aspekti oli se ainoa, joka tuli välittömästi mieleen.
Huoltovarmuuden ylläpitäminen ei tarkoita sitä, että valtion pitäisi olla omistajana. Jos sotatila syttyy, omistuksilla ei ole mitään merkitystä sillä valtio voi ottaa haltuunsa mitä tahansa omaisuutta ja käyttää sitä mielensä mukaan. Patria ei muutenkaan ole mitenkään yksinoikeudella armeijan toimittaja kun kaikki hankinnat on sielläkin kilpailutettava. Myös esimerkiksi Finnairin omistusta perustellaan huoltovarmuudella vaikka on hyvin epäselvää, missä tehtävissä Finnairin konekalusto käytännössä kriisitilanteessa olisi. Enemmän tuo haiskahtaa siltä, että huoltovarmuuden nimissä halutaan varmistaa se, että kansanedustajat pääsevät sinivalkoisin siivin perjantaisin maakuntiin.
Oma lukunsa on sitten valtion ja kuntien yhtiöt, jotka monopoliasemassa tai poliittisella suosimisella ovat alansa ainoita ja suurimpia ja ovat ottaneet työllistämisen yhdeksi tehtäväkseen. Näitä kalliita, ainoita toimijoita ei voi aina välttää vaan niin yksityishenkilö kuin yrityskin on joissain tapauksissa pakotettu käyttämään heidän ylihinnpiteltuja ja byrokraattisia palvelujaan.
’ ’ Haastan lukijan keksimään yhdenkin järkevän politiikkatavoitteen, jonka saavuttamiseen ei ole parempaa keinoa kuin valtionyhtiön omistaminen.’ ’
Luonnollinen monopoli on hyvä syy. Yksityisten ja julkisten monopolien paremmuudesta ei ole taloustieteilijöiden keskuudessa yksimielisyyttä (riippuu paljolti sääntelystä), kuten Pursiaisen pitäisi julkistalouden tutkijana tietää. Liberan tyylisesti teksti on poukkoilevaa ja käyttää yksinomaan omaa ideologiaa tukevia argumentteja jättäen perusasioita mainitsematta.
Samaa mieltä sanomasta kuitenkin.
Onhan se nyt täysin selvää, että luonnollinen monopoli on parempi. Se on mahdollista vain mikäli kyseinen yritys on niin ylivoimainen alallaan, ettei sitä vastaan ole mahdollista kilpailla. Se siis tuottaa kuluttajille kaikkein eniten hyötyä. Julkinen monopoli sen sijaan voi toimia miten surkeasti tahansa, sillä sen asema on laissa suojattu.
Luonnollisia monopoleja tosin ei juurikaan ole, ja ne murenevat helposti, sillä jos monopoliasemaa yritetään käyttää monopolihinnoitteluun, iskevät uudet kilpailijat siitä syntyneeseen markkinarakoon.
Tarkoitin kysymystä siitä, hoitaako luonnollisen monopolin tonttia yksityinen yritys vai valtionyhtiö. Se kumpi on parempi riippuu monesta tekijästä.
’ ’ Luonnollisia monopoleja tosin ei juurikaan ole, ja ne murenevat helposti, sillä jos monopoliasemaa yritetään käyttää monopolihinnoitteluun, iskevät uudet kilpailijat siitä syntyneeseen markkinarakoon.’ ’
Kannattaa lukea se teoria uudestaan.
Mielestäni erityisen haitallista on, kun osin monopolin suojassa toimiva valtionyhtiö laajentaa toimintaansa muille liikentoiminta-alueille. Postihan lähinnä vaikuttaa haluavan unohtaa tavanomaisen postipalvelun ja hamuaa kiivaasti markkinaosuutta kilpailullisilta logistiikkamarkkinoilta.
Siitä, ja politiikan sekaantumisesta postiasioihin sekä postilakon vaikutuksista Postin liiketoimintaan lakon jälkeen näpyttelin toissapäivänä enemmän tänne: https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/11/18/postilakko-pelaa-postia-paitsioon/
”Haastan taas lukijat osoittamaan, että valtionyhtiöiden suosimista kilpailun kustannuksella ei tapahdu suuressa mittakaavassa.”
Eikös todistustaakka ole tässä kohti Katsastajalla itsellään. 😉
”Haastan lukijan keksimään yhdenkin järkevän politiikkatavoitteen, jonka saavuttamiseen ei ole parempaa keinoa kuin valtionyhtiön omistaminen.”
Haastan Heikki Pursiaisen selventämään, mitä ihmettä tarkoittaa ”politiikkatavoite” ja miksi sellaista pitäisi yrittää saavuttaa yhtiöiden omistamisella.
Vähemmän Newspeakia ja enemmän suomea pliis.
Miten valtionyhtiöt myydään? Listaako valtio yhtiönsä pörssiin, jotta veronmaksajat ja muut kansankapitalistit sitten voivat ostaa osuuden yrityksestä itselleen? Vai jaetaanko vain vastikkeetta hyvä veli –järjestelmän sisäpiirille? Pannaako rahat start up -yrityksiin vai haisemaan?
Ehdotan, että jokaiselle kansalaiselle yksi osake. Tehkööt sillä mitä lystää.
Tasajako malliin yksi osake per nuppi suosii suurperheitä (esim. lestadiolaiset ja somalit).
Pitäisiköhän sittenkin palkita nettoveronmaksajat valtionyhtiöiden osakkeilla?
Tasajako on jees. Ei niitä lestadiolaisia tai somaleja ole niin montaa, että olisi merkitystä. Jos hirveästi häiritsee niin voihan siihen tuunata k-18-rajan?
Nettoveromaksusysteemi on liian sekava, eihän silloin kunnan- ja valtionpalveluksessa, ml. VR, Posti, Finnair, whatever, saisi mitään… tai jaa… ehkä se olisikin hyvä systeemi?
Taitaa olla helpompaa, jos jokainen vain myy, ostaa tai perustaa omia yrityksiään ja jätetään valtionyhtiöiden ohjaus valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolle, joka valmistelee ja toimeenpanee valtion omistajapolitiikkaa sekä ohjaa valtion omistamia yhtiöitä. Demo-kraattisesti.
Tehdään niin kuin Venäjällä vuosina 1992-94, eli jaetaan kuponkeja tehtaiden työntekijöille? Tosin kuten tiedämme, niin Venäjälle ei kuitenkaan syntynyt mitään ”kansankapitalismia”, vaan sen sijaan Venäjälle syntyi superrikkaita oligarkkeja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksityist%C3%A4minen_Ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4
Me emme tarvitse valtion virkamiehiä eikä valtionyhtiötä tässä laajuudessa mitä nyt on.Voisimme aloittaa 70% leikkauksen molemmista ja heti ja sen jälkeen katsotaan että voidaanko leikata vieläkin 20% lisää.