Tämä on mainosblogi. Viestintäosasto käski kirjoittaa jotain työmarkkinoista ja mainostaa samalla huomista Edelleen umpikujassa -raportin julkistamistilaisuutta. Tilaisuus onkin mainostamisen arvoinen. Hienoja keskustelijoita, mahtava raportti, aivan uusi näkökulma. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vielä ehdit ilmoittautua.
Sitten siihen työmarkkina-aiheeseen. Ajattelin ensin että olisin blogannut katkelman (aivan mainiosta huomenna julkaistavasta) Edelleen umpikujassa -raportista, mutta tapahtumat puuttuivat peliin.
Talouselämä kertoi eilen valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän uudesta ajatuksesta. Työryhmä ehdottaa, että työntekijän irtisanonut yritys pakotettaisiin maksamaan osa työntekijän palkasta tämän uudessa työpaikassa. Tämä kuulemma edistäisi nopeaa työllistymistä.
Ajatus on huono, monella tavalla. Ehdotus nostaisi irtisanomisen kustannuksia, mikä lienee sen tarkoituskin. Työryhmän ehdotus antaa hyvän tekosyyn kertoa, miksi irtisanomiskustannusten lisääminen todennäköisesti alentaa, eikä lisää työllisyyttä. Tämä johtuu siitä, että irtisanomiskustannus on itse asiassa työllistämisvero.
Yritystoimintaan liittyy epävarmuutta, se kuuluu asian luonteeseen. Jos asiat menevät huonosti, tänään palkatulle työntekijälle ei ehkä ole työtä ensi viikolla tai ensi vuonna.
Ajatellaan esimerkiksi yrittäjää, joka harkitsee työntekijän palkkaamista tänään. Yrittäjä tietää, että työntekijölle on työtä vuoden päästä vain 50 %:n todennäköisyydellä. Yrittäjä siis joutuu myös maksamaan kaikki irtisanomisesta koituvat kustannukset samalla todennäköisyydellä.
Näin ollen jokainen irtisanomisen kustannuksiin lisätty euro on yrittäjän näkökulmasta 50 sentin työllistämisvero. Kun yrittäjä harkitsee työllistämistä, hänen täytyy ottaa kaikkien muiden työvoimakustannusten lisäksi huomioon tämä lisäkustannus. Jos palkkaamisen kustannukset ylittävät työntekijästä saatavan hyödyn, työntekijä jää palkkaamatta. Joissakin tapauksissa palkkaaminen ei kannata nimenomaan lisääntyneiden irtisanomiskustannusten vuoksi. Näiden kasvattaminen siis yksiselitteisesti vähentää kannustimia työllistää.
Jokaisella irtisanomiskustannuksiin lisätyllä eurolla on esimerkissä samanlainen vaikutus kuin työllistämiselle asetetulla 50 sentin verolla. Erona on tietysti se, että kukaan ei viitsisi ehdottaa tällaista veroa.
On myös huonoa taloudellista ajattelua luulla, että työnantaja maksaa työntekijöiden irtisanomiskustannukset. Esimerkin yrittäjälle jokainen irtisanomiskustannuksiin lisätty euro tekee työntekijästä 50 senttiä vähemmän arvokkaan. Jos irtisanomiskustannuksia lisätään vaikka 1000 eurolla, työntekijä on 500 euroa vähemmän arvokas työnantajalle. Työnantajat eivät tietenkään maksa yhtä paljon palkkaa vähemmän arvokkaille työntekijöille. Työntekijä joutuu siis itse maksamaan omia irtisanomiskustannuksiaan alentuneena palkkana.
Se, kuinka suuri osuus kustannuksista lankeaa työntekijän itsensä maksettavaksi riippuu markkinoiden toiminnasta. Valistunut arvaus on, että merkittävä osa.
Irtisanomiskustannusten lisääminen ei siis ole edullista työntekijöille. Työntekijät itse maksavat kustannusten lisäämisestä alempina palkkoina ja vaikeampana työllistymisenä.
Tämä koskee mitä tahansa irtisanomiskustannusten nostamista. Mutta työryhmän ehdotus siitä, että pakotetaan yritykset maksamaan osa kilpailijoidensa työvoimakustannuksista on uskomattomuudessaan omaa luokkaansa. Sen kilpailuvaikutusten selvittämiseen tarvittaisiin armeija toimialan taloustieteilijöitä. En siis edes yritä.
Sen sijaan mainitsen, että myös nykyiset yleissitovat työehtosopimukset voivat rajoittaa yritysten välistä kilpailua. Miten, se selviää huomenna julkaistavasta mainiosta Edelleen umpikujassa -raportista.
Muista myös ilmoittautua julkistamistilaisuuteen.
Tilaisuus on 26.11. klo 8 Balderin salissa (Aleksi 12, 3. kerros) . Kaikille avoimessa tilaisuudessa puhutaan Suomen työmarkkinoiden haasteista ja kehitystarpeista.
Keskusteluun osallistuvat palvelualan yrittäjä Christina Forsgård, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton ensimmäinen toimitusjohtaja, kirjailija Johannes Koroma sekä PAM:in puheenjohtaja Ann Selin.
Tilaisuuden juontaa toimittaja Nina Rahkola.
Ilmoittaudu tästä.
Seuraa tilaisuutta Twitterissä: #umpikujassa.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
4 kommenttia artikkeliin Mainosblogi, jossa vähän asiaakin irtisanomiskustannuksista
Hämmentävää, ettei Liberassa vieläkään tunnusteta, että suuremmat työllistämiskustannukset, jäykemmät työmarkkinat ja yleissitovat te-sopimukset tällä hetkellä paradoksaalisesti YLLÄPITÄVÄT työllisyyttä. Esimerkiksi koko Umpikuja-raportti ei viittaa asiaan sanallakaan. Tämä on harhaanjohtavaa ja moraalisesti arvelluttavaa, sillä raportissa annetaan talousteorian vastaisesti ymmärtää, että työmarkkinoiden vapauttaminen, siis nyt likviditeettiansassa, PARANTAISI työllisyyttä.
Eli vielä kerran: Ilman kokonaiskysynnän ja -tarjonnan tasapainoa, jota Libera näiden puheenvuorojen perusteella vastustaa, työmarkkinoiden täysi vapautus yhdessä yössä johtaisi deflaatiokierteeseen ja syvenevään työttömyyteen.
’ ’ . . One implication of all this is what Gauti Eggerstsson and I (pdf) call the paradox of flexibility: making it easier for wages to fall, as Hazlitt demanded then and his modern acolytes demand now, doesn’t just redistribute income away from workers to the wealthy (funny how that happens); it actually worsens the economy as a whole.’ ’
http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/07/16/the-paradox-of-flexibility/
http://www.princeton.edu/~pkrugman/debt_deleveraging_ge_pk.pdf
Milloin Libera alkaa ajamaan alempia reaalikorkoja tai suurempia alijäämätavoitteita makrotalouden tasapainottamiseksi?
Nimim. samoilla linjoilla, mutta vain kuvitteellisessa täystyöllisyysmaailmassa.
Aiempien raporttien julkaisun yhteydessä tavattu käytäntö jatkuu: Kriittiset kommentit ensin sensuroidaan ja mahdollisesti julkaistaan myöhemmin, kun lukupiikki on ohitettu ja mediahuomio saavutettu. Perinteistä neuvostostrategiaa.
Kokeillaan ilman linkkejä, jos menisi läpi:
Hämmentävää, ettei Liberassa vieläkään tunnusteta, että suuremmat työllistämiskustannukset, jäykemmät työmarkkinat ja yleissitovat te-sopimukset tällä hetkellä paradoksaalisesti YLLÄPITÄVÄT työllisyyttä. Esimerkiksi koko Umpikuja-raportti ei viittaa asiaan sanallakaan. Tämä on harhaanjohtavaa ja moraalisesti arvelluttavaa, sillä raportissa annetaan talousteorian vastaisesti ymmärtää, että työmarkkinoiden vapauttaminen, siis nyt likviditeettiansassa, PARANTAISI työllisyyttä.
Eli vielä kerran: Ilman kokonaiskysynnän ja -tarjonnan tasapainoa, jota Libera näiden puheenvuorojen perusteella vastustaa, työmarkkinoiden täysi vapautus yhdessä yössä johtaisi deflaatiokierteeseen ja syvenevään työttömyyteen.
‘ ‘ . . One implication of all this is what Gauti Eggerstsson and I (pdf) call the paradox of flexibility: making it easier for wages to fall, as Hazlitt demanded then and his modern acolytes demand now, doesn’t just redistribute income away from workers to the wealthy (funny how that happens); it actually worsens the economy as a whole.’ ‘
[linkkimuotoiset lähteet eivät ilmeisesti mene läpi ilman Liberan erillistä hyväksyntää]
Milloin Libera alkaa ajamaan alempia reaalikorkoja tai suurempia alijäämätavoitteita makrotalouden tasapainottamiseksi?
Nimim. samoilla linjoilla, mutta vain kuvitteellisessa täystyöllisyysmaailmassa.
Irtisanominen pitää saada sille tasolle että voidaan heti irtisanoa ja ansaitut lomarahat maksetaan ei mitään muuta .Markkinatalous pitää huoleen siitä että hyvä työntekijä saa aina uuden työpaikan.