Ukrainan onnistunut ja edelleen etenevä vastahyökkäys Harkovan seudulla kertoo sekä mahdollisesta sodan käännepisteestä että epäsuorasti myös taistelevien yhteiskuntajärjestelmien eroista. Itse itseään korjaavana järjestelmänä demokratia on päihittämässä “erehtymättömän” diktatuurin. Venäjän armeijan umpisurkeus johtuu muun muassa venäläisen yhteiskunnan kipupisteistä, kuten keskusjohtoisuudesta, keskinäisestä epäluottamuksesta ja ennakoituakin laajemmasta korruptiosta.
Joutuessaan vuonna 2014 ensimmäistä kertaa Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, Ukraina oli aivan eri valtio. Esimerkiksi Krimillä sen asevoimat antautuivat näyttävästi taisteluitta, mukanaan laivaston amiraali. Tämän tasoiset sotilasyksiköt ja komentajat harvoin antautuvat suosiolla, mikä kertoo tuon ajan Ukrainan heikkoudesta ja voimien epäsuhdasta maiden asevoimien välillä.
Katastrofin kääntöpuolena Ukrainan orastava länsimaistuminen pääsi kuitenkin aivan uusille kierroksille samalla kun Venäjä diskreditoi raukkamaisella hyökkäyksellään aiemman merkittävän vaikutusvaltansa maassa. Tästä eteenpäin Ukrainan kehityssuunta oli päivänselvä: kohti läntistä poliittista integraatiota, määränpäänä EU- ja NATO-jäsenyys.
Ukrainalaisen yhteiskunnan parantaminen ja etenkin sosiaalisten instituutioiden kehittäminen ovat olleet maan ykkösprioriteetteja. Ukrainan asevoimien komentaja Zalužnyi on sanonut, että hänen tärkeimpänä tehtävänään on tuoda mukanaan kokonaan uusi toimintakulttuuri asevoimiin vanhan neuvostomaisen ajattelutavan tilalle. Hän ehti olla toimessaan ainoastaan seitsemän kuukautta ennen Venäjän uusinta hyökkäystä helmikuussa 2022.
Paperilla Venäjän armeijan piti olla Ukrainaa selvästi vahvempi vuonna 2022. Erot maiden todellisessa suorituskyvyssä muodostuvatkin siitä, että viimeisen kahdeksan vuoden aikana Ukraina on kehittynyt harppauksittain. Venäjällä taas toimii niin sanottu epäsuotuisa valikoituminen, jossa lahjakkaimmat roistot ostavat lisää valtaa ja ovat pyörittäneet maata jo 20 vuoden ajan – estäen kaiken yhteiskunnallisen kehityksen. Tällä johtamistavalla putinistinen Venäjä on taantunut hitaasti, mutta varmasti.
Kenraali Korruptio
Venäjän aloitettua kuusi kuukautta valmistellun hyökkäyksensä helmikuussa monet ulkopuoliset tarkkailijat olettivat Ukrainan kaatuvan nopeasti. Kaikista eniten tätä varmasti odotti presidentti Putin, joka oli uhonnut valtaavansa Kiovan kahdessa viikossa. Venäjän media julisti vahingossa sodan päättyneeksi jo sodan toisena päivänä.
No, Kiovan portteja pidemmälle Venäjän armeija ei päässyt, ja sieltä vetäydyttyään se on kulkenut häpeällisestä alisuorituksesta toiseen. Sodan tavoitteita on laskettu tasaista tahtia, mutta uusiakaan tavoitteita ei pystytä täyttämään. Ukrainan HIMARS-raketinheittimet kylvävät tuhoaan, miehitetyllä Krimillä räjähtelee ja arviolta 750 miljoonan dollarin arvoinen lippulaiva Moskva sijaitsee nykyään Mustanmeren pohjassa. Sopimussotilaat on loppu, joten vankiloista houkutellaan murhaajia ja huumerikollisia rintamalle. Ihan normaalia “suurvallan” toimintaa.
Koska diktatuuri on kuitenkin erehtymätön, edelleen säännöllisesti höpistään, miten kaikki sujuu suunnitelmien mukaan – tai että “Venäjä ei ole edes aloittanut tosissaan toimiaan Ukrainassa”. Näiden katastrofien jälkeen olisi kiinnostavaa nähdä, miltä “tosissaan toimiminen” näyttäisi. Tai kuulla, mitä tapahtui Putinin kahden viikon ennusteelle.
No miten se Venäjän mahtava armeija sitten epäonnistui ja jatkaa epäonnistumistaan? Koska Venäjä on surkea maa, jonka krooninen korruptio, kansalaisyhteiskunnan olemattomuus ja kansan keskinäinen epäluottamus heijastuvat kaikkeen valtion tekemiseen.
Venäjä on surkea maa, jossa palkat ovat huonot, joten monet etsivät mahdollisuuksien mukaan jotain varastettavaa. Mitä korkeammalla henkilö on armeijan hierarkiassa, sitä enemmän hän saa vedettyä välistä aseistukseen suunnattuja ruplia. On yleinen ilmiö, että esimerkiksi panssarivaunusta saatetaan varastaa osia myytäväksi. Tuolloin valtio ei menetä ainoastaan kyseisten osien arvon vaan jopa miljoonia euroja, johtuen siitä ettei kallis panssarivaunu toimi.
Panssarivaunuista puheenollen, sotilasparaateissa esitelty ja maailman kehittyneimmäksi tankiksi promottu T-14 Armata on ilman mitään selitystä loistanut poissaolollaan Ukrainassa. Sen sijaan monet Ukrainan sotasaaliiksi saamat venäläiset panssarivaunut ovat olleet 1980-luvulta tai jopa vanhempia.
Korruptio on niin laaja-alaista ja tuomioistuinlaitos niin tuhottu, että oikeuteen joutuminen on ainoastaan teoreettinen mahdollisuus – ellei sitten suututa korruptiopyramidissa ylempiään, jolloin varkaasta saatetaan tehdään varoittava esimerkki. Joka tapauksessa aloite ei tule syyttäjältä vaan joltain toiselta korruptoituneelta roistolta. Venäläinen yhteiskunta ei toimi normaalien pelisääntöjen mukaan vaan on valtaapitävien leikkikenttä.
Koska Venäjä on surkea maa joka on pysähtynyt kehityksessään, lähes ainoaksi juhlinnan arvoiseksi asiaksi on jäänyt loputon Toisen maailmansodan muistelu ja siihen liittyvä “kuoleman kultti”. Armeija on nostettu tässä narratiivissa venäläisyyden hienoimmaksi ilmentymäksi, mistä seuraa kaikenlaista absurdia, kuten ortodoksisen kirkon papit siunaamassa joukkotuhoaseita. Samalla armeijan mahdollisista sotarikoksista ei voi puhua ja vähäisemmästäkin asiasta voi joutua syytetyksi armeijan halventamisesta. Tämäkään on ei ole ilmentymä normaalista, terveestä yhteiskunnasta.
Todellisuus heidän maansa surkeudesta iski monen venäläisen kasvoille erityisesti 9-11.9 viikonloppuna, kun Ukrainan mittava vastahyökkäys eteni hurjaa tahtia Harkovan itä- ja koillispuolella. Alueet, jotka oli vallattu useiden kuukausien ja mahdollisesti kymmenissä tuhansissa laskettavien tappioiden jälkeen, menetettiin nyt hetkessä. Yllätetyksi joutuneen Venäjän armeijan korruptoituneet upseerit pakenivat, jättäen joukkonsa sekasortoiseen tilaan. Kaaoksessa sotilaat jättivät aseensa ja pakenivat esimerkiksi varastetuilla polkupyörillä.
Tapahtunut heijastelee koko Venäjän yhteiskunnan välinpitämättömyyttä ja keskinäistä epäluottamusta. Normaali armeija ei jätä omiaan selviämään omillaan vaan pyrkii perääntymään järjestyksessä.
Normaali armeija ei myöskään kohdista iskuja siviileihin, sähkölaitoksiin ja patoihin, eikä normaali poliittinen johto kannusta kansanmurhaan ex-presidentti Medvedevin tapaan. Siviilikohteiden pommitus ei ole edes mikään uusi ilmiö, vaan samalla tavoin Venäjän armeija on taistellut niin sisällissodassa Groznyissa kuin Syyrian Aleppossa. Venäläisten kaatuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta arviot liikkuvat jopa 50 000 hengessä. Samaan aikaan presidentti sanoo puheessaan, ettei Venäjä “ole menettänyt mitään” Ukrainassa. Sellaisia sankarihautajaisia omille joukoille.
Uusiutunut Ukraina
Vuodesta 2014 eteenpäin Ukrainassa on tehty hartiavoimin työtä maata Venäjän tapaan piinaavan korruption kitkemiseksi. Edessä oli melkoinen vuori kiivettäväksi, sillä tuolloin maa oli korruptioindeksissä Venäjän kanssa rinta rinnan umpisynkeällä sijoituksella 142/175.
Korruptio oli keskeinen vaaliteema kahdessa edellisessä presidentinvaalissa ja työ on alkanut tuottaa tulosta. Muun muassa henkilövaihdoksien ja oikeusvaltion vahvistamisen johdosta vuonna 2021 Ukraina löytyi sijalta 122/175, Venäjän madellessa yhä vuoden 2014 tasolla Malin ja Mauritanian kanssa.
Sekä Ukraina että Venäjä ottavat puheissaan korruption todella vakavasti. Mutta tekojen tasolla demokratia vie voiton itse itseään korjaavana järjestelmänä.
Jos Ukrainassa voittaa vaalit lupaamalla kitkeä korruptiota – kuten edellinen presidentti Porošenko teki – mutta ei tee niin, seuraavissa vaaleissa tulee lähtö. Nykyinen presidentti Zelenskyi teki korruption vähentämisestä toisen keskeisimmistä vaalilupauksistaan. Toinen oli tuoda rauha Itä-Ukrainaan, mutta tämän lupauksen pettäminen on ollut enemmän kiinni naapurimaan diktaattorista kuin Zelenskyin ponnisteluista.
Ukrainassa on onnistuttu vallan hajautuksessa niin korkealla kuin matalallakin tasolla. Maan keskushallinto on heikohko, mutta yhteiskunta on paikoitellen hyvinkin vahva. Kansalaisten vapaaehtoinen demokraattinen osallistuminen on leimannut Zelenskyin aikakautta.
Tämä on heijastunut myös armeijan tekemisiin. Oma-aloitteisuuteen kannustetaan ja esimerkiksi Harkovan vastahyökkäyksessä oli annettu pienemmille yksiköille vapauksia päättää etenemisestään tilanteen mukaan.
Pätevä johto, yksiköiden sisäinen koheesio ja keskinäinen luottamus ovat saaneet aikaan tuloksia. Lisäksi yksiköillä todella on niille kirjatut panssarivaunut, ja niistä ei ole varastettu suojavarusteita tai bensiiniä. Tämä tekee operaatioiden suunnittelusta ja toteuttamisesta hieman helpompaa.
Venäjän puolella taas pelätään olla oma-aloitteisia rangaistusten pelossa, mikä tekee esimerkiksi perääntymisestä ajoittain kaoottista. Luonnollisestikin myös motivaatiokysymykset nousevat esiin. Venäjän puolella raha on ainoa motivaattori, kun taas ukrainalaiset puolustavat maataan provosoimattomalta hyökkäykseltä. Totta kai tässä tilanteessa puolustaja taistelee urheammin.
Tarinan opetus on, että keskitetty ja pelolla johtaminen tuottaa huonompia tuloksia, kuin yksilöihin luottava ja hajautettu järjestelmä. Kaikista pahin lopputulos saadaan, jos keskitettyä järjestelmää johtaa diktaattori, koska sen kaltainen systeemi ei osaa korjata itseään vaan on perustavanlaatuisesti kykenemätön oppimaan virheistään
Lue lisää esimerkiksi Ukrainan sodan ideologisesta taustasta täältä tai Venäjän kansalaisyhteiskunnan tuhosta täältä.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
5 kommenttia artikkeliin Miten demokratiat ja diktatuurit sotivat – Instituutiot rintamalla
Venäjän heikkoudet ovat korostuneet 24.2. sytyttämänsä sodan myötä. Kaikkialle ulottuva korruptio on mädättänyt maan asevoimia jonka sotilaat käyvät sotaa vanhoilla ja huonokuntoisilla varusteilla, pulaa lääkkeistä ja elintarvikkeista. Onni sinänsä Ukrainan ja muun Euroopan kannalta, sillä muutoin Putinin asevoimat olisivat jo pyyhkineet koko Ukrainan yli ja koettelemassa NATOn viidettä artiklaa Baltian ja Puolan rajoilla. Venäläisjoukot ovat nyt huonosti valmistautuneita ja vielä huonommin motivoituneita. Ukrainalaisilla taas on maanpuollustustahto tapissa ja lännen materiaalinen tuki.
Lännen heikkoudet ovat samaan aikaan myös tulikokeessa. Länsimainen ihminen ei ole koskaan ollut niin heikko kun se on tänään. Olemme kehittäneet itsekeskeisyydestämme, lyhytjännitteisyydestämme ja hypersensitiivisyydestämme valtavavan ongelman jonka vaikuttavuus tulee korostumaan Venäjäpakotteiden jatkuessa ja koventuessa. 2000-luvun itkupotkuraivari aikuiselta ei löydy tarvittavaa kriisiajan resilienssiä joka kantoi läpi viime maailmansodan.
Sivusta seuraten näemme myös, miten demokratiat sijaissotivat.
Eroja on. USA ja UK vs Saksa ja Ranska? Puola ja Baltia vs Irlanti ja Iberia? Jne.
Pasifisti puristaa nyrkkiään ja huristaa panssari-Sisun kyydissä, kun ikuinen rauha ei saapunutkaan meidän ajaksemme.
Putinin määräämä osittainen mobilisaatio on säikäyttänyt ihmisiä sekä lännessä että Venäjällä. Lännessä pelätään että Venäjä kasaa uutta murskaavaa voimaa ja Venäjällä pelätään sotaan joutumista niin, että Putinin ilmoituksen jälkeen lentolippuja varattiin ennätystahtiin ja jokainen potentiaalinen rintamalle lähetettävä joka osaa laskea yks ynnä yks, ei halua sinne suurin surminkaan, vaan nopeinta reittiä ulos Venäjältä.
Ukrainen presidentti Zelenskyij ei sensijaan juurikaan Putinin julistuksesta hetkahtanut vaan vannoo että maansa puollustaminen ja vihollisen työntäminen sieltä ulos jatkuu.
Venäjä on 145 miljoonan kansa, toki sieltä jollakin aikavälillä saadaan se ilmoitettu 300 tuhatta tykinruoka-annosta kasaan, enemmänkin jos niikseen tulee. Toinen kysymys on sitten millaista ainesta he ovat ja minkälaisilla välineillä tulevat sotimaan. Jopa ne venäläiset jotka julkisesti jossain katu gallupissa tukevat Putinia ja hänen erikoisoperaatiotaan, toteavat keittiöparlamentissaan ettei Venäjän pitäisi olla tuossa sodassa alkuunkaan ja äkkiä karkuun ennenkun palvelukseen astumismääräys kolahtaa luukusta.
Vaarallisinta Venäjässä on tällä hetkellä sen massiivinen ydinase-arsenaali. Näiden aseiden käyttäminen on edelleen erittäin epätodennäköistä muttei mahdotonta. Kyseisten aseiden käytöstä vastaavat johtajat (Putin, Shoigu, Gerasimov) ovat omassa vainoharhaisessa ympäristössään yliväsyneinä ja vodkaa yhä enemmän ryyppääviä vallanhimoisia despootteja. Tosin Putin ei taida paljon naukkailla.
Kukaan ei varmuudella tiedä mitä ennen vuoden loppua tapahtuukaan, mutta on paljon mahdollista ja jopa todennäköistä että Venäjän sisällä alkaa kiehua ja kuohua kunnes kattila räjähtää.
Arsenaali taktisia ja strategisia ydinaseita olisi 100% turva Suomelle. Silloin ei tarvitsisi pähkäillä että ehdimmekö täysivaltaisiksi NATOn jäseniksi ennenkun Venäjällä on taas aikaa ja rahkeita suorittaa joku erikoisoperaatio, vaikkapa vuorostaan juuri tänne. Turkkihan nyt vitkastelee ratifiointia periaatteessa niin monta vuotta kun huvittaa.
Jaamme 1300km maarajan maailman vaarallisimman hirmuvaltion kanssa, läntiset ja eteläiset rajamme ovat merirannikkoa mikä tekee asemastamme loukun kaltaisen. Venäjä voisi saartaa Suomen niin että ainoa pois pääsy täältä olisi tarvittaessa luoteen ja pohjoisen kautta pohjoiseen Ruotsiin ja Norjaan.
Itärajamme tulisi olla miinoitettu ja korkeasti aidoitettu koko matkalta. Valvontadronet lentämään ympärivuorokautisesti koko rajan pituudelta.
Onneksi Suomi ei tälläkään hetkellä ole täysin puollustuskyvytön ja helppo kohde. Puollustuvoimamme ovat vahvat ja tulivoimaa on siinä määrin ettei naapurimme idässä halua suurin surminkaan tuntea niiden vaikutusta tärkeimmissä kaupungeissaan.
Venäjän 24.2. sytyttämän tuhoamissodan ja NATOon liittymisen yhdessä tulee kääntää maamme kurssi yksiselitteisesti läntiseen arvoyhteisöön saumattomasti kuuluvaksi. Pysyvästi historian synkkään pimeään olkoon jääneet erilaiset kahdenväliset kuviot Venäjän kanssa, putkien vedot ja lätkäjoukkuekaupat. Venäjä on julistautunut lännen ja lännen demokraattisten arvojen viholliseksi. Sitä se toki aina on ollut, mutta nyt se on sitä ihan suoran avoimesti. Se pakottaa meidät suomalaisetkin heräämään siihen todellisuuteen, että itärajan maksimointi on turvattava ja naapurin kanssa on oltava valpas.
Venäjän konventionaalinen asevoima kärsii päivä päivältä pahempia tappioita Ukrainassa ja heikkenee kokonaisuudessaan huomattavasti. Suomen lähialueilta sotaan kuljetetut osastot on tuhottu suurelta osin ja itärajamme läheisyydessä olevat venäläistukikohdat ovat käytännössä tyhjillään.
Mutta, vaikka tilanne näiltä osin on Suomen kannalta edullinen, ei ole mitään syytä olettaa että tämä olisi lopullista. Tulevaisuudessa Venäjä rakentaa asevoimiaan uuteen uskoon. Siihen voi mennä hyvinkin kauan, mutta lopulta niin kuitenkin tulee tapahtumaan. Siksi emme saa hetkeksikään uinahtaa sellaisiin kuvitelmiin että Venäjä olisi pian muisto vain eikä sen luomaa uhkaa ja vaaraa olisi syytä murehtia. Suomen on vahvistettava omaa puollustustaan massiivisesti kaikilta osa-alueiltaan. Ei missään nimessä riitä että rakennamme itärajastamme pelottavan viholliselle yrittääkään yli, sillä Suomen rannikkopuollustus ja merivoimat ovat vähintään yhtä merkittävässä roolissa kansallisen puollustuksemme kannalta. Maamme tarvitsee myös uskottavan ohjustulivoiman joka käsittää sekä pitkän kantaman hyökkäys- että torjunta-arsenaalin.
Suomi on harvaan asuttu ja väkimäärältään vähäinen, siksi aseteknologia on kaikki kaikessa. Meillä on oltava tykistöä, ammuksia, raketteja ja ohjuksia suuret varastot ja kyllä, myös ydinasepelote. Todennäköisimmin USA.n ilmavoimien ydinasetukikohta maaperällemme.
Koko Euroopan tulee päivittää aseellisen voimansa kapasiteettia aivan eri tasolle missä se on nyt. Tällä hetkellä maanosamme uskottava puollustus on etupäässä kiinni Yhdysvalloista ja sen ylivoimasta, mutta Euroopan on ”akuistuttava” ja opeteltava tulemaan omillaan toimeen. USAlla on muitakin paimennettavia kuten Kiina ja Taiwan Tyynellä merellä. Lähi-itäkään ei ole missään varsinaisessa vakauden tilassa.
Tällä haavaa ainaostaan kahdella Euroopan maalla, eli Britannialla ja Ranskalla on omat ydinaseet. Ei riitä alkuunkaan, maailmanlopun aseiden ryhmään tarvitaan monia muitakin maita kuten vaikkapa kaikki Pohjoismaat, Hollanti, Belgia, Saksa ja Espanja.
Toki haluaisimme ydinaseettoman maailman ja muutenkin vähemmän sotavoimaa ja enemmin luontoarvoja, tasa-arvoja ja muuta ihanaa ja kaunista. Mutta todellisuus on juuri niin ruma ja kauhistuttava kuin minä se meidän silmillemme heitettiin 24.2. 2022. Venäjä ei kunnioita eikä salli mitään meidän läntisiä liberaaleja arvoja ja ihanteita, vaan se kunnioittaa raakaa voimaa. On tyystin turhaa yrittää vedota venäläisten moraaliseen ja eettiseen omaantuntoon, sillä sellaista heillä ei ole. Venäjään tepsii vain ja ainoastaan uskottava vastavoima.