Kuinka paljon työntekijän kuuluu ansaita?

Asiasta pitää esittää ainakin neljä huomautusta.

1. Koko kysymys on mieletön

Ei ole poliitikkojen tehtävä päättää, kuinka paljon työntekijän kuuluu ansaita. Se on yksityisoikeudellinen kysymys, joka kuuluu työntekijälle ja työnantajalle. Kolmansilla osapuolilla ei ole mitään oikeutta vaikuttaa siihen.

Filosofien kielellä kyse on kategoriavirheestä: palkat eivät kuulu niihin asioihin, joihin käsite “oikeudenmukaisuus” soveltuu. On vain palkkoja, jotka joko sopivat tai eivät sovi molemmille sopimuspuolille – työntekijälle ja työnantajalle. Jos molemmat ovat sopimukseen tyytyväisiä, ja kunhan sopimusosapuolet noudattavat maan lakeja, asia ei kuulu kenellekään muulle.

Työntekijä tietää itse parhaiten, millainen palkka on hänen vaivannäkönsä arvoinen. Vastaavasti työnantaja tietää itse parhaiten, kuinka suurta palkkaa mistäkin kannattaa maksaa. Poliitikot ja byrokraatit eivät tiedä kumpaakaan.

Voidaan toki väitellä siitä, kuinka rationaalisia ja informoituja työntekijä ja työnantaja ovat. Mutta tämä on sivuseikka. Ratkaisevaa on, että molempien autonomiaa on kunnioitettava. Siihen puuttumiseen tarvitaan aina erityisen vahvat perusteet. Työntekijällä ja työnantajalla on oltava oikeus ottaa riskejä toimintansa kannattavuuden suhteen.

Jos jompikumpi on väärässä kannattavuuden suhteen, virheen tekijä joutuu itse vastaamaan seurauksista, eivät muut. Olisi epäeettistä maksattaa virheellinen päätös niillä, jotka eivät ole siihen syyllistyneet. Se johtaa moraalikatoon.

Oikeudenmukaisuudesta on kyse vain siitä toissijaisessa kysymyksessä, noudattavatko osapuolet tekemäänsä sopimusta.“Oikeudenmukaisen palkan” säätäminen onkin siten samankaltainen asia kuin Nalle Puhin tutkimusretki itänavalle: molemmissa tavoite on mieletön.

2. Työn tuottavuus riippuu politiikasta vain epäsuorasti

Tuottavuuskehitykseen vaikuttaa paljon suoremmin ja enemmän taloudelliset olosuhteet – esimerkiksi millaista tekniikkaa on käytössä ja kuinka paljon asiakkaat ovat valmiita maksamaan hyödykkeistä.

Jos poliitikoilla olisi oikeus sanella palkat, voisi niiden olettaa muuttuvan poliittisten suhdanteiden mukaan. Vastaavasti voisi olettaa, että työn tuottavuudella ei olisi juurikaan merkitystä palkkojen kannalta.

Ei ole kannattavaa maksaa työn tuottavuutta korkeampaa palkkaa. Yritys, joka tekee niin, joutuu pitkällä tähtäimellä vararikkoon.

Jos tuottavuuden ylittävästä palkkatasosta kuitenkin päätetään, seurauksena on, että sen alittavaa liiketoimintaa ei synny. Tällöin työpaikkoja jää luomatta, ja työttömyys kasvaa.

Esimerkiksi voidaan ottaa maanviljelijä, jonka pellot tuottavat sata tonnia viljaa vuodessa. Voidaan säätää laki, jonka mukaan hänen palkkansa täytyy vastata kahtasataa tonnia viljaa. Mutta kuka maksaa erotuksen?

Lisäksi työntekijöiden tuottavuus ei ole vakio. Tehokas työntekijä saattaa tehdä toiseen verrattuna moninkertaisen tuloksen.

Politiikalla voidaan luoda pelisäännöt, jotka vaikuttavat palkkatasoon epäsuorasti. Mutta suora poliittisiin päätöksiin perustuvan palkkatason luominen on taikauskoista. Tuottavuutta ei voi sanella poliittisin päätöksin.

3. Koko kysymyksen esittäminen on edesvastuutonta

Kysymys oikeudenmukaisesta palkasta luo valheellisen mielikuvan, että palkkoja voitaisiin säätää suoraan politiikkaa muuttamalla. Se antaa viestin, että äänestämällä tiettyä puoluetta saa palkkansa nousemaan ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään sen eteen.

4. Ei ole olemassa objektiivista, yleisesti hyväksyttyä oikeudenmukaisuuden käsitettä

Jos kaikesta huolimatta poliitikot päätyvät määräämään palkkatason, voidaan kysyä, millä perusteella palkat asetetaan jollekin tietylle tasolle eikä jollekin muulle. Jos poliitikot kieltäytyvät vastaamasta tähän kysymykseen, se osoittaa vain, kuinka mielivaltaisesta linjauksesta on kyse.