Kuten monesti ennenkin EU:n historiassa, integraation suunta on tienhaarassa. Haasteet ovat kuitenkin tällä kertaa aiempaa suuremmat ja laajenemisen kanssa ei siksi saa liikaa kiirehtiä.
EU:n integraation fokuksen vaihdos
Euroopan yhteisöstä muodostettiin Euroopan unioni vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksella. Jäsenmaita oli tuolloin vain 12, kun niitä on nyt 31 vuotta myöhemmin 27.
Alkuperäisenä tavoitteena oli perustaa talous- ja rahaliitto, johon sisältyi myös yhteinen raha eli euro. Perusidean syvemmästä integraatiosta kehitti 1980-luvulla ranskalainen komission puheenjohtaja (1985-1994) Jacques Delors. Hän visioi yhtenäisen mantereen, jonka laajoilla sisämarkkinoilla työ, pääoma, tuotteet ja palvelut liikkuisivat vapaasti jäsenmaiden välillä. Tavoitteena oli koko unionin talouskasvu, esikuvana Amerikan Yhdysvallat.
Sisämarkkinat kyllä kehittyivätkin, mutta lähinnä teollisuuden osalta ja kehitys on sittemmin pysähtynyt. Pääpaino siirtyi melko nopeasti unionin laajenemiseen. Uusia jäsenmaita oli jonoksi asti, ja vuoden 1995 laajentumiskierrosta (Suomi, Ruotsi ja Itävalta) seurasi peräti kymmenen maan itälaajeneminen vuonna 2004.
EU:n kehittämisestä käytiin ja käydään edelleen jatkuvaa keskustelua, mutta integraation syventäminen on jäänyt laajentumisen ja komission vallan kasvattamisen jalkoihin.
Euroopan Yhdysvallat
EU:n kehittäminen on jälleen tienhaarassa, samalla kun se on entistä suurempien haasteiden edessä. Tärkeimpiä kehitysalueita on kolme:
- EU:n perussopimuksiin kaavaillaan suuria muutoksia, joissa Euroopan komission ja parlamentin valtaoikeudet kasvaisivat huomattavasti.
- EU:n laajeneminen on komission prioriteettilistalla korkealla. Jäsenmaiden lukumäärä voisi kasvaa nykyisestä 27 maasta jopa 37 maahan.
- Sisämarkkinoiden kehittäminen uhkaa jäädä näiden kahden muun kehittämisen varjoon. EU on jäänyt finanssikriisin jälkeen – eli jo 15 vuoden ajan – USA:n ja Kiinan talouskehityksestä pahasti jälkeen.
Euroopan parlamentti käsittelee parhaillaan EU:n perussopimusten muuttamista. Parlamentin valiokunta on ehdottanut mietinnössään yhteensä 267 tarkistuksen tekemistä olemassa oleviin perussopimuksiin, mikä johtaisi merkittäviin muutoksiin.
Päätösvallan keskittäminen komissiolle ja parlamentille vähentäisi kansallisvaltioiden suvereniteettia huomattavasti. Subsidiariteettiperiaatteesta – jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä – oltaisiin luopumassa suurelta osin.
Pitkän aikavälin tavoitteena vaikuttaa olevan uuden supervallan, Euroopan Yhdysvaltojen luominen. Tästä on puhuttu jo 1950-luvulta lähtien.
Monia uusia politiikan aloja halutaan lisätä EU:n yksinomaiseen toimivaltaan, kuten ympäristöön, biodiversiteettiin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvät kysymykset. Lisäksi jaetun toimivallan alueita – joissa EU:lla on ensisijainen päätösvalta – halutaan laajentaa huomattavasti. Näitä olisivat terveydenhuolto, rajat ylittävä liikenteen infrastruktuuri, puolustus, pelastustoimi, teollisuus ja koulutus.
Kunkin osa-alueen siirto saattaa kuitenkin kohdata vastustusta tietyissä jäsenmaissa, ja esimerkiksi metsäpolitiikan siirto unionin toimivaltaan hylättiin valiokunnan äänestyksessä.
Myös päätöksentekoon kaavaillaan uudistuksia, Valiokunta ehdottaa, että komission puheenjohtaja kokoaisi 15-jäsenisen komission. Nykyisin jokainen jäsenmaa on nimittänyt oman komissaarin 27-jäsenen komissioon. Tämä muutos todennäköisesti siirtäisi valtaa pieniltä jäsenmailta suuremmille – ja yhtä todennäköisesti Suomi ei olisi voittajien joukossa.
Komissio on jo pitkään ehdottanut budjettinsa kasvattamista. Nykyisin budjetti on noin 1% EU:n yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Jopa neljän prosentin tasosta on puhuttu. Myös yhteistä velanottoa sekä yhteisiä veroja on haluttu lisätä.
Koronan alettua perustettiin 750 miljardin euron suuruinen elvytysrahasto NGEU (Next Generation EU). Noin puolet rahaston varoista jaetaan suoraan jäsenmaille avustuksina ja puolet lainoina. Avustusten käytöstä on kuitenkin ollut jatkuvaa kiistaa jäsenmaiden ja komission välillä. Pääongelmana on, että komissio ei näytä pystyvän valvomaan tehokkaasti rahojen käyttöä. Erityisesti Italia on ollut hyvin hankala tapaus.
Laajentumiskysymys
EU:n sisäisten muutosten lisäksi toinen potentiaalisesti ongelmallinen alue on laajeneminen. Viimeisin uusi jäsenmaa on Kroatia vuonna 2013. Sen jälkeen neuvotteluja on käyty usean maan kanssa ilman uusia jäseneksi ottoja.
Aihe on kuitenkin muuttunut ajankohtaisemmaksi Ukrainan sodan tähden ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhuukin hyvin aktiivisesti laajentumisesta myös Ukrainan osalta.
Jäsenyysneuvottelut ovat käynnissä Montenegron, Serbian, Albanian ja Pohjois-Makedonian osalta. Turkin kanssa neuvottelut ovat olleet pysähdyksissä jo pitkään, eikä mitään edistystä ole realistista odottaa.
Lisäksi Moldova, Ukraina ja Bosnia-Hertsegovina ovat ehdokasmaita ja Kosovo ja Georgia ovat hakijamaita. Potentiaalisesti EU:n jäsenmäärä voisi siis nousta pitkällä aikavälillä jopa 36 maahan ja 500 miljoonaan asukkaaseen.
Jos Turkki laskettaisiin mukaan luku olisi jopa noin 600 miljoonaa – tosin myönnettäköön, että tämä vaatisi pientä ihmettä Turkin politiikassa ja yhteiskuntajärjestyksessä.
Vertailun vuoksi, Yhdysvaltain väkiluku on nyt noin 334 miljoonaa.
Laajentuneen alueen hallinta olisi hyvin vaikeaa. Laajeneminen tapahtuisi myös pelkästään itään päin. Lännestä lähti pois Britannia, mikä oli suuri menetys EU:lle, koska Britannia on kehittynyt markkinatalous toimivalla demokratialla ja oikeuslaitoksella. Jäseneksi on tulossa suuri joukko näillä osa-alueilla vähemmän kehittyneitä maita, joiden keskimääräinen tulotaso on paljon alle EU:n nykyisen keskiarvon.
Jäsenmaiden heterogeenisuus kasvaisi suuresti, vaikeuttaen päätöksentekoa ja tuoden painetta lisätä tulonsiirtoja sekä yhteistä velkaa. Markkinatalous toimisi todennäköisesti huonommin ja markkinakuri heikkenisi. Vaarallisinta olisi se, että EU:n sisämarkkinoiden eli integraation syventäminen vaikeutuisi ratkaisevasti. Jäisimme entistä enemmän jälkeen Yhdysvaltojen valtavista ja hyvin toimivista sisämarkkinoista.
Emme ole kategorisesti EU:n laajenemista vastaan. Mutta jäsenyyden ehdoista ei saisi tinkiä lainkaan ja laajenemiseen pitäisi varata paljon aikaa, vähintään 10-20 vuotta. Tämä aika tulee käyttää sen sijaan nykyisen EU:n tehostamiseen ja vahvistamiseen.
Ursula von der Leyenin kiirehtimistä uusien jäsenien ottamisessa on vaikeaa ymmärtää, sillä se voisi johtaa EU:n hajoamiseen tai ainakin halvaantumiseen sekä jatkuvaan kiistelyyn päätöksenteossa.
Ilmeisesti von der Leyen ajattelee, että laajeneminen vahvistaisi EU:n geopoliittista asemaa maailmassa. Tämä on itsessään kannatettava tavoite, mutta sen toteutumisesta ei voida olla kuitenkaan lainkaan varmoja, koska valtava jäsenmaiden heterogeenisuuden kasvu haittaisi suuresti sisämarkkinoiden kehittämistä. EU jäisi vain jälleen enemmän jälkeen kilpakumppaneistaan.
Sisämarkkinoiden tulevaisuus
EU:n kantava idea on koko sen olemassaolon ajan ollut toimivat sisämarkkinat, jotka tehostavat tavaroiden, palvelujen, pääoman ja työvoiman liikkuvuutta, kasvattaen kaikkien jäsenmaiden talouksia.
Eurokin perustettiin pitkälti tätä tarkoitusta varten, pienentämään valuuttariskejä maiden välisessä toiminnassa. Ulkoiset shokit ovat kuitenkin pysäyttäneet integraation. Finanssikriisiä seurasi nopeasti euroalueen kriisi, jossa useita jäsenmaita jouduttiin tukemaan. Eurokin ajautui kriisiin, josta se pelastettiin Euroopan keskuspankin (EKP) tuella.
Pankkiunioni saatiin luotua ja se on ollut toiminnassa vuodesta 2014 alkaen. Suurten pankkien valvonta on nyt EKP:n yhteydessä ja valvontaa tehdään yhteistyössä kansallisten valvojien kanssa. Lisäksi on saatu perustettua yhteinen kriisinratkaisumekanismi, jolla on keskeinen rooli pankkikriisin hoidossa. Yhteistä talletussuojaa ei ole kuitenkaan saatu aikaan. Jäsenmaat ovat vastustaneet sitä jyrkästi, Suomi mukaan lukien.
Palvelujen integraatio ei ole juuri edennyt. Tavoitteeksi asetettu pääomamarkkinaunioni ei ole toteutunut. Yritysten ulkoisesta rahoituksesta on edelleen pääosa pankkiluottoja ja vähemmän rahoitusta pääomamarkkinoilta. Sisämarkkinat toimivat edelleen heikosti verrattuna Yhdysvaltoihin, jolloin EU:n arvokkain ydin sulaa.
Vuosituhannen alussa rakennellun Lissabonin strategian mukaan EU:n tavoite oli olla vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin tietotaitoon perustuva talous.
Tämä on jäänyt haaveeksi. USA on ollut jatkuvasti paljon dynaamisempi ja innovatiivisempi talous kuin EU kokonaisuutena – tai mikään jäsenmaa erikseen. USA:n BKT:n kasvuvauhti on ollut viimeiset 15 vuotta kaksinkertainen EU:hun verrattuna.
Aneemisen kasvun lisäksi EU:n ongelma on yhteisen velan ja tukipolitiikan kasvu. Komissio on muun muassa antanut luvan lisätä jäsenmaiden suoria tukia yrityksille vuosi toisensa perään. Valtiontukien antamisen ehtoja löysättiin ensin koronakriisissä, sitten Ukrainan sodan ja energiakriisin vuoksi.
EU-maat antoivat “poikkeustukia” yrityksille vuosina 2020-2021 noin 700 miljardia euroa ja 2022-2023 yli 700 miljardia euroa. Neljässä vuodessa tukia on siis annettu lähes 1500 miljardia euroa. Nämä ovat hälyttäviä lukuja.
Valtion tuet nimittäin sotkevat markkinoiden toimintaa valtavasti. Resurssit eivät liiku maasta toiseen. Pienet valtiot kuten Suomi ovat häviäjiä, koska ne eivät voi pysyä tässä kilpailussa mukana. Vaikka Yhdysvalloissakin on lisätty tukia, toimii markkinaehtoinen talous edelleen hyvin tehokkaiden sisä- ja pääomamarkkinoiden johdosta.
Yrityssektorien vertailu kertoo karua kieltään. Vuosituhannen alussa sadasta maailman suurimmasta yrityksestä oli 40 eurooppalaisia. Nyt niitä on enää 12. Lisäksi maailman markkina-arvoltaan 30 suurimman yrityksen joukossa on vain kolme eurooppalaista yritystä, joista kaksi on unionin jäsenmaissa ja yksi sveitsiläinen. Suurin osa on amerikkalaisia. EU:n osuus maailman bruttokansantuotteesta on laskenut selvästi, kun vastaavasti Kiinan ja USA:n osuus on kasvanut. Kiinalla on silti vielä pitkä tie USA:n tasolle.
Supervalta-haaveidensa sijaan EU on tällä hetkellä ”taantuva suurvalta”, jonka laajeneminen jopa 37 valtion yhteisöksi voi olla katastrofi. EU hajaantuisi entistä enemmän hyvin eritasoiseksi maajoukoksi.
Komission ja parlamentin tulisi lopultakin keskittyä integraation kehittämiseen ja syventämiseen, josta mallia voisi ottaa Yhdysvalloista. Tehtävä on hyvin haastava, vaativa ja aikaa vievä – mutta myös tie menestykseen.
Laajentumista sen sijaan on syytä siirtää kauaksi tulevaisuuteen. Vallan keskittäminen komissiolle tulee pysäyttää, sillä se johtanee vain tehottomuuden kasvuun. Tukipolitiikan kasvattaminen on järjetöntä, sillä se tuhoaa markkinatalouden toiminnan ja vääristää resurssien allokoitumista.
EU:n näkymät ovat juuri nyt varsin sumuiset ja sekavat. Hallituksen on syytä arvioida Suomen linjaa EU:n muutoksiin ja kehittämiseen erityisen suurella huolella. Suomen tavoitteiden ja toiveiden tehokkaampi viestiminen on hyväksi niin kansallisesti kuin koko EU:n kehittämisenkin kannalta.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajista
Heikki Koskenkylä
Eläkkeellä oleva valtiotieteiden tohtori. Aiemmin Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston päällikkö ja sitä ennen tutkimusosaston päällikkö.
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
4 kommenttia artikkeliin Suomen etu on tiiviimpi, mutta ei välttämättä laajempi Euroopan unioni
Voivatkohan sveitsiläisen koulukunnan oikeistoliberaalit jälleen todeta olevansa ylivoimaisen oikeassa?
Suomi on vahvistanut nopeasti asemiaan maailman vaarallisimman hirmuvaltion rajanaapurina. 24.2.-24 alkaneen Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen jälkeen Ukrainaan, maassamme viimein ymmärretiin missä meidän on oman etumme takia parasta olla, ja se on läntinen demokraattinen yhteisö. Olimme siellä jo pitkälti Euroopan Unionin jäsenyyden myötä, ja lopulta NATO-jäsenyys sinetöi tämän prosessin.
Suomella on mittava reservi, Euroopan toiseksi suurin tykistö ja amerikkalainen ilma-ase, F-18 ja pian F-35 lentokoneissa. Nato-jäsenyys ja pian ratifioitava DCA (The Defence Cooperation Agreement) kahdenvälisesti maailman ylivoimaisimman sotilasmahdin Yhdysvaltojen kanssa, luovat sellaisen vastavoiman Venäjän uhkaa vastaan, että Kremlin roistojen täytyy haluta Moskovan ja Pietarin tuhoutumista tulimyrksyssä jos he aikovat tähän maahan käyttää sotilaallista voimaa.
Amerikkalaisten kumppaniemme on voitava tuntea olonsa Mukavaksi Suomessa, ja siitä on vastuu meillä suomalaisilla. Kyse ei ole rähmällään olosta eikä nuolemisesta, vaan rakentavan, kunnioittavan ja luottamuksellisen vuorovaikutus-suhteen rakentamisesta suomalaisten ja amerikkalaisten välille. Olin järkyttynyt kun eräässä iltapäivälehdessä spekuloitiin ajatuksella siitä että miten toimittaisiin jos amerikkalais-sotilaat käyttäytyvät sopimattomasti Suomessa. Ajattelin että tällainen edelläkö tähän yhteistyöhön lähdetään? Ensimmäinen ajatus on se että tulevat yhteistyökumppanimme tekevät jotain pahaa meille?
Kyllä, ylilyöntejä ja suoranaisia törkeyksiä on tehty aikojen saatossa, mutta jokainen tapaus käsitellään ja väärintekijöitä rangaistaan. Mutta lähtökohtana on silti oltava molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Muuten koko systeemi hajoaa alkutekijöihinsä.
On myös hyvä tunnustaa tietyt realiteetit ja yksi niistä on se, että tätä nyt solmittavaa puolustusyhteistyö-sopimusta tarvitsee Suomi 100 kertaa enemmän kun USA.
Mitä Eurooppaan kaikenkaikkiaan tulee, mantereen asenne omaan puolustukseen on lievästi sanoen ongelmallinen ja täysin käsittämätön. Euroopan Unioni on maailman suurin talous ja monilla mailla on huipputeknologista osaamista. Ei pitäisi olla mikään temppu Euroopan olla hampaisiin asti aseistettu linnake jota Venäjä pelkäisi kuollakseen.
Mutta edelleen, Eurooppa roikkuu Atlantin takaisen ”Setä Samulin” puntissa ja anelee suojaa Venäjän uhkaa vastaan, peläten samalla että Valkoisen talon isännyys palaa arvaamattoman ja holtittoman Donald Trumpin käsiin. Tämän taas pelätään johtavan siihen että Yhdysvallat hylkäisi Euroopan ja keskittäisi strategiset voimavaransa kokonaan Tyynenllemerelle.
Mikseivät talousmahdit Saksa, Hollanti, Ranska ja Iso Britannia tuota massiivisia määriä tykistöammuksia, pitkän ja keskipitkänmatkan ohjuksia, hypersoonisia aseita, hävittäjiä, pommittajia, tankkeja, ajoneuvoja, aluksia,…? Miksei useat Euroopan maat käynnistä uusia ydinaseohjemia? Tällä hetkellä ainoastaan Isolla Britannialla ja Ranskalla on Euroopan maista ydinase-arsenaalit ja ne ovat vähäiset USA.n ja Venäjän vastaaviin verrattuina.
Kaikki tämä on tehtävisä jos Euroopan johtajille kasvaisi selkäranka ja *****
Venäjä on palauttanut Kylmänsodan ilmapiirin ja asetelman Eurooppaan. Kylmänsodan aikaisen tiedustelukoneiston upseereiden hallinnoidessa Kremliä, tämä oli vain ajan kysymys. Vladimir Putin ja muut hänen ent. KGB kollegansa eivät ole poliitikkoja tai diplomaatteja, vaan kovia ja raakoja tiedustelupalvelun tsekistejä joille äärimmäisen väkivallan käyttö on tavanomainen toimintamuoto.
Venäjän hyökkäys-sodassa ei ole kysymys jostakin hetkellisestä pimahduksesta ja hairahduksesta Putinin päässä joka oli seurausta Korona-ajan eristyksestä. Tämä kaikki on ollut Putinin ja hänen lähipirinsä suunnitelmissa hyvin hyvin pitkään.
Euroopan on tunnustettava tosiasiat, Venäjän vaarallisuus ja uhka ei katoa mihinkään, Yhdysvaltojenkin sitoutuminen Euroopan puolustukseen riippuu enemmän tai vähemmän siitä kuka milloinkin sitä maata johtaa. Siksi Euroopalla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun ryhdistäytyä ja ottaa päävastuu alueidensa puolustamsesta omiin käsiinsä.
Jokunen tovi sitten Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak heitti televisiossa ilmoille mahdollisuuden, että jokaisen suomalaisen reserviläisen henkinen ja fyysinen iskukyky saattaisi olla tarpeen olla huipussaan viimeistään keväällä 2025. Tällä Salonius-Pasternak viittasi tietysti siihen, että Donald Trump saattaisi hyvinkin voittaa Yhdysvalloissa ensi vuonna käytävät presidentinvaalit, ja tämä taas voisi pahimmillaan johtaa siihen että Trumpin johtama Yhdysvallat lakkauttaisi paitsi Ukrainan tukemisen, myös USA.n sitoumukset ja vastuut NATO.ssa. Se ikäänkuin olisi Vladimir Putinin Venäjälle vihreää valoa kokeilla sotilaallista voimaa johonkin NATO-maahan. Kenties Suomeen.
Charly Salonius-Pasternakin puheet pelästytti aidosti monia suomalaisia, onhan hänen asemassaan olevan henkilön puheilla melkoisesti painoarvoa, joten reakatiot ovat ihan ymmärrettäviä.
Salonius-Pasternak ei pidä Suomen ja Venäjän välistä sotaa reilun vuoden päästä todennäköisenä, eikä hän myöskään täysin varmana pidä Trumpinkaan vaalivoittoa, eikä edes sitä Että Trump vetäisi USA.n NATOsta. Mutta hänen sanansa pysähdytti kuulijansa, sillä mahdollisuus Suomalaisten kaupunkien, taajamien ja lähiöiden muuttumisesta samankaltaisiksi savuaviksi raunioiksi ja kraatereiksi mitä näemme uutiskuvissa Ukrainasta päivittäin, iskee brutaalisti kenen tahansa tajuntaan. Venäjä on osoittanut Ukrainassa ja kaikissa aikaisemmissa sodissaan sen että sen päämäärä on totaalinen tuho minne ikinä se hyökkää. venäläiset eivät tee mitään eroa aseistetun sotilaan tai aseettoman puolustuskyvyttömän siviilin välillä. Kaikki tapetaan, miehet, naiset, lapset, vanhukset, kissat, koirat, kanat, lampaat, siat ja lehmät. Poikkeuksena lapset jotka kaapataan Venäjälle aivopestäviksi ja uusiksi kansalaisiksi kasvatettaviksi. Venäjä toimi äärettömän raakalaismaisesti Tsetseniassa, Georgiassa, Syyriassa, Ukrainassa, ja se tulee tekemään sitä seuraavissakin sodissaan. Suomi ei olisi poikkeus.
Kansamme kyllä ymmärtää maanpuolustuksen merkityksen ja sen kuinka vaarallinen rajanaapurimme on. Mutta maanpuolustustahdon julistamisesta ja rauhan ajan sotilaskoulutuksesta on valtava matka todelliseen sodankäyntiin. Itsenäisyyspäivän symbolit, kuten armeijan paraatit tankkeineen, ylilennot Horneteineen, veteraanien haastattelut ja mustavalkoinen Tuntematon ovat äärettömän vaikuttavia ja liikuttaviakin. Mutta tunne siitä, että joutuisimme kansakuntana kohta ydinasesuurvallan hyökkäyksen kohteeksi, suojautumaan tuhansilta ohjuksilta, miljoonilta tykistöammuksilta ja kranaateilta suunnalta jossa asuu 145 miljoonaa henkeä meidän viittä miljoonaa vastaan, on kaikkea muuta. Se tunne lyö helposti ilmat pihalle ja vie ruokahalun yöunet. Moni käy päässään läpi mitä kammottavampia skenaarioita.
Charly Salonius-Pasternakin lausunto oli tarkoitettu muistuttamaan kansakuntaamme siitä, että itsestämme ja myös toisistamme huolehtiminen on kaiken A ja O. Hän peräänkuuluttaa myös yhtenäisyyden merkitystä. Hyvässä kunnossa ja järjestyksessä oleva kansakunta on myös turvallinen kansakunta. Kuten Mika Aaltola sanoi, itseään kunnioittavan maan kimppuun ei Venäjä hyökkää.
Salonius-Pasternakin kommentti oli tarkoitettu myös kansainväliseen tietoon. Euroopassa on paljon epävarmuutta siitä mitä tässä ajassa olisi viisainta tehdä kun maanosan keskellä riehuu pahin sota sitten Toisen maailmansodan. Epäröintiin ja toiveajatteluun ei ole yhtään varaa. Eurooppa säilyy suojassa vain ja ainoastaan sillä että maanosan puolustus otetaan vakavasti. Kohdataan realiteetit ja toimitaan niiden mukaan.