Suomen geopoliittinen viitekehys on ollut huolestuttava jo pitkään, ja eiliset tapahtumat tekivät siitä entistä epämukavamman. Venäläisiä joukkoja löytyy kutsumattomina kaikkien sen liittoutumattomien eurooppalaisten rajanaapureiden alueilta, paitsi meiltä. Naapurin kynnys asevoiman käytölle on alempana kuin millään muulla valtiolla ja sen kaavamainen käytös lähialueillaan on Suomen kannalta hyvin vaarallista.
Perinteinen pelikirja; Venäjän toimintamalli on hyvin ennustettava
Mikäli Venäjän vaikutuspiirissä oleva maa pyrkii NATO:on, Venäjä miehittää pienen osan maan pinta-alasta ja perustelee tätä tarpeella estää “kansanmurha”. Miehitetylle alueelle julistetaan “itsenäinen” nukkehallitus tai se liitetään Venäjään. Toiminnallisen kaavan tarkoituksena on se, että NATO ei ota, tai ainakaan ole tähän mennessä ottanut jäsenikseen maita, joilla on käynnissä olevia rajakiistoja.
Venäjä käyttää kaavaa liittoutumattomia maita vastaan aina tarpeen tullen, NATO-maita vastaan ei koskaan. Neljä viidestä Venäjän liittoutumattomasta rajanaapurista Euroopassa on joutunut aggression kohteeksi, verrattuna ei yhteenkään viidestä NATO maasta.
Kaava käynnistyi vuonna 1992 Moldovassa, kun Venäjän armeijan avustama “Transnistrian tasavalta” ajoi juuri itsenäistyneen Moldovan armeijan ulos maan itäosasta ja julistautui itsenäiseksi. Vaikka mikään ulkomaa ei ole tunnustanut Transnistrian itsenäisyyttä, sen olemassaolo on tukkinut Moldovan tien NATO:on ja EU:iin.
Azerbaidžanissa Venäjä on 1990-luvun alusta saakka tukenut aseellisesti sen vastustajaa Armeniaa maiden kiistellessä Vuoristo-Karabakhin alueesta. Tässä tapauksessa pyrkimyksenä on ollut Azerbaidžanin (epätodennäköisen) länsi-integraation ehkäisemisen lisäksi sitoa kiitollisuudenvelkainen Armenia Venäjän johtamaan Euraasian Unioniin.
Todellisia piikkejä Venäjän lihassa ovat kuitenkin olleet Georgia ja Ukraina, joiden länsiliittoutumista se on pelännyt NATO:n huhtikuun 2008 Bukarestin huippukokouksesta saakka. Tuolloin NATO:n julkilausutuksi tavoitteeksi tuli ottaa Ukraina ja Georgia “jonain päivänä” jäseniksi.
Venäjän NATO-suurlähettiläs Dmitri Rogozin oli jo aiemmin ilmoittanut, että NATO-pyrkimykset tulevat johtamaan siihen, että Georgia menettää Abhasian ja Etelä-Ossetian maakunnat ja Ukrainakaan ei tule kykenemään pitämään kiinni nykyisistä rajoistaan. Presidentti Putin kommentoi Yhdysvaltojen presidentti Bushille samoihin aikoihin, että Ukrainan NATO-jäsenyys saattaisi olla syy Venäjälle avustaa Ukrainan venäjänkielistä vähemmistöä itsenäistymään. Näitä kirjaimellisia varoituksia ei otettu tuolloin todesta.
Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Venäjä hyökkäsi Georgiaan, miehitti Abhasian ja Etelä-Ossetian suojellakseen alueiden asukkaita “kansanmurhalta” ja tunnusti niiden itsenäisyyden Georgiasta. Venäjän miehitysjoukot ovat kieltäytyneet poistumasta alueilta siitä saakka, tavoitteenaan tukkia Georgian tie länteen kaavan mukaisesti.
Valko-Venäjä on ainoa maa, jonka Venäjä on saanut napattua etupiiriinsä rauhanomaisesti. Presidentti Lukašenka pyrki pitkään pitämään itsellään itsenäisen liikkumatilan, mutta vuoden 2020 vaalivilpin ja massamielenosoitusten jälkeen Lukašenka joutui turvautumaan Venäjän tukeen, millä oli hintansa.
Valko-Venäjä on joutunut sittemmin myöntymään valtioliiton edistämiseen Venäjän ehdoilla. Symbolisesti Lukašenka painostettiin myös julistamaan Krimin kuuluvan Venäjälle ja pian varmaan myös tunnustamaan Itä-Ukrainan itsenäisyys. Nykykriisissä hän on syyttänyt Ukrainaa jännitteiden lisäämisestä. Venäjän joukot saapuivat helmikuussa valtaviin sotaharjoituksiin Valko-Venäjälle eivätkä ole poistuneet harjoitusten päätyttyä maasta, kuten molempien maiden edustajat alunperin vakuuttelivat. Maanpaossa oleva oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja on kutsunut tilannetta miehitykseksi.
Kaava Ukrainassa
Vuonna 2014 Ukraina kääntyi selkeästi länteen päin ja Venäjällä päätettiin jälleen laittaa hyväksi todettu kaava käyttöön. Krimin miehitystä ja Itä-Ukrainan separatistien sotilaallista avustamista perusteltiin “kansanmurhalla”. Krim liitettiin Venäjään, kun taas Donbas jätettiin kyteväksi konfliktiksi.
Ukraina kuitenkin jatkoi läntisellä tiellään, joten alkuvuodesta 2022 Venäjä aktivoitui entistä rajummin. Kaavamaisesti Putin kuvaili tammikuussa Itä-Ukrainan tilannetta “kansanmurhaksi”, johon Venäjän oli jälleen pakko vastata asevoimin. Oikeastaan ainoa yllättävä asia oli, miksi Kremlin mielestä tilanne oli pakottava juuri nyt. Ukrainan NATO-jäsenyys ei ole käytännössä edennyt sitten vuoden 2008, eikä tänäkään vuonna ole tehty mitään konkreettisia askelia asian edistämiseksi.
Helmikuun 21. päivä Venäjä tunnusti Ukrainan separatistialueet itsenäisiksi ja 22. päivä se on lähettänyt alueille asevoimiaan. Venäjä lähettää siis jälleen kerran kutsumattomia joukkojaan liittoutumattomaan naapuriin. Kerran saavuttuaan joukot eivät koskaan tunnu poistuvan, esimerkiksi Transnistriassa ne ovat pysyneet Moldovan toistuvista vaatimuksista huolimatta jo 30 vuotta.
Johtopäätös Suomelle
Ensimmäinen tärkeä asia sisäistää on, että Suomi ei ole ratkaisevasti erilainen kuin aiemmat uhrit Moldova, Azerbaidžan, Georgia ja Ukraina.
Hälytyskellojen tulisi nyt soida. Venäjä on menettänyt kansainvälisen maineensa, joten mainehaitasta se ei enää välitä. Sen kynnys asevoiman käyttöön liittoutumattomia maita vastaan alenee jatkuvasti ja on matalammalla kuin millään muulla maalla.
EU asettanee pian pakotteita Venäjää vastaan, kuten kuuluukin tämänkaltaisen räikeän kansainvälisen oikeuden loukkauksen jälkeen. Velvollisuus kunnioittaa toisten valtioiden alueellista suvereenisuutta ja koskemattomuutta on yksi kansainvälisen oikeuden peruspilareista.
Lisäksi, vaikka Putin nyt kyseenalaistaa Ukrainan valtiollisen olemassaolon, todellisuudessa Venäjä on tunnustanut useissa kansainvälisissä sopimuksissa Krimin ja Itä-Ukrainan kuuluvan Ukrainalle. Näitä sopimuksia ovat muun muassa Itsenäisten valtioiden yhteistön perustamissopimus (1991), sekä Budapestin muistio (1994), jossa Ukraina luopui neuvostoaikaisista ydinaseistaan vastineeksi Venäjän lupauksesta olla ikinä hyökkäämättä maahan.
Pakotteet ovat siis juridisesti vahvalla pohjalla ja niiden käyttämättä jättäminen olisi hyvin negatiivinen signaali. Talouspakotteiden tulee olla huomattavasti tuntuvampia kuin Krimin kriisin aikaan 2014, mutta kuitenkin jättää vielä eskalaatiovaraa mikäli Venäjä laajentaa sotatoimiaan Ukrainassa.
Suomi tulee olemaan pakotteissa täysillä mukana, minkä Venäjä tulee näkemään vihamielisenä tekona. Samanaikaisesti olemme ainoa EU-maa, joka jakaa rajan Venäjän kanssa mutta ei ole puolustusliiton jäsen. Tämä on kuin käänteinen rusinat pullasta valinta.
“Hyvät naapurussuhteemme” eivät meitä suojele Venäjän aggressiolta. Ne eivät suojelleet Ukrainaakaan ennen vuotta 2014. Lisäksi osallistumme todennäköisesti pian kauppasotaan Venäjää vastaan EU:n mukana.
Kylmä tuuli puhaltaa Moskovasta päin ja uusi kylmä sota ei valitettavasti taida olla vältettävissä. Suomella on edessään valinta, jossa hymistely ja kaksilla rattailla ajaminen eivät enää riitä. Valinta tehdään uussuomettumisen tai länsi-integraation – eli NATO-jäsenyyden – välillä. NATO:n ovien avoinna pysyminen tulevaisuudessa ei ole itsestäänselvää. Päättämättömyys voi johtaa siihen, että jossain vaiheessa Venäjä valitsee puolestamme.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
5 kommenttia artikkeliin Päättämättömyys jättää tilaa Venäjälle tehdä valintoja
Suomi ei ehkä sittenkään ole kuin Armenia, Azerbaidžan, Kasakstan, Moldova, Ukraina tai Valko-Venäjä.
Kasakka ottaa, minkä irti saa. Mutta Suomi ei ole enää irtopiste. EU- ja NATO-maat ovat puolensa valinneet.
Putin tosin tarjoilee Suomelle (ja Ruotsille) nyt NATO-hakemuksen hopealautasella. Aika on mitä parhain.
Suomen edut:
-Olimme välillä osa Venäjän Suuriruhtinaskuntaa, mutta alun perin osa Ruotsin Kuningaskuntaa. Noh, ehkei sillä yksityiskohdalla ole Putinille merkitystä.
-Suomi on ollut jo lähes 30 vuotta Euroopan Unionin jäsenmaa. EU ei toki ole NATO, mutta Suomen ja Venäjän välinen Unionin ulkoraja vaikuttaisi jossain määrin Venäjän suunnitelmiin maamme suhteen.
-Suomi on niinikään ollut jo kauan turvallinen, vakaa länsimainen oikeus- ja hyvinvointivaltio. Suomen on hyvät suhteet kaikkialle jonne sillä mitään suhteita on. Meillä ei ole mitään diplomaattisia tai poliittisia hankauksia kenenkään kanssa.
-Huolimatta siitä että suomalaisugrilaisten kansojen lähtökohdat ovat Uralin alueilla, emme kuulu kulttuurisesti emmekä kielellisesti slaavilaiseen viitekehykseen joka painaa Venäjän argumenteissa oleellisesti. Suomen henkinen koti on ollut ja tulee olemaan Skandinaviassa.
Näin ollen, edes Putinin on äärettömän vaikeaa keksiä verukkeita kiusatakseen Suomea samalla tavalla kun se nyt on Ukrainan kimpussa. Kukaan vähäjärkinenkään maailmassa ei uskoisi että muodostaisimme Venäjälle tai venäläisille minkäänlaista haittaa saati uhkaa.
Tai ehkä sittenkin. Yksi muuttuja joka toteutuessaan alistaisi Suomen ja sen kansan hirvittävään vaaraan, olisi Rosatomin ydinvoimala joka olisi Venäjän valtiolle merkittävä strateginen laitos. Sitä Venäjä käyttäisi tehokkaasti vipuvartenaan ja oikeuttaisi sen suojelemisen asevoimillaan jotka se pyrkisi tuomaan Suomeen pysyvästi.
Toinen on NATO. Jos Suomi lähtee nyt hakemaan jäsenyyttä, rajoillamme saattaisi alkaa tapahtua ikäviä asioita. NATOon ei oteta konfliktiin joutunutta maata ja Venäjä tietää tämän taatusti.
Putin on päättänyt laajentaa etupiiriään lähiulkomaihin. Suomi ei ole vuorossa vielä. Mutta jonossa on.
Omaa ydinaseohjelmaa ei ole aikaa aloittaa. NATO-jäsenyys on nopeampi tie uskottavaan pelotteeseen.
Nato laajentaa rauhan piiriä. Pax Nato on ollut Euroopan historiassa poikkeuksellisen pitkä ja laaja-alainen.
Niin, Suomi on altistettu vaaraan koska päättäjämme ovat pelänneet edes käydä kunnollista keskustelua NATOsta. Tuskin kukaan täysjärkinen poliitikko enää pitää hyvänä asiana nykyistä liittoutumattomuutta. Mutta kun NATOn jäsenhakemus olisi tietenkin pitänyt jättää samaan aikaan EU-hakemuksen kanssa. Venäjä oli käytännössä täydellisessä apatiassa ja toimintakyvyttömyydessä maan presidentin ollessa suurimman osan ajastaan humalassa.
Suomessa, kuten monessa muussakin länsimaassa kuviteltiin että Neuvostoliiton romahdettua Venäjä alkaisi vähitellen demokratisoitua ja länsimaistua. Kuinka turha ja itsepetoksellinen kuvitelma se olikaan. Kuinka Venäjä voisi kehittyä hyvään suuntaan kun se on koko sen tunnetun historian ajan ollut maanpäällinen helvetti ja paholaisen valtakunta.
No niin, nyt olisi sitten aika ajaa Suomi NATOon pikaisesti. Mutta helpommin sanottu kun tehty. Prosessi kestää nopeimmillaankin niin kauan että Venäjä ehtii keksiä vaikka mitä ikävää estääkseen Suomen NATOon pääsyn.
Eräs Yhdysvalloille tärkeä ja suojeltava kohde Suomesta tosin löytyy, ja se on Googlen serverikeskus Haminassa. Ei voida täysin taata että Venäjä ottaisi sen huomioon jos se aikoisi tosissaan tänne tunkea, mutta kuitenkin.